Ametisti
Piilouduin oman pesäni varjoon ruokailemaan rauhassa. Kaksijalkojen esine pesänäni oli jäänyt hieman pienehköksi, vaikken ollutkaan kasvanut kuin korkeintaan leveyttä tuhdin viherlehden vuoksi.
Tarkkailin ympäristöäni ennen ateriani aloittamista. En pitänyt siitä, että turkissani oli joku kiinni syödessäni. Ruokaillessa kaikki kissat ansaitsivat oman ajan, eikä ketään pitäisi häiritä.
Puraisin melko tuoreesta hiirestä palasen. Kyseinen elukka ei sattunut olemaan suosikkiruokaani, vaikkakin tuore saalis maistui paremmalta kuin roskiskesta kalastettu samanvertainen saalis.
Syödessäni huomasin suuren lian tassussani, voisin pyyhkäistä sen pois tai —
”Hei Ametisti”, Hurma ja tämän häiritsevän kaunis ääni. Taas hän, aina hän. Miksi naaras ei kyennyt jättämään minua koskaan rauhaan? Minä en kaipaisi mitään häiriöitä keskellä ruokataukoani.
”Hhshshhh”, Sähisin kohti naarasta. Hän näytti pelästyvän, mutta pysyi silti lähes paikallaan. Aivan kuin hän kerjäsi kynsiä naamaansa.
”Anteeksi, ei minun ollut tarkoitus häir-”
”Mene pois!” Huitaisin kynteni juuri Hurman naaman edestä hänen karkoittamiseksi. En suorastaan pomppinut ilosta päästä kuuntelemaan hänen juttusia tällä hetkellä. Halusin hänestä eroon pikinmiten.
Katsoin, kun naaras tassutti poispäin minusta surullisen oloisesti. Hyvä hänelle, sillä hänen pitäisi tietää, ettei minua saisi häiritä ruoan aikana!
//Olen pahoillani kaikkia kohtaan, jotka lukevat tämän pikatarinan XD
