Tyrskytiikeri
//Kirjoittaja: EmppuOmppu
//Luopio | Kujakissayhteisön lähialueet
Olin viime yönä nähnyt todella kummallista unta. Olisin voinut vaikka vannoa, että Lainepentu oli vieraillut siinä luonani. Kuitenkin aamulla herätessäni uni oli hälvennyt samalla tavalla kuin mikä tahansa muukin uni, ja olin löytänyt itseni makaamasta kaksijalkojen hylkäämän rakennuksen nurkasta. Muut olivat yhä nukkuneet ympärilläni, eikä minua ollut huvittanut jäädä kuuntelemaan Keijon kuorsausta, joten olin päättänyt lähteä ulos kävelylle.
Ilma oli pakkasen raikastama. Hengitykseni muuttui ulos puhaltaessani valkoiseksi huuruksi, joka hajosi ylöspäin kohotessaan niin pieniksi vesipisaroiksi, ettei niitä paljaalla silmällä voinut erottaa. Tiesin, että minulla pitäisi olla jokin hyvä selitys katoamiselleni, kun Keijukainen jossain vaiheessa heräisi ja tulisi etsimään minua komenneltavakseen. Etenkin Päivänsäteen kaappauksen jälkeen Keijukaisen suhtautuminen minuun oli muuttunut huomattavasti nuivemmaksi ja kylmemmäksi, ja hän oli muun muassa potkinut minut yläkerran aitiopaikoilta alakertaan, jossa ”alempiarvoisemmat” yhteisön jäsenet vetivät hirsiä. Ei minua kyllä olisi huvittanutkaan nukkua samassa huoneessa sen äkäpussin kanssa, jos totta puhuttiin.
Päätin lähteä etsimään jotakin syötävää yhteisöön vietäväksi, kun nyt kerran olin näin varhain liikkeellä. Kävelin rauhallisesti katuja pitkin ja etsin katseellani täyden näköisiä roska-astioita, joista saattaisi jopa löytyäkin jotakin syötäväksi kelpaavaa.
Yhtäkkiä korviini kantautui vieraiden kissojen ääniä. Tunsin niskakarvojeni pörhistyvän ja jokaisen aistini virittyvän valmiusasentoon. Lähestyin ääntä matalana ryömien. Kurkistin erään kaksijalkojen rakennuksen nurkan takaa ja näin sen jälkeen aukeavalle kujalle kerääntyneen noin neljän viiden kissan suuruisen joukon. Kissat piirittivät jotakin – tai jotakuta.
”Tämä on kujakissayhteisön aluetta.” Sydämeni oli jättää lyönnin väliin, kun tunnistin Järkäletassun äänen. Silloin vasta tajusin, että tämä oli kissajoukon piirityksen kohteena. ”Teinä kääntyisin ympäri hyvän sään aikana ja kalppisin tieheni.”
Yksi kissa alkoi nauraa, ja muut yhtyivät pahaa enteilevään käkätykseen. ”Kuka sinä olet muka meitä määräilemään? Sinua on vain yksi, ja meitä on monta”, joku heistä sanoi ja lähestyi Järkäletassua kynnet paljastettuina ja hampaat irvessä. Järkäletassu valmistautui yhteenottoon.
En epäröinyt syöksyessäni kissojen keskelle. Ponnistin vauhtia takajaloillani ja kiidin ilman halki Järkäletassua lähestyvän kissan kimppuun. Upotin hampaani tunkeilijan kaulaan ja viskasin tämän voimalla kujaa ympäröivän rakennuksen kiviseinään. Kissat kääntyivät äimistyneinä katsomaan toveriaan, joka jäi makaamaan maahan liikkumattomana.
”Kuulitte kyllä, mitä ystäväni sanoi”, murisin varoittavasti ja liu’utin kynteni esiin. ”Olette kujakissayhteisön alueella. Teikäläisillä ei ole tänne asiaa, ellette ole aikeissa liittyä.”
”Ja mikähän saa sinut luulemaan, että me haluaisimme liittyä surkeaan yhteisöönne?” eräs raidallinen naaras ilkkui. Käännyin katsomaan kissaa silmät viiruiksi kaventuneina. Minä sitten inhosin kulkukissoja. ”Olette luusereita koko sakki!”
”Omapa on henkesi”, sihahdin puoleksi ääneen ja loikkasin varoittamatta naarasta kohti. Näppärällä liikkeellä käänsin tämän selälleen ja upotin kynteni kissan kylkiin. Naaras ulisi ja yritti taistella vastaan, mutta minulla oli selvästi etulyöntiasema.
Silloin jokin tuntui naksahtavan päässäni. Kuiden aikana patoutunut viha ja katkeruus saivat vihdoin kohteen, johon purkaa kaikki tuska ja vääryys. Armotta iskin hampaani naaraan kurkkuun ja repäisin siitä ronskilla otteella palan turkkia ja lihaa irti. Kissan ehti päästää lyhyen kurluttavan äänen, ennen kuin hänen kehonsa valahti veltoksi. Lämmin veri roiskahti kuonolleni, ja se muistutti minua ikävästi eräästä tapahtumasta menneisyydessäni. Silmänräpäyksen ajan olin näkevinäni allani retkottavan tunkeutujan tilalla entisen mestarini järkytyksestä vääristyneet kasvot.
Nostin katseeni ylös ja silmäilin kolmea muuta kissaa, jotka olivat vielä jäljellä. He näyttivät ensimmäistä kertaa epäröivän koko yhteenoton aikana. Siinä mielentilassa minulle oli aivan se ja sama, harkitsivatko nämä nyt todella kujakissayhteisöön liittymistä. Se mahdollisuus oli jo ollutta ja mennyttä.
Veren maku suussani säntäsin seuraavan kulkukissan kimppuun. Tällä kertaa kissa yritti taistella tosissaan vastaan, ja kaksi muutakin havahtuivat horroksestaan ja tulivat auttamaan toveriaan. Silloin myös Järkäletassu päätti liittyä mukaan rähinään ja irrotti selästäni roikkuvan kollinroikaleen.
Kamppailu oli lyhyt ja verinen. Kulkukissat olivat yrittäneet pistää kampoihin viimeiseen asti, mutta se ei ollut ollut tarpeeksi. Heitä vastassa oli nimittäin ollut kaksi entistä klaanikissaa, eivätkä säälittävät kulkukissat olleet mitään meidän rinnallamme.
Viimeinen kolli kaatui maahan verisuihkun saattelemana. En saanut katsettani irti kissan auki olevista silmistä, jotka tuijottivat suoraan minuun. Kylmät väreet kulkivat selkäpiitäni pitkin, kun Karpalonenä palasi jälleen kummittelemaan ajatuksiini.
Käännyin katsomaan Järkäletassua hengästyneenä. Turkkini oli verestä tahmainen ja sieltä täältä puuttui karvatuppoja. En voinut kyllä väittää, että Järkäletassu olisi näyttänyt sen paremmalta.
”Oletko kunnossa?” murahdin ja tarkastelin kollia katseellani mahdollisten välitöntä hoitoa tarvitsevien vammojen varalta. Yhtäkkiä tulin kiusallisen tietoiseksi siitä, miten tarkasti katsoin tätä, ja käänsin pääni poispäin hiukan nolostuneena.
//Järkäle? 😉
