Tyrskytiikeri

Havahduin hereille tuntiessani jonkun liikahtavan vieressäni, aivan turkissani kiinni. Räpäytin silmäni auki ja tajusin harmikseni tuijottavani Maxia, joka oli jossakin välissä luikahtanut viereeni nukkumaan ja kietonut häntänsä omani ympärille. Sähähdin lopen kyllästyneenä kollikissan kunnioituksen puutteeseen henkilökohtaista tilaani kohtaan.
“Max! Hinaa takamuksesi muualle siitä!” Läppäisin erakkoa korvalle kynnet piilossa. Max avasi silmänsä laiskan näköisesti. Hänellä ei vaikuttanut olevan hoppu minnekään.
Pyörittelin silmiäni ja aloin itse vääntäytymään ylös vuoteesta, kun tunsin Maxin asettavan tassunsa häntäni päälle. “Jäisit nukkumaan kanssani”, kolli yritti houkutella. “Järkäleloikka hoitaa kyllä askareet tänään – niin hän aina tekee.”
“Niin hoitaa”, murahdin ja vetäisin häntäni kiukkuisesti pois hänen ulottuviltaan, “ja niin hoidan minäkin. Eikä sinullakaan ole vara laiskotella, jos oikeasti haluat pysyä täällä. Ulla ja Seppo eivät katso hyvällä töistä luistajia.”
Ehdin nähdä vain Maxin harmistuneen ilmeen, ennen kuin käänsin tälle selkäni ja marssin ulos ladosta. Minua tympi se, että Max oli koko ajan kiinni minussa. Ehkä se oli yksi syy sille, miksi Järkäleloikka tuntui välttelevän minua. Suhteemme häälyi oudossa välivaiheessa: olimme kuin hyvänpäiväntuttuja, joilla kuitenkin pitkä yhteinen historia joka heitä yhdisti.
Omenapuut näkyivät edessäpäin. Seisahduin hetkeksi ihastelemaan utuisaa maisemaa. Auringon nouseva valo sai kasteisen heinikon puiden juurella kimaltelemaan. Sydämeni alkoi läpättää rinnassani, kun puun takaa astui esiin tuttu hahmo. Järkäleloikan komea raami oli palanut syvälle muistiini, ja joka kerta sen näkeminen sai minut melkein kehräämään.
Kokosin itseni nopeasti ja lähdin tassuttamaan kumppaniani kohti. Paksuturkkinen kolli oli jo työn touhussa, kun saavuin hänen luokseen. Hän vaikutti jokseenkin poissaolevalta, ja kun hän lopulta kysyi, mihin Max oli jäänyt, arvasin heti, että hänen oli täytynyt nähdä meidät samassa pedissä.
“Lorvimaan, niin kuin aina”, tuhahdin halveksivasti ja vedin tassullani yhden omenan lähemmäksi. Pyörittelin sitä käpäläni alla vähän samalla kun jatkoin: “Hän oli tunkenut viime yönä taas viereeni ilman lupaani. Hän on raivostuttava.” Huiskaisin hännälläni tuohtuneesti ja vieritin sitten omenan samaan paikkaan kuin Järkäleloikka oli potkinut omansa. “Jos luulet, että nukun hänen vieressään vapaaehtoisesti, niin se on harhaa.”

//Järksy?!?

Author: EmppuOmppu

.