Tyrskytiikeri
Tunsin oloni turvalliseksi seuratessani Järkäleloikan jykevää hahmoa metsään. En tiennyt, mitä meitä olisi vastassa, mutta kollin seurassa minusta tuntui että selviäisimme mistä tahansa. Niin me olimme aina selvinneet.
Ääni voimistui voimistumistaan, se oli muuttunut laulannasta eläimelliseksi ulinaksi, joka kylmäsi selkäpiitäni. Sitten se lakkasi. Hiivin kumppanini vierelle, aivan hänen kylkeensä kiinni, ja katselin valppaana ympärilleni hämyisässä metsässä. Tajusin kohta Järkäleloikan huomanneen jotakin, ja kun seurasin hänen katsettaan, näin vähän matkan päässä edessäpäin pienellä aukiolla kaksi kissaa, jotka olivat kääntyneet tuijottamaan meihin päin ilmeettömästi.
“Hei, onko teillä kaikki hyvin? Jos olette eksyneet, voimme neuvoa teidät pois metsästä.” Järkäleloikan ääni oli yhtä vakaa kuin aina, mutta hänen koko muu olemuksensa suorastaan huusi epäluuloa. Nämä kissat aiheuttivat minullekin epämukavan olon.
Kissoista suurempi, kirjavaturkkinen kolli, loikkasi alas kiven päältä, jolla oli seissyt, ja lähti tepsuttamaan meitä kohti mitään sanomatta. Hänen kannoillaan seurasi kerrassaan omituisen oloinen tummaturkkinen kolli, jonka aavemaisen vaaleat silmät pälyilivät ympärilleen kuin ne olisivat nähneet vaaroja kaikkialla.
“Emme ole eksyneet.” Säpsähdin, kun kollit ilmestyivät yhtäkkiä eteemme. Kirjava kolli katseli meitä vihreillä silmillään uteliaasti. “Teemme pyhää matkaa. Minä olen Valo, ja tämä on seuralaiseni Aave.”
Vilkaisin Järkäleloikkaan sivusilmällä – kai kumppanikin tunsi tämän oudon energian, joka näistä kahdesta hohkasi? Jos kolli tunsikin sen, hän peitti sen hyvin.
“Tekö täällä äsken piditte meteliä?” Järkäleloikka katseli kaksikkoa tarkkaan.
“Karkotimme pois pahoja energioita”, Valo kertoi tyynesti, aivan kuin se olisi ollut mitä arkipäiväisin asia. “Niitä on jostain syystä paljon näillä tienoin. Ei teillä sattuisi olemaan aavistusta siitä?”
“Ei ole”, minä vastasin väliin. Nyt kollien huomio oli kiinnittynyt minuun, ja yritin parhaani mukaan kätkeä kasvavan levottomuuteni heidän katseidensa alla. Aave-niminen kolli katsoi meitä hyvin vainoharhaisen oloisena ja kiehnäsi aivan Valon turkissa kiinni. Erakko oli kuin saalistaan puolustava mäyrä.
“Keitä te olette?” Valo kysyi, edelleen antamatta ilmeensä paljastaa mitään ajatuksistaan. Minusta kollin katse oli jotenkin tyhjä, kuin tämä olisi katsellut meitä jostakin kaukaa mutta ei kuitenkaan.
“Minä olen Tyrskytiikeri ja tämä on kumppanini Järkäleloikka”, esittelin meidät lyhyesti. Jos Ulla olisi ollut täällä, naaras olisi varmastikin kutsunut erakot aterialle, mutta minä halusin pitää heidät mahdollisimman kaukana maatilasta.
Yhtäkkiä Aaveen koko kaksinkertaistui, kun kollin kaikki karvat nousivat sojottamaan taivasta kohti. En ollut nähnyt ketään yhtä kauhistuneena koskaan ennen.
“Oi suuri Valo, meidän on saatava teidät pois täältä! Nopeasti!” kollikissa vaikeroi kuin häntä olisi kidutettu, ja hän yritti epätoivoisesti tuuppia toveriaan toiseen suuntaan. “Nämä kissat ovat läpimätiä, ja heidän läsnäolonsa saastuttaa teidän pyhyyttänne joka hetki! Pois, pois, pois!”
Valo näytti säikähtävän tätä ja katsahti meihin hämmennyksen ja pelon sekaisin tuntein. Ykskaks hän jo käännähtikin kannoillaan ja luikki karkuun Aaveen seuratessa heti hänen perässään edelleen ulvoen pahuudesta, joka yritti syödä heidät elävältä.
Jäimme seisomaan Järkäleloikan kanssa aloillemme hieman typertyneinä. Sydämeni löi edelleen kiivaasti ja tassujani vapisutti helpotuksesta.
“Mitä kirottua äsken tapahtui?” suustani pääsi epäuskoinen naurunpurskahdus. Katsahdin kumppaniini silmiäni räpytellen.
//Järksy?? XD
Author: EmppuOmppu
.