Mirri
Viherlehti oli ohi ja lehtisateen aika näytti jo karuja kasvojaan. Sade piiskasi kaksijalkalan katuja rajummin kuin pitkään aikaan.
Edellisen vuodenajan kuuman ja kuivan sään jälkeen oli sade jopa tervetullutta vaihtelua. Viileät tuulet kuljettivat kuitenkin mukanaan myös huolta. Vaikka elämä kaksijalkalassa ei ollut lainkaan samanlaista kuin metsässä, olivat kumpikin kissoille yhtä vaarallisia.
Muistutin kuitenkin itseäni uudesta vastuustani Hellän emona. En voisi hukuttautua huoliini ja Roihun kaipaamisen tuomaan masentavaan pahaan mieleen.
Pesin huolellisesti tassujani ja tarkkailin kauempaa, kun Riemu opetti nuoremille sisaruksilleen taistelutekniikoita. Ehkä joskus voisin antaa Hellälle sisaruksia tavalla tai toisella.
Ajatukseni katkesivat, kun näkökenttäni keskelle pamahti Cosmoksen naama. Mustavalkoisen kollin eripari silmät pureutuivat kiinni omaan katseeseeni. Vastasin takaisin kurtistamalla kulmiani.
“Raitis ilma voisi tehdä hyvää tämän pesän tunkkaisuuden vastapainoksi. Haluaisitko lähteä mukaani?” toinen naukui heittäen häntänsä itsevarmasti pystyyn. Hän näytti aivan valmiita lähtöön, vaikka olikin Yhteisössä vankina eikä hänellä ollut lupaa poistua pesästä ilman täysivaltaista jäsentä. Sanoistakin olisi voinut ajatella, että hän veisi minut ulos vaikka asia ei ollut lainkaan niin.
“Jaaha, mitäs minä hyödyn sitten moisesta? Olettaen siis, että teen sinulle palveluksen sillä sinä se vankina täällä olet”, tivasin takaisin ja nousin makuulta istumaan, jotta voisin kohdata kollin kunnolla. En halunnut antaa kuvaa helposti pompoteltavasta kissasta sitten yhtään kellekään.
//Cosmos?
