Seesami

“… ja niin minä näytin sille otukselle, mistä kana pissii! Se yritti palata takaisin pari kertaa, mutta lopulta se tajusi luovuttaa, kun näyttelin sille eeppisiä kynnenkäyttötaitojani!” Seesami pysähtyi kesken kävelemisen esittelemään hurjia taisteluliikkeitään Kobralle, jolle oli juuri kertonut tarinan oudosta karvaotuksesta, joka oli kerran yrittänyt asettua asumaan olohuoneen pitkälle pedille. Seesami ja Pistaasi olivat käyneet vastahyökkäykseen ja tehneet siitä selvää. Kaksijalat olivat varmasti huokaisseet helpotuksesta, kun siitä oli päästy eroon.
Seesami laskeutui takaisin neljälle tassulle ja tallusti rennosti häntä odottamaan jääneen Kobran vierelle. Arpinen kolli ei ollut kommentoinut hänen tarinaansa mitenkään, eikä Seesami pystynyt lukemaan tämän kivikasvoilta, oliko tämä edes vaikuttunut. Se harmitti Seesamia – kellään tässä kaksijalkalassa ei tuntunut olevan omia ajatuksia tai tunteita. Kaikki olivat kamalan sulkeutuneita ja käyttäytyivät kuin olisi ollut jotenkin vaarallista antaa oman persoonansa paistaa esiin.
“Mirri ja Leopardi tutkivat näitä kujia”, Kobra sanoi saaden Seesamin korvat ponnahtamaan pystyyn. Kolli osasi sittenkin puhua! “Mennään me tarkistamaan ympäristö läheltä metsänrajaa.”
Reitti metsään oli tullut Seesamille varsin tutuksi Päivänsäteen tuotua häntä tänne saalistusharjoituksiin. Seesami oli pannut merkille naaraan muuttuneen suhtautumisen häneen – toisinaan johtajan kasvoilla väreili hymyntapainen, kun Seesami kertoili elämästään kotiväkensä luona.
Kotiväen ajatteleminen aiheutti piston Seesamin sydämessä. Suuri kolli hidasti askeliaan ja katsahti haikeasti puiden siimekseen. Jossain tuolla kaukana, useiden pienten ukkospolkujen takana, oli Seesamin koti sekä hänen perheensä. Hän ei ollut nähnyt heitä moneen kuuhun. Olivatkohan he jo unohtaneet Seesamin? Kaipasiko Martta tai Pistaasi häntä? Tai kaksijalat?
Seesami käveli niin ajatuksiinsa uppoutuneena, että törmäsi Kobran takamukseen. Toinen kolli sihahti ja Seesami katsoi tätä ihmeissään. Jokin näytti kiinnittäneen Kobran huomion. Hän seurasi tämän katsetta syvemmälle metsään ja näki kohta vilauksen jostakin isosta ja valkoisesta. Seesami kallisti päätään.
“Seesami?” Nauku sai Seesamin sydämen hypähtämään kurkkuun. Voisiko se olla…?
Kolli katsoi silmät pyöreinä kun mättään takaa kurkistivat tutut kasvot. Pistaasi vilkuili Kobran suuntaan epäluuloisesti, mutta siskon silmät tuikkivat iloisesti tämän katseen kohdatessa Seesamin kanssa.
“Pistaasi!” Seesami hihkaisi ja lähti juoksemaan pentuetoveriaan vastaan. Hän loikkasi mättään yli suoraan tämän niskaan, ja leikkipainivat keskenään kangaksella. Pistaasin onnistui päästä lopulta voitolle, ja sisko painoi häntä maata vasten suurilla tassuillaan voitonriemuinen hohto silmissään.
“Löysinpäs sinut!” Pistaasi huohotti leikistä hengästyneenä ja läpsäisi häntä hellästi poskelle. “Missä sinä olet oikein piileksinyt, senkin iso karvapallo? Minulla on ollut kauhean tylsää ilman sinua.” Seesami kuuli siskonsa äänestä tämän kaivanneen häntä. Se lämmitti hänen mieltään.
Seesami tuuppasi naaraan sivuun ja ravisteli hulmuavaa turkkiaan. “En minä ole mitään piileksinyt. Olen ollut täällä koko ajan. Minähän sanoin, että haluan tutkia kaksijalkalaa! Meidän piti mennä yhdessä, mutta toinen meistä livisti, ellet satu muistamaan.” Hän katsoi siskoaan hieman syyttävästi.
“Anteeksi kuinka?” Pistaasi tuijotti takaisin häntäänsä nytkytellen. Siitä Seesami tiesi, että oli puhunut juuri ohi suunsa. “Minulla oli kiire päästä karkuun verenhimoiselta koiralta! Sen sijaan, että olisit lähtenyt perääni varmistamaan, että siskosi ei joutunut sen kurjan otuksen välipalaksi, sinä päätit lähteä omille retkillesi tuosta noin vain! Tajuatko, miten huolesta suunniltaan kotiväki on ollut sinun takiasi? Tai Martta? Se raukka etsii sinua yhä eri puolilta pesää uskoen, että olet vain piilosilla.”
Seesamin omatuntoa kolkutti, kun hän kuvitteli rakastettavan koiraystävänsä löntystämään huoneesta toiseen ja etsimässä häntä hänen tavallisista hengailupaikoistaan. *Voi Martta*, Seesamin sydäntä riipaisi.
Pistaasin katse pehmeni vähän ja sisko laski tuuhean häntänsä Seesamin selälle. “Martta takuulla halkeaa onnesta, kun näkee sinut taas. Samaten kotiväki! Ne ovat jopa jättäneet sinulle ruokaa ulos.”
Sen kuuleminen sai Seesamin seuraavat sanat tuntumaan lyijyn raskailta: “En minä voi tulla nyt kotiin.”
“Häh?”
“Että minä en voi juuri nyt tulla kotiin. Minulla on tekemistä täällä.”
Pistaasi ei näyttänyt voivan uskoa kuulemaansa. “Mitä niin tärkeää tekemistä sinulla on täällä, ettet voi tulla kotiin perheesi luokse?”
“Minä olen rakastunut.”
Pistaasi puhahti naurusta. “No jaa, sepä onkin uutta ja yllättävää. Ainahan sinulla on joku naaras kiikarissa, tomppeli! Eivät nämä sinun rakastumisesi ikinä kestä neljäsosakuuta pidempään, joten voit yhtä hyvin antaa olla ja tulla kotiin kanssani.”
“Tämä on erilaista!” Seesami intti eikä hievahtanut, kun Pistaasi yritti tuuppia häntä eteenpäin. Hän kohtasi siskonsa katseen vakavoituneena. “Ensimmäisenä päivänäni kaksijalkalassa eräs naaras pelasti minut rottien kynsistä – ne ovat sellaisia hiiren näköisiä pirulaisia, mutta isompia ja rumempia kuin hiiret.”
“Kyllä minä tiedän, mitä rotat ovat.”
“Ai? No kuitenkin, tämä naaras – hänen nimensä on Päivänsäde – vei minut ystävällisesti kotiinsa ja siitä asti olen asustellut näiden mukavien kujakissojen kanssa. Olen jopa opetellut saalistamaan oikeaa riistaa!” Seesami selitti seikkailuistaan kaksijalkalassa silmät loistaen. Erityisesti ne loistivat silloin, kun hän mainitsi Päivänsäteen. Se ei ollut tainnut jäädä huomaamatta Pistaasilta, jonka epäuskoinen virnistys oli kutistunut pois tämän kuunnellessa veljensä papatusta.
“Sinä taidat olla tosissasi.” Oliko Seesami kuulevinaan siskon äänessä hienoista haikeutta?
“Olen minä. Minä rakastan Päivänsädettä ja haluan viettää elämäni hänen kanssaan.” Nämä sanat yllättivät jopa kollin itsensäkin, sillä hän ei olisi ikinä uskonut löytävänsä jotakuta sellaista, joka saisi hänet haluamaan sitoutumista. Päivänsäde oli erityinen kissa.
Pistaasin silmissä kimmelsi loukkaantunut katse. “Minä luulin että sinä rakastat perhettäsi. Että rakastat minua! Mutta joku kujakatti onkin saanut pääsi aivan pyörälle sillä välin, kun me muut olemme olleet huolesta suunniltamme puolestasi!” Seesami perääntyi naaraan astellessa uhkaavasti häntä kohti, aivan sen näköisenä kuin olisi aikonut läimäyttää häntä kasvoille kynsillään. Sitten sisar näytti tulevan toisiin aatoksiin, ja tämän suuri olemus kutistui Seesamin silmien edessä kuin tämä olisi painunut kasaan turkkinsa sisällä.
“Ole sitten onnellinen sen kissan kanssa. Luulkoot Martta ja kotiväki, että kuolit tänne ulos kylmään ja nälkään. Niin minäkin aion uskotella itselleni.” Pistaasi loi veljeensä vielä viimeisen, murtuneen katseen, ennen kuin tämä kiepahti ympäri ja lähti loikkimaan lähintä polkua kohti.
Seesami olisi halunnut juosta hänen peräänsä, mutta hänen jalkansa eivät suostuneet liikkumaan. Hänen sydämensä repi häntä eri suuntiin, eikä hän voinut estää itseään miettimästä, oliko hän tehnyt oikean valinnan.
“Meidän pitäisi hakea hänet takaisin. Päivänsäde ei tule pitämään tästä.” Seesami oli tyystin unohtanut Kobran läsnäolon siskonsa nähtyään. Ilmeetön kolli seisoskeli edelleen samassa kohtaa, mutta tämä ei näyttänyt erityisen kiinnostuneelta lähtemään Pistaasin perään sanoistaan huolimatta.
Seesami oli kuin ei olisi ollut kuulevinaankaan ja laahusti Kobran ohi häntä ja pää roikuksissa.

Parin päivän ajan Pistaasin kohtaamisen jälkeen Seesami oli tehnyt kovaa ajatustyötä. Hän oli pohtinut, pitäisikö hänen lähteä takaisin kotiin ja sopia välinsä sisarensa kanssa vai tunnustaisiko hän viimein rakkautensa Päivänsäteelle ja ryhtyisi tämän kanssa kumppaneiksi. Epäilemättä Päivänsäteenkin täytyi pitää hänestä – ehkä naaras oli vain huono osoittamaan sen.
*Rakkautta ei voi kieltää.* Seesami oli lopulta tehnyt päätöksensä, ja tänä yönä hän veisi Päivänsäteen kuutamokävelylle voidakseen kertoa tunteistaan rauhassa. Se tulisi olemaan niin romanttista!
“Hei, Päivänsäde”, Seesami nousi seisomaan ja tepsutti pesän poikki ulkoa palaavan naaraan eteen. Päivänsäteen kylmä katse porautui häneen uhkaavasti. Se sai kotikisukollin epäröimään parin silmänräpäyksen ajan, mutta sitten hän rohkaisi mielensä ja jatkoi: “Minulla on sinulle kerrottavaa. Lähtisitkö kanssani myöhemmin illalla kävelylle?”
“En.” Päivänsäde oli jo kävelemässä Seesamin ohi. Seesami ei kuitenkaan aikonut luovuttaa – hän tiesi tämän pelin.
“Lupaan jättää sinut rauhaan pariksi päiväksi, jos suostut”, Seesami jatkoi maanitteluaan ja tunki itseään johtajan tielle. Päivänsäde siristi silmiään vaikeasti tulkittava ilme naamallaan.
“Seitsemäksi päiväksi.”
“Ai mitä?”
“Jätät minut rauhaan seitsemäksi päiväksi, niin suostun tulemaan kanssasi kävelylle.”
Seesamilla oli tästä vaihtokaupasta hieman ristiriitaisia ajatuksia, mutta sitten hän ajatteli, että Päivänsäde peruisi kyllä sanansa jahka kuulisi hänen tunnustuksensa.
“Sovittu. Nähdään ikkunan alla auringon laskettua”, Seesami hymyili leveästi, mutta ei saanut rakkautensa kohteelta muuta vastausta kuin hännän heilautuksen, jolla tämä kuittasi kuulleensa kollin sanat.

Seesami käveli hermostuneesti edestakaisin ikkunan alla. Auringonvalo oli hälvennyt, mutta Päivänsädettä ei näkynyt missään. Oliko hänelle tehty oharit? Ei, ei Päivänsäde sellaista tekisi.
Hän oli jo aikeissa lähteä kyselemään johtajaa yläkerrasta, kun hän kohta kuuli portaikosta vaimeaa tömähtelyä. Toiveikkaana hän käänsi päänsä ääntä kohti ja näki ilokseen Päivänsäteen harmaanpuhuvan hahmon laskeutuvan juuri alas. Naaraan tummansiniset silmät näyttivät hohtavan heikossa valonkajossa, ja Seesami tunsi sydämensä pamppailevan nopeammin. Päivänsäde oli niin kaunis!
“Mennään”, naaras murahti ja loikkasi ikkunalaudalle, “meillä ei ole koko yötä aikaa.”
Seesami toivoi kovasti, että olisi ollut.

“Niin mitä asiaa sinulla oli?” Päivänsäde tassutti Seesamin perässä, kun kolli johdatti heitä suunnittelemaansa illanviettopaikkaan.
“Kerron kohta”, Seesami iski silmää ja tutkaili samalla katseellaan kujia, jotka hänen silmiinsä näyttivät edelleen kaikki melko samanlaisilta. Hän oli kuitenkin pannut merkille tämän tietyn kujan, nimittäin paikan, jossa hän ja Päivänsäde olivat tavanneet toisensa ensimmäistä kertaa.
“Seesami, minua ei ihan oikeasti kiinnostaisi -” Päivänsäde nauku katkesi kesken, kun tämä pysähtyi kuulostelemaan jotakin. Seesami huomasi naaraan niskakarvojen nousevan pystyyn. Pian hän itsekin haistoi syyn naaraan levottomuuteen.
“Hei, eikös tuo ole sellainen rotta?” Seesami katsoi varjossa kiiluvia nappisilmiä, jotka tarkkailivat heidän liikkeitään.

//Jatkan Päivänsäteellä…

Author: EmppuOmppu

.