Merete
“Palataan takaisin. Voisimme käydä kaksijalkalan lähistöllä huomenna kaikki yhdessä. Kaksijalkalat eivät ole ehkä suoranaisesti lempipaikkojamme – vaikka eivät ne minua kyllä haittaakaan – mutta niiden alueella ruokaa on usein suhteellisen helppoa saada ja suojapaikkojakin riittää petojen varalta. Tietysti ennemmin kiertäisin sen, mikäli se on mahdollisuutena”, Tähdenlento naukui analysoivasti. Tuon viisaus hämmästytti minua. Ehkä joskus minustakin tulisi yhtä kokenut kulkija kuin kilpikonnakuvioisesta naaraasta.
Hymyilin ja nyökkäsin. Lähdimme takaisin tulosuuntaamme samaan tapaan kuin olimme tulleet tänne – puissa hyppimällä. Tällä kertaa minä johdin pienempää naarasta.
Nautin pienestä viileästä tuulahduksesta, joka ravisutti puita ja suuntasin katseeni taivaalle. Tähdet näkyivät selvästi puiden latvaoksien välistä. Taivaan katselu sai kuitenkin jäädä, sillä kuulin hälyyttävän kahahduksen, joka ei tällä kertaa voinut olla samanlainen tuulahdus kuin aikaisemmin.
“Pöllö! Maahan!” Tähdenlento huudahti ilmeisen peloissaan. Hän loikkasi oksaltaan alas, mutta pöllö oli jo saaliissaan kiinni. Minunkin täytyisi loikata.
“Merete, juokse!” ystäväni kiljahti ja rimpuili pöllön otteessa. Tiesin, etten voisi totella. En jättäisi Tähdenlentoa pulaan.
Tiputtauduin oksaltani kynnet ojossa suoraan pöllön niskaan. Repäisin sen samalla irti Tähdenlennosta. Tapa ei ollut ideaali, sillä hän saisi varmasti viiltohaavoja pöllön jaloista. En kuitenkaan voinut perua liikettä enää.
Pidin kaikin voimin pöllön selästä kiinni, kun se koitti päästä painostani eroon. Kierimme maassa mokoman petoeläimen kanssa hetken ennen kuin päästin sen kynsistäni. Katselin, kun lintu toikkaroi ilmassa puiden oksiin osuen. Se oli selvästi haavoittunut eikä palaisi enää.
“Oletko kunnossa?” kysyin kyyristyen Tähdenlennon viereen. Hän makasi maassa huohottaen ja vaikean näköisenä. Toivottavasti hän pystyisi kävelemään takaisin.
//Tähtösetä?
