Kuiske
Kuiske istahti kyyryyn kaksijalanpesän nurkkaan, vilkuillen samalla ympärilleen varmistaakseen ettei kukaan ollut lähistöllä. Hän tarvitsi nyt omaa aikaa, kaukana yhteisötovereista ja etenkin muista vähemmän tovereista. Päivä oli ollut raskas – hän oli ollut kahdessa pitkässä partiossa ruoanhakuretkellä Hyökyaallon, Unelman ja Lakun kanssa. He olivat kaikki kolme melko siedettäviä, mutta tulivat paremmin toimeen keskenään kuin Kuiskeen seurassa. Oikeastaan melkein jokainen Kujakissayhteisön jäsen tuli toimeen paremmin ilman häntä. Hän ei vain kyennyt pitämään keskustelua yllä, tai luomaan minkäänlaisia ystävyyssuhteita. Silloin se jäi hänen keskustelukumppaninsa tehtäväksi, ja koska hän ei osoittanut yleensä minkäänlaista kiinnostusta keskustelunaihetta kohtaan, se oli melko haastavaa.
Kuiske oli ehtinyt jo vaipua mietteisiinsä, kunnes hän aisti toisen kissan läsnäolon. Hyökyaalto oli asettunut noin hännänmitan päähän hänestä, ja alkoi heti keskustella hänen kanssaan huomaamatta Kuiskeen hyvin peiteltyä vaivautuneisuutta.
“Miten sujuu? Minä olin äsken kujapartiossa, ja olisitpa nähnyt minkälaisen rotan nappasin ihan tästä läheltä. Ihan tässä pesän ulkopuolella on todella suuri rotanpesä”, Hyökyaalto kertoili. Kuiske oli salaa helpottunut siitä, että kolli puhui vain itsestään eikä kysynyt häneltä kysymyksiä.
“Hienoa.. ehkä minäkin saisin sieltä jotain pyydystettyä”, Kuiske tokaisi hajamielisesti.
“Totta kai saat, siellä niitä rottia riittää yllin kyllin! Ne ovat niin laiskoja ja hyvin syöneitä, että parilla ruokkii puolet Yhteisöstä.” Hyökyaalto hehkutti kertomustaan niin elävästi, että Kuiske pystyi epäilemään tarinan todenmukaisuutta.
“Kuulostaa hienolta”, hän vastasi lyhytsanaisesti. Hänen onnekseen Hyökyaalto ei enää jatkanut tarinaansa vaan lähti hakemaan nappaamiansa rottia. Kuiske nousi käpälilleen, aikeissa mennä kujille saalistamaan. Mennessään ulos pesästä hän tunsi törmäyksen ja meinasi mennä nurin. Hän huomasi Harmonian, kuuron nuoren naaraan, kellahtaneen selälleen törmäyksen johdosta. Kuiske alkoi hätääntyä ja kumartui Harmonian puoleen.
“Anteeksi, en nähnyt sinun tulevan!” Kuiske huudahti. Sitten Harmonia nousi pystyyn ravistellen itseään pilke silmissään. Kuiske painoi päänsä anteeksipyynnön eleenä ja kosketti hännällään Harmoniaa varovasti lapaan.
“Ei se mitään! Minun olisi pitänyt varoa, mutta en nähnyt mitään tuon sammalen takia”, Harmonia selitti ja poimi pudottamansa sammalkasan maasta.
“Ymmärrän.” Kuiske nyökkäsi ja heilautti häntäänsä hyvästiksi lähtiessään viimein saalistamaan. Ehkä hänen pitäisi käydä katsomassa, että oliko Hyökyaallon ihmeellinen rottapesä totta.
