Tyrni
//Lievää itsetuhoisuutta
”Ehkä se voi auttaa sinua”, Roihu puski kaksijalkani polvea, yrittäen osoittaa minulle kaksijalan luotettavuuden ja turvallisuuden.
Silti minun oli vaikea uskoa häntä, sillä kaksijalkanihan oli tuonut Roihun tänne, joten ehkä kaksijalkani yritti käyttää Roihua manipulatiivisesti minun satuttamiseen. Kaikki olisi aina mahdollista.
Kaksijalkani käpälä yritti koskea minuun taas, kun huomasi minun hieman rauhoittuneen. En halunnut hänen kosketustaan nytkään, enkä ehkä enää koskaan. Hän yrittäisi todennäköisesti vain repiä turkini pois päältäni ja kiduttaa minua koko loppu elämäni.
Kosketus kipeään ja jalkaani tuntui pahalta. Sähähdin kohti kaksijalkaani ja pyrin lyömään häntä mahdollisimman kovaa. Miksi minua aina satutettiin, miksi ei vaikka Roihua?
Sen verta lennähti päälleni, kun kynteni repivät kaksijalkani tassun nahan irti.
”Miksi sinä nyt noin teit?” Roihu kyseenalaisti itsepuolustelevaa käytöstäni.
”Minä — EN — Halua lisää — kipua”, yritin sutia jaloillani poispäin kaksijalasta, mutta se nappasi minusta kiinni ja otti minut rintaansa vasten ennen kuin ehdin edes reagoida.
Kaksijalka puhui minulle rauhoittelevasti, mutta samalla kävi käsiksi takaraivooni ja tutki sitä huolellisesti. Hän huudahti, kun huomasi veripaakun turkissani. Minä puolestaan sähisin ja murisin, kun hänen tassunsa osui ikävästi kyseisen alueen haavaan ja ruhjeeseen.
Kaksijalka nousi seisomaan, edelleen minut rintaansa vasten. Yritin parhaani räpiköidä tämän sylistä, mutta hän piti minua liian tiukasti kiinni. Äännehdin edelleen, etenkin kun huomasin Roihun hiipimässä kaksijalkani -ja minun- perässä. En halunnut hänenkin näkevän ansaittua kuolemaani.
Haistoin Roihunkin pelon, mutten pystynyt välittämään siitä, kun oma henkeni oli nyt vaarassa. Livautin kynteni esille ja raavin kaksijalkani päällä olleeseen kankaanpalaan reikiä. Kaksijalka puhui jotain, mutten ymmärtänyt häntä lainkaan.
Katsoin kohti kaksijalkaani, kun se huusi. Hän puhui ja karjui raivokkaasti kohti sitä valoneliöä, mikä hänellä oli usein kädessään.
Menin makaamaan samassa huoneessa sijaitsevaan petiini, mutta pysyin aloillani erittäin varovaisesti, sillä hyppäisin pois melko nopeasti, jos kaksijalkani tekisi äkkiliikkeitä. Hän vain jatkoi huutamista, eikä lopettanut ennen kuin minä lähdin huoneesta.
Kaksijalkani seurasi minua kohti alempaa kerrosta, jossa Roihu makasi melko rennon oloisena. Minä pidin korviani luimussa ja sukelsin pian ruoanlaittohuoneen kaappien alle. Seuraavaksi varmaan hän yrittäisi tappaa minut tai jotain muuta vastaavaa.
Katsoin, kun kaksijalkani ensin avasi suuren ja harmaan oven. Otti kylmää hohkaavasta hyllystä jotakin syötävää ja paiskaisi sitten jonkinlaista ruokaa lasialustalleen ja laittoi sen sitten jonkin humisevan kapineen sisään. Parantaisiko se ruoan makua?
Odotin hetken pelokkaana samassa paikassa, sillä en ollut saanut vielä omaa ruokaani. Ulkona oli jo hämärää, eikä ruoka-aikaani koskaan -ainakaan yleensä- viivytetty näin paljon. Ehkä tämä oli rangaistus jostain, mitä en edes ymmärtänyt tällaisena tyhmänä rääpäleenä?
”Tyrni, rakas” Kaksijalkani lähestyi minua varovasti se sama ruoka kädessään, mitä oli äsken laittanut siihen huminalaitteeseen. Ehkä hän halusi myrkyttää minut?
Kaksijalka tarjosi lasilautasta ja sen päällä olevaa ruokaa lähemmäs kuonoani, mutta joutuisin edelleen tulemaan piilostani pois syödäkseni. En haluaisi riskeerata henkeäni huonon ruoan puolesta, mutta kun haistoin ruoan minun oli pakko hiipiä pois kaapin alta.
Kaksijalka perääntyi ja antoi minun syödä ruokani rauhassa. Ateriassa oli jonkinlaista lihaa, joka maistui erittäin herkulliselle kielelläni. Se oli lämmintä ja mehukasta. Ahmaisin sen suuhuni nopeasti, ettei vain kukaan muu ottaisi sitä. Koskaan ei voinut olla liian varovainen…
//Roihu?
//Voit tehdä aikaskipin 🙂
