Järkäleloikka
Järkäleloikka ei ollut lainkaan yllättynyt Maxin laiskuudesta. Sellainen kolli oli ollut koko tämän ajan, kun he olivat tunteneet toisensa. Kolli antoi itsestään ahkeran ja taidokkaan kissan kuvan, mutta todellisuudessa hänen taitonsa taisivat olla puhumisessa – ei oikeassa elämässä. Järkäleloikka tuhahti. Max edusti juuri sellaista kissatyyppiä, jota paksuturkkinen kolli halveksui. Järkäleloikka oli vuorenvarma, että tosipaikan tullen Max luikkisi häntä koippien välissä ladon turvaan. Järkäleloikka heitti muutamat mädät omenat kauemmaksi. Söivätköhän peurat nekin vai keräisikö kaksijalat ne pois? Ulla ja Seppo eivät olleet kertoneet tarkemmin. Kollin sydämessä läikähti, kun Tyrskytiikeri naukaisi Maxin tunkeutuneen hänen viereen ilman lupaa – taas. Taas? Eli… oliko kollien välillä todellisuudessa mitään? Aina kun Järkäleloikka oli jutellut Maxin kanssa, kolli oli vain rehvastellut kuinka hän ja Tyrskytiikeri vietti nykyään jatkuvasti aikaa yhdessä. Ja olihan Järkäleloikka nähnyt kaksikon useaan kertaan yhdessä. Mutta oliko todellisuus sellainen, että Max vietti aikaa Tyrskytiikerin kanssa ja Tyrskytiikeri yritti vain karistaa tuon kannoiltaan? Entinen kuolonklaanilainen ei enää tiennyt mitä sanoa tai ajatella. Totta kai hän halusi uskoa kumppaniaan, mutta entä jos Tyrskytiikeri ei vain halunnut pahoittaa hänen mieltään totuudella? Järkäleloikka yritti pudistaa moiset ajatukset pois. Jos jotain hänen kumppaninsa oli, niin rehellinen kolli. Järkäleloikka vilkaisi kumppaniaan ja hymähti sitten. Max taisi vain yrittää hämmentää soppaa ja Järkäleloikkaa hävetti kuinka pahasti Max oli onnistunut kietomaan hänet valheidensa verkkoon. Miten hän olikin ollut noin hiirenaivo ja antanut Maxin sotkea heidän välinsä! Kolli toivoi, että vielä ei olisi liian myöhäistä korjata niitä.
”Hän taitaa olla aika raivostuttava katti.”
Tyrskytiikerin ilme piristyi ja kolli nyökytteli päätään.
”Hän todellakin on. Tietäisitpä vain!”
Järkäleloikka tuhahti ja tökki kasteista nurmikkoa.
”Mitä sinä luulet, mitä kaksijalat tekevät näin suurella määrällä omenoita?” Järkäleloikka kysyi Tyrksytiikeriltä mietteliäänä. Hän oli nähnyt kaksijalkojen poimivan niitä suoraan puusta ja jopa pistelevän mehukkaita hedelmiä suoraan suuhun, mutta ilmeisesti he eivät kelpuuttaneet maahan päätyneitä. Hienohelmat, Järkäleloikka ajatteli hieman huvittuneena.
//Tyrsky?! 😮
