Mäihä
//Kirjoittaja: Lonely Warrior
//Erakko |
Keikuin ränsistyneen pesämme ikkunalaudalla ja katselin ulos. Ilma huurusi kun hengitin ulos. Miten hyvä tuuri minulle olikaan käynyt, kun Keijukainen oli suostunut järjestelyymme. Muuten tällä hetkellä kykkisin jossain puskan juurella kiroten kohtaloani hypotermian partaalla. Tai no ehkä tuo oli jo vähän liioittelua, mutta mitä väliä sillä oli. Ei kehenkään vedonneet kuivakat kertomukset hieman koleasta yöstä, vaan piti koota suuri värikäs valhe, joka saisi kuulijansa tuntemaan jotain sisällään. Mieluiten luottamusta. Joten miksi minun pitäisi pyrkiä välttämään dramaattisuutta itsekään.
Kuulin askeleet takaani ja käännyin tulijan suuntaan. Tunnistin kissan Arveksi oitis hänen luuviulumaisesta ulkonäöstään ja ärsyttävästi tuijottavasta silmästään. Minusta välillä tuntui, että hän näki meitä muita paremmin vaikka omasikin vain yhden silmän.
Loikkasin alas ja kävelin kollin ohi hänen hieman heräämisestään sotkuisen hahmon kohdalla hidastaen.
“Näytät oikein hehkeältä tänään”, totesin kevyesti ja jatkoin matkaani. Arpi ei viitsinyt edes huokaista. Hän oli viettänyt kanssani tiivistä yhteiseloa ennen karkaamistani ja tuntui tulleen immuuniksi kaikelle härnäämiselle – ihailtavaa kyllä. Valitettavasti minun puoleltani löytyi samanlaista määrätietoisuutta ja sitkeyttä.
Saapuessani huoneeseen, jossa nukkuma-alustamme sijaitsivat, näin, että kaikki kissat olivat jo ylhäällä. Ensimmäisenä kulkureitilleni sattui Leopardi, jonka suhtautumista minuun tällä hetkellä en osannut arvioida. Ehkei hän edes kyennyt vihaisuuteen, kenties, mutta ei hän minua varmaan ainakaan rakastanut temppuni jälkeen.
“Huomenta armas Leopardi”, sanoin ja väläytin naaraalle virnistyksen. En ollut jutellut hänelle sitten sen jälkeen kun olin päättänyt poistua hänen typeryyttään hyväksikäyttäen. Hänen vilkaistessaan minua, hänen kasvoillaan kävi loukkaantunut ilme.
“Hei Mäihä”, hän kuitenkin sanoi.
Istahdin hänen vierelleen ja vedin kasvoilleni niin pahoittelevan ilmeen kuin vain kykenin.
“Syvimmät pahoitteluni. Et uskokaan minkälaisissa tunnontuskissa olen ollut tietäessäni loukanneeni sinua. Se ei ollut mitään henkilökohtaista sinua vastaan, ainoastaan protesti johtajaasi vastaan”, selitin ja kumartuen pienemmän kissan puoleen. Hän vilkaisi minua ensin pälyillen ja pieni tilkka – niin pieni, että uskoin sen olevan mahdollista ainoastaan hänelle – epäluuloisuutta hänen katseessaan, mutta sitten hän rohkeni katsomaan minua avoimemmin. Ja hiljalleen loukkaantuneisuus alkoi sulaa pisara kerrallaan paljastaen hänen luottavaisen lämpimät kasvonsa:
“Selvä, uskon sinua. Mutta sinun pitää pyytää Keijukaiseltakin anteeksi, loukkasit varmasti myös hänen tunteitaan.” Muussa tapauksessa olisin pitänyt tätä huijauksena, mutta kun kyseessä oli Leopardi uskoin hänen olevan vilpitön. Hän oli niin herttainen, ettei hän kyennyt kieroiluun. Se oli aavistuksen pettymys minulle.
Nyökkäsin ja hymyilin täplikkäälle naaraalle ja kun keskustelu oli viimein päättynyt, jatkoin matkaani syvemmälle huoneeseen. Pariimme eilen saapunut Tyrskytassu suki ruskearaidallista turkkiaan korvat päässään pyörien. Todennäköisesti piti samalla silmällä ympäristöään. Keijukainen istui pedillään ja hänen kasvoillaan oli hieman tyly ilme. Hän voisi joskus koittaa vähän rentoutua.
Istahdin omalle vuoteelleni.
“No niin Tyrskytassu, kerroppas meille mistä olet saanut moisen nimen? Enpä ole ennen kuullut vastaavaa. Halusivatko vanhempasi sinun ymmärtävän erityisyytesi pienestä pitäen erityisen nimen avulla vai mikä tarina kaiken takana on?” kysyin korvaani rennosti heilauttaen samalla arvioiden Tyrskytassua päästä varpaisiin.
//Tyrsky tai Keiju? 😀 (Tää voi olla vähän kankee tarina ku en oo taas hetkeen kirjotellu xd)
444 sanaa
