Amor
Samaan aikaan Rhiannonin selitys kävi järkeen, mutta samalla se oli täysin irrallaan todellisuudesta. Hän ei oikein tiennyt miten olla. Hän luotti sisareensa äärimmäisesti ja uskoi tämän tietävän mitä tekevän. Rhiannonin arvostelukyky ei vain ollut aina ihan, miten sen nyt sanoisi, viritettynä oikean maailman tasolle.
Hetken Amor oli hiljaa ja katseli omaa peilikuvaansa pyöreässä esineessä. Rhiannonin kasvot heijastuivat vääristyneinä ja ylösalaisina esineen toisella reunalla.
“Tein mitä Lyra pyysi, siinä ei ole mitään väärää.”
“En minä tässä ruikuta sinulta mitään anteeksipyyntöä. Mutta sovitaanko, että puhutaan seuraavalla kerralla ennen kuin hankkiudutaan perheen melko olennaisesta henkilöstä eroon?”
Amor oli hetken melkoisen sentimentaalisuuden pauloissa ja meinasi todeta koukeroisia lausahduksia siitä, kuinka he olivat tässä yhdessä ja he voisivat luottaa toisiinsa, eikä mikään erottaisi heitä koskaan. Mutta ei hän nyt sentään niin korni ollut. Hänellä oli jotain, mitä noilla sanoilla ei. Nimittäin tyyliä.
“Tuo pukee sinua. Et näytä ollenkaan siltä, että olet juuri aiheuttanut valtavan yhteisöllisen tragedian, joka jätti neljä kissaa puoliksi orvoiksi”, Amor sanoi ja pieni hymy nosti hänen suupieltään varovaiseen virneeseen. Rhiannon näytti viehkeältä uudessa sinisessä kutimessaan.
“Kuule, etsitään sinulle joku kolli. Joku joka on myös räyh. Ja yhtä outo kuin sinä.” Saattoi vaikuttaa kylmältä, miten nopeasti Amor oli siirtynyt eteenpäin emonsa kuolemasta, mutta ei hän ollut. Hän vain hoiti asioita eri tavalla. Ja tässä kohtaa hän sanoisi, että vaihdetaan jo aihetta.
//Rhiannon? 😉
