Merkurius
//Kirjoittaja: Elandra
//Erakko |
Corona oli lähtenyt takaisin kotiimme. Minulle jäi hieman haikea olo, sillä joutuisin olemaan yön ilman veljeäni. Olimme aina nukkuneet yhdessä, joten tämä oli minulle kokonaan uutta. Taivastassu – tai siis Taivaslaulu – istui yhä parantajan pesässä kanssani.
”Jos haluat, voin esitellä sinulle leiriä hieman tarkemmin. Ette ole nähneet kuin vasta pienen osan siitä”, valkea naaras ehdotti hymyillen. Koska pyrin välttelemään puhumista, nyökkäsin ja väläytin kuolonklaanilaiselle hennon hymyn. Taivaslaulu nousi ylös ja viittoi hännällään minua seuraamaan. Kävelin kissan perässä ulos kalliossa olevasta kolosta. Aurinko oli laskenut, ja aukiollakin oli hämärää. Vain muutamat kissat söivät tai vain oleskelivat täällä.
”Me viemme saaliit aina tuoresaaliskasaan, josta jokainen saa syödä”, naaras selitti meidän tullessa kasan kohdalle. Yksi soturi mulkaisi meitä, mutta yritin olla välittämättä.
”Tuossa on pentutarha. Kuningattaret, pennut ja klaaninvanhimmat varmaankin nukkuvat jo, joten voimme vilkaista sinne sitten huomenna”, Taivaslaulu sanoi.
”Nyt kun olet soturi, voitko vain olla kaikki päivät?” kysyin ääni yhä käheänä. Emme tienneet hirveästi kissojen tehtävistä eri arvoissa. Tiesin vain, että kuningattaret huolehtivat pennuista ja oppilaat opiskelivat sotureiksi. Niin ja parantaja paransi kissoja, mutta sehän oli ilmiselvää.
”En suinkaan. Minun täytyy käydä partioissa ja saalistamassa. Surmakynsi laittoi minut huomiseen kuuhuipun partioon, joten olen vapaa päivällä”, naaras selitti tasaisella äänellä ja kuljetti minua eteenpäin aukion reunaa pitkin.
”Tässä on vesiputous. Tuohon lampeen minä putosin pentuna”, kuolonklaanilainen kertoi ja pysähtyi lammen eteen. Vesiputouksen pauhu oli tässä kohdassa voimakkaampi kuin leirin sisäänkäynnillä. Taivaslaulun oli täytynyt korottaa ääntään, jotta saatoin kuulla hänet. Vesi putosi lampeen melko korkealta. Leirin seinämät olivat yhtä korkeat muualta paitsi sisäänkäynniltä. Jatkoimme matkaa.
”Punatähti nukkuu tuolla”, Taivaslaulu kertoi ja osoitti hännällään kalliossa olevaan koloon. Koloa verhosti sammalverho, joka peitti näkyvyyden sisään. Punatähden pesään takuulla kuului hyvin voimakkaasti vesiputouksen ääni. Kuljin naaraan perässä takaisin aukiolle. Seisoimme nyt kaatuneen kuusen edessä.
”Sotureiden pesä on vasemmalla ja oppilaiden pesä oikealla. Minä nukun tästä yöstä lähtien sotureiden pesässä”, valkea naaras sanoi ja vilkaisi minuun. Hän näytti olevan innoissaan soturiudestaan. Käänsin katseeni pois naaraasta taivaaseen. Muutama vaalea pilvi leijaili tummalla yötaivaalla. Tähdet tuikkivat kirkkaina. Niiden seassa oli lähes sirppimäinen kuu. Neljäsosakuun kuluttua olisi uusikuu, jolloin sitä ei näkyisi. Emo ja isä olivat opettaneet sen meille. Samassa muistin heidät ja Coronan. Kasvoilleni piirtyi haikea ilme.
”Kaipaatko veljeäsi?” Taivaslaulu kysyi pehmeällä äänellä. Nyökkäsin ja laskin katseeni soturiin. Taivaslaulu laski häntänsä lohduttavasti lavalleni. Naaras ei sanonut mitään. Haukottelin.
”Sinun pitäisi kai mennä nukkumaan”, Taivaslaulu sanoi.
”Niin”, vastasin hiljaisella äänellä. Naaras lähti johdattamaan minua takaisin parantajan pesään. Löysin hämärässäkin sammalvuoteen, jolla olin aiemmin ollut. Tabbykuvioinen kissa nukkui edelleen omalla vuoteellaan.
”Jos haluat, voin herättää sinut aamulla auringon noustessa. Voin näyttää sinulle vähän millaista elämä Kuolonklaanissa on”, valkoinen kissa ehdotti.
”Se olisi mukavaa”, vastasin, sillä en tiennyt miten naaras olisi nähnyt pelkän nyökkäyksen. Taivaslaulu päästi kurkustaan pienen kehräyksen ja puski minua hyvästiksi. Sitten hän poistui pesästä. Rojahdin vuoteelleni ja otin mahdollisimman mukavan asennon. Uni ei meinannut tulla, sillä kaikki täällä oli ihan outoa. Tutut hajut olivat poissa. Ainoa mitä haistoin oli kitkerien kasvien tuoksut. Vajosin kuitenkin uneen jossain kohtaa.
”Herätys”, ääni työnsi unen pois ja pakotti minut heräämään. Raotin varovasti silmiäni. Valkea naaras seisoi edessäni ja katsoi minua eriparisilla silmillään. Hetken ihmettelin, miksi Taivaslaulu oli meidän pesässämme, kunnes muistin missä olin. Olin Kuolonklaanin leirissä, en kotona.
”Surmakynsi jakaa juuri partioita tälle päivälle”, kuolonklaanilainen selitti. Nousin ylös ja kävelin kissan perässä suurelle aukiolle. Tummanharmaa naaras istui aukion keskellä ja luetteli kissojen nimiä.
”Varjokynsi johtaa aurinkohuipun metsästyspartiota. Hänen mukaansa lähtevät Henkäysvarjo, Turmaloikka, Tuhkajuova ja Lauhatassu”, naaraskissa sanoi kovalla äänellä. Muistin, että naaraas oli Punatähden ystävä. Olikohan se nimitys varapäällikkö?
”Eikö hän jakanut sinut jo tämän päivän partioon eilen?” kysyin ihmetellen. Ääneni oli yhä käheä, mutta puhuminen ei ollut enää yhtä vaivalloista kuin eilen. Taivaslaulu käänsi katseensa minuun.
”Hän jakoi kuuhuipun partion vain. En ole varma miksi”, naaras selitti. Nyökkäsin ja kohautin lapojani. Kuolonklaanilla oli oudot tavat.
”Auringonnousun rajapartio ja metsästyspartio lähtivät juuri”, Taivaslaulu sanoi. Osasin päätellä, mistä partioiden nimet tulivat. Aurinko oli juuri nousemassa.
”Kuinka usein Kuolonklaanissa vaihtuu päällikkö? Miten se oikeastaan tapahtuu?” päätin kysyä kysymyksen, joka oli käynyt mielessäni aiemminkin. Mitäköhän tapahtuisi, jos Punatähti ei olisikaan päällikkö, vaan joku muu? Kaipaisikohan klaani enää silloin apuamme?
//Taivas? Sori tästä tuli tosi tönkkö xd
// 672 sanaa
