Orvokki
//Kirjoittaja: Ruska
//Luopio | Eloklaanin leiri
Makoilin Eloklaanin leirin reunamilla, ja annoin hiirenkorvan auringon lämmittää turkkiani. Olin iloinen, kun Mesitähti oli antanut minun ja Toiveen jäädä joksikin aikaa Eloklaaniin, olin kiitollinen siitä. Vaikka lehtikato oli jo ohi, en malttanut millään lähteä. Uusien tuttavuuksien ja velvollisuuksien keskeltä oli mahdoton lähteä, erityisesti Kaurishyppy oli ollut seurassani. Kolli oli viimeisen kuunkierron aikana viettänyt kanssani tosi paljon aikaa, ehkä jopa liikaakin. Oli toki iloinen, että joku välitti minusta ja halusi olla ystäväni, mutta joskus halusin olla yksikseni, ja ajatella rakkaimpiani, erityisesti Mäyräkynttä. Huokaisin hiljaa ja katselin kun kissat kävelivät omissa askareissaan, etsin katseellani poikaani Toivetta, mutta en nähnyt kollia missään. Hän oli ollut poissa auringonnoususta asti, ja aurinkohuipusta oli jo kulunut aikaa. Vähitellen aloin huolestua poikani tilanteesta, minnehän olisi mennyt? Onko jotain sattunut? Ei minun ihanalle kullanmurulle saa sattua mitään pahaa! Hyppäsin nopeasti pystyyn, minun piti etsiä hänet! Kuitenkin tunsin sydämessäni, että olin jo myöhässä, mutta aina voisin yrittää, tekisin mitä vain poikani vuoksi. Olin juuri poistumassa leiristä, mutta Kaurishyppy keskeytti aikeeni.
”Orvokki! Minne olet menossa näin myöhään?” kolli kysyi kohteliaasti, ja katsoi minua kysyvästi. Kollin silmät säihkyivät oudosti, katsoin häntä hieman kummaksuen mutta hyväksyin tilanteen nopeasti.
”Etsimään Toivetta, hän on ollut kadoksissa jo auringonnoususta asti”, naukaisin, ja yritin pitää ääneni vakaana, mutta äänestäni kuuli pelon, pelon siitä että hän oli poissa, ikuisesti.
”Voinko tulla mukaasi? Etsiminen olisi paljon helpompaa kun on kaksi silmäparia”, Kaurishyppy naukui hymyillen. Nyökkäsin hitaasti ja tassutin eteenpäin. Kaurishyppy seurasi minua kuuliaisesti, eikä irrottanut katsettaan minusta. Kaurishyppy tuijotti minua aina kun näki minut, enkä tykännyt siitä. Se tuntui kovin epämukavalle, mutta en raaskinut sanoa sitä hänelle, sillä hän oli aina niin kohtelias ja mukava. Etsin ilmasta Toiveen hajua, mutta hajujälki oli jo niin mieto, etten pystynyt paikantamaan suuntaa mihin kolli oli mennyt.
”Hajaannutaan ja etsitään koko reviiri läpi, kaikki kolot ja kumpareet, kaikki”, naukuin huolestuneella äänellä, hänen oli pakko olla jossain täällä. Etsimme Kaurishypyn kanssa koko reviirin läpi, ja kuu oli jo nousenut taivaalle. En ollut löytänyt mistään jälkeäkään Toiveesta, en karvatuppoa, en hajua, en jälkiä, en mitään. Nielin katkerana tappioni, ja tassutin pää riippuen paikkaan, jossa olimme sopineet tapaavamme Kaurishypyn kanssa. Kaurishyppy istui jo paikalla, hänen ilmeensä jo kertoi, ettei ollut löytänyt Toivetta.
”Olen pahoillani”, Kaurishyppy naukui hiljaa. Katsoin häntä surun murtamalla katseella ja käperryin toivottomana maahan.
”En ikinä löydä häntä! Olen menettänyt rakkaan poikani! Miksi? Miksi?” huusin ääni säröillen, ja silmistäni ryöppysi kyynelten joki. Kaurishyppy tuli viereeni lohduttavasti ja silitti hännällään selkääni.
”Ei mitään hätää, olen tässä. Toiveella on varmasti kaikki hyvin”, Kaurishyppy naukui lohduttavasti, mutta hänen katseensa kertoi, että hän ei uskonut omiin sanoihinsa. Työnsin kuononi Kaurishypyn kylkeä vasten, ja itkin kyyneleeni hänen turkkiinsa. Hän ei perääntynyt, vaan pysyi vierelläni niin kauan kuin surun ryöppy oli ohi. Tunsin sisälläni kiintymystä ja lämpöä kollia kohtaan, hän oli kanssani surun hetkellä, eikä livistänyt pakoon kuin saalistajaansa pelkäävä hiiri. Katsoin häntä silmiin kiitollisena.
”Kiitos kun olet vierelläni, se merkitsee paljon”, naukaisin lempeällä äänellä, mutta ääneni säröili äskeisen surun ryöpyn jälkeen. Mieleni oli yhä raskas, ja täysikuu oli lipunut jo keskelle taivasta. Toive oli nyt Mäyräkynnen kanssa, turvassa.
”Parasta mennä leiriin, he ovat jo varmaan huolissaan meistä”, Kaurishyppy naukui rauhoittavasti, nyökkäsin ja niiskautin nenääni. Kolli auttoi minut pystyyn, ja kävelimme yhdessä eteenpäin, nojasin kollin kylkeä vasten. Ehkä en enää ikinä näkisi Toivetta, mutta Kaurishyppy tulisi olemaan pysyvästi elämässäni.
