Roihu
Kotikissa ei suostunut auttamaan minua, joten yritin vielä tavoitella verkkopesän salpaa tuon lähdettyä. En kuitenkaan onnistunut yrityksissäni, joten lysähdin takaisin puolimakuulle. En edes mahtunut istumaan suorassa!
Vieraan kissan lähdettyä tilasta tuli hänen sijastaan seuraavaksi sisään kaksijalka. Se katsoi minua pienillä siansilmillään ja polvistui sitten avaten verkkopesän oven hitaasti. Jos se olisi kokoajan voinut tehdä noin, miksi se teki niin vasta nyt?!
Pujahdin ulos, kun kaksijalka oli tarpeeksi kaukana minusta ja katselin ympärilleni. Kaksijalanpesän maa oli liukas ja sileä. En ollut koskaan ennen tuntenut moista tassujeni alla. Pakostakin pohdin, oliko Mirrin kaksijalanpesä ollut tälläinen.
Minut vapaaksi päästänyt kaksijalka mumisi jotain minua kohti ja lähti sitten tilasta. Seurasin sitä, sillä en halunnut jäädä oven taakse jumiin vaikka isompi tila toki kelpasi minulle paremmin kuin verkkopesässä oleminen.
Pesän maa-aine tuntui oudolta tassujeni alla ja heti sellaisen nähdessäni hyppäsin suuren maata peittävän nahanpalan päälle. Sellaisilla olin tottunut kävelemään. Yhteisön pesän maa-aine oli saman väristä kuin täällä, mutta hyvin karkeaa ja pienillä kuopilla. Siitä saattoi melkein ottaa kynsillä kiinni. Tämä sen sijaan oli liukasta ja omituista.
En ollut edes huomannut vieraan kissan lähestyneen minua. Se nousi uhkaavasti minua kohti. En pitänyt koko erostamme, vaikka arvasinkin voivani päihittää kotikissan tappelussa. Minulla oli sentään enemmän kokemusta.
“Mene pois!” kissa sähisi. En ollut varma, mitä se sanojen voimalla yritti päihittää. Eivät sen mouruna ja sylkeminen avaisi kaksijalan pesän ovia itsestään.
Koomisinta tilanteessa oli se, että minäkin todella halusin tästä pesästä pois. En halunnut viedä tuon kotikissan reviiriä tai mitään. Halusin takaisin vapauteen.
“Menisin, jos jostakin pääsisi”, tuhahdin ja katsoin käpäliäni ja sitten taas ympärilleni. Suuret kaksijalan vehkeet ja vempeleet kehystivät pesän seiniä ja myös tilan keskellä oli tasoja. Yhdet niistä olivat hyvin samankaltaisia kuin yhteisön pesässä. Ehkä saisin vihdoin selville niiden oikean tarkoituksen.
Kaikista eniten kuitenkin halusin vain päästä pois tukahduttavasta pesän sisäilmasta. Täällä hengittäminen tuntui jotenkin vaikeammalta kuin ulkona ja ilma oli lämmin ja… kosteahko.
“Jos haluat minut pois reviiriltäsi, sinun on varmasti autettava hiukan”, nau’uin ja katsoin nyt toista kissaa silmiin räpytellen omiani sovittelevasti. Nyt ei olisi aika äksyillä. En voinut tietää, jos kotikissa olikin ainoa tieni vapauteen. En voisi pilata suhdetta sen kanssa heti.
//Tyrni?
