Roihu
Viileä tuulahdus kävi läpi tukahduttavan kuuman huoneen. Avasin silmiäni ihan vähän nähdäkseni josko joka päivä ilmestyvä kaksijalka tulisi taas sisään ja jakaisi jokaiselle nappuloita syötäväksi. Tällä kertaa kaksijalka ei ollut sama. Se taikoi kirkkaan valon täyttämään koko tilan.
Yleensä kaksijalat kävelivät suoraan ohitseni, mutta tämä polvistui ja tuijotti minun verkkopesääni. Sähähdin ja painauduin vasten seinää takanani. Kaksijalka ei hätkähtänyt. Se nosti hitaasti ruman tassunsa verkkopesäni sivuille ja veti sen irti muiden joukosta.
Liikkuva pesä sai minut painautumaan mahdollisimman matalaksi nahan palalle, joka tuoksui jo aivan minulta. Olin viettänyt tässä tilassa hyvin monta päivää. Varmasti kuun tai ylikin.
Pesä heilui puolelta toiselle kiljahdusteni saattelemana. Kaksijalka ärisi vihaisen oloisena, joten koitin hiljetä. Ei kuitenkaan ollut helppoa pitää suutani kiinni moisessa kyydissä. Pahempaa kuin hirviön sisässä, jos vain sain sanoa.
Pimeys laski ylleni, kun jokin kuoren tapainen sulki verkkopesäni sisäänsä. En nähnyt mitään, mutta kuulin monia erilaisia ääniä. Kaksijalkojen ääniä ja sitten haistoin ulkoilman.
Hengitin pienistä raoista tulevaa tuttua raikkaampaa ilmaa, mutta kaksijalkojen armoilla vietetty aika oli opettanut minut lopettamaan loputtoman mouruamiseni ja raapimisen vapaaksi päästäkseni. Se vain ärsyttäisi kaksijalkoja ja pahimmassa tapauksessa ne nostaisivat äänensä korvia särkeväksi kirkunaksi.
Edestakaisin kieppuva kyyti sai pääni pyörälle ja pian jouduin vain painautumaan pesän lattiaa vasten ja toivomaan, että pääsisin pian omille jaloilleni vaikka en ollut varma pystyisinkö heti kävelemään. Verkkopesän outo tekstuuri sai tassuni särkemään eikä paikallaan pysytteleminen ollut enää niin helppoa. Yhtäkkiä laatikko johon minut oli suljettu tömähti maahan. Sitten ympärilläni rähisi taas. Hetken ajan luulin jo olevani suuressa vaarassa, mutta sitten muistin matkahirviön tutun kauhistuttavan tuoksun.
Pomppiva kyyti oli ollut rankka, joten heti kaksijalkojen käsistä päästyäni ja turvallisen tasaisuuden kohdattua kävin kerälle ja nukkumaan kopan laitimmaiseen kulmaan.
Herättyäni verkkopesäni oli suuren huoneen lattialla. Pesän päällä ei ollut näköä estävää kerrosta, mutta sen pieni ovi oli silti kiinni. Onneksi minut sijoittanut kaksijalka oli päättänyt laittaa minut seinän viereen, joten minun ei tarvinnut kääntyillä ympäriinsä tutkiskellakseni huonetta.
Tila oli vaalea eikä sitä täyttänyt minulle tutut kaksijalkojen esineet. Lattialla oli värikäs nahka ja katosta roikkui samanlainen valonlähde kuin siinä tilassa, jossa olin ollut jumissa monen muun kissan kanssa.
Katsellessani ympäriinsä narahdus kaikui huoneessa ja tilan ovi aukesi. Sisään siitä asteli nuori, mutta selvästi minua suurempi kissa. Se ei ollut vielä huomannut minua, mutta olisi vain ajan kysymys…
Mouruava ja sylkevä vieras kissa oli loikannut kauemmaksi minusta vaikkei aluksi lähellä ollut ollutkaan. Katseemme kohtasivat ja näin kollin katseessa puhtaan pelon.
//Tyrni?
