Rhiannon
Pesän seinät ja hajut tuntuivat minusta oudolla tapaa painavilta. En ollut tottunut liikkumaan tuntemattomissa paikoissa ja näin kaikkialla vain vaaroja. Onneksi Amor tuntui olevan selkeästi enemmän tilanteen tasalla, sillä kolli tutki pesää, kuin vanha tekijä. Minä lähinnä kuljeskelin veljeni takapuolessa kiinni perää pitäen. En ymmärtänyt miten Amor saattoi olla niin luottavainen kaikkia kohtaan. Halusin olla hänen kaltainen kissa! Vaaroja pelkäämätön ja utelias. Epäilyttävä ääni ja sitäkin epämiellyttävämpi tuoksu sai karvani pystyyn, kuin suurenkin vaaran edessä. Ylähuuleni nousi irvistykseen, miksi kaksijalat olivat näin outoja. Katsoin omituista, kaljua kasaa inhaantuneena. Halusin pois, mutta Amor tuntui haluavan tutkia tuota ilmestystä lähempää. Lopulta veljeni ehdotti jotain aivan tajuttoman typerää ja se sai silmäni rävähtämään auki. Tuijotin kollia, kuin kuolleista noussutta.
“Pidätkö minua aivan hulluna?” tuhahdin veljelleni, joka vastasi hymyllä.
“Pidän! No, miten on? Onko meillä kaupat?” kolli naukaisi ja tarjosi käpäläänsä, mutta työnsin sen syrjään. Kolli saisi etsiä kauppaseuransa jostain muualta, paitsi…
“No, lyön vetoa, että sinäkään et uskalla mennä sen viereen”, heitin takaisin ja kohotin kulmaani. Olin varma, että edes Amor ei tarttuisi tuohon haasteeseen, mutta kolli kohotti käpälänsä uudelleen.
“Mistäs me lyödään vetoa?” kolli tiedusteli ja sai minut vaipumaan ajatuksiini. Hmm, mietin. Pahaisella Yhteisön kissalla ei ollut omaisuutta turhan paljoa, varsinkaan kissalla, joka oli vasta pentuiän ohittanut. Joten mitä minä voisin tarjota vedonlyöntiin palkkioksi? Mietiskelin ja annoin katseeni nuolla kaksijalanpesän syvimpiäkin nurkkia. Katseeni osui omituiseen, puiseen viritelmään, jonka päällä oli erilaisia värikkäitä esineitä. Tökkäsin veljeäni kylkeen ja sain Amorin kääntämään katseensa kiinnostuneena. “Haen sinulle mitä tahansa tuolta, jos sinä uskallat mennä hänen kainaloon. Entä mitä minä saan, jos sinä et uskalla mennä tuon… En edes tiedä millä kuvailla tuota… Otuksen viereen?” tiedustelin veljeltäni, joka jo tiiraili nukkuvan otuksen suuntaan.
“Sisko hyvä, minä en ajatellut hävitä tätä vetoa! Katsohan”, Amor julisti, mutta olin silti edelleen epäluuloinen. Tosin, veljeni nyt oli aivan omaa luokkaansa. En ollut kuullut kollin kieltäytyvän kertaakaan mistään.
//Amor? 😉
