Rhiannon
Yhtäkkiä kaikki oli tapahtunut niin nopeasti. Amor oli lähtenyt suorastaan ovet paukkuen ja Matteokin oli häipynyt luvattuaan, että Rhiannon saisi nukkua täällä – eihän tämä edes ollut hänen omista paikkansa. Tämä oli kuulemma joidenkin hippiäisten bilepaikka vai milläkö termillä tuo tummaturkkinen liero oli niitä kutsunut. Ei sillä niin väliä. Ja niin Rhiannon oli jäänyt yksin, puoliksi tyhjäksi litkittyjen kuppien äärelle. Eikä Rhiannon todellakaan pitänyt tästä tunteesta. Ehkä Matteo saapuisi pian takaisin, retuuttaen typerästi kadonnutta Amoria suoraan korvasta. Sen jälkeen Rhiannon voisi läksyttää veljeään itse. Milloin Amorista oli muuttunut noin epäluotettava? Heidän oli pitänyt pitää yhtä. He vastaan muu maailma, niin he olivat sopineet. Mutta sitten kolli oli vain ottanut ja lähtenyt! Rhiannonin katse harhaili pehmoisen oloiseen pesäpaikkaan. Tuonne hän olisi voinut istuttaa Matteon ja heittää Amorin kollin kylkeen. Mutta Amorpa se oli kadonnut. Jättänyt Rhiannonin vaille arvostusta. Eikö tuo puupää omistanut silmiä? Rhiannonhan oli yrittänyt järjestää hänet yhteen tuon lipeväkielisen maestron kanssa, mutta ei – Amor se kuvitteli tietävänsä itse paljon paremmin. Luuli olevansa tämän kaupungin ainoa rakkauden ammattilainen. Ja no, saattoipa kolli ollakin. Mutta asioiden hoitamiseen ei tarvittu ammattinimikettä. Rhiannon nousi ylös. Ei, nyt tämä sai riittää. Häntähän ei kohdeltu näin. Rhiannon loikkasi kulkuaukosta sateiselle kujalle ja lähti häntä pystyssä etsimään koiranilmaan kadonnutta velikultaansa.
Ja sieltähän se löytyikin. Harhailemasta kaduilta kuin mikäkin suuntavaistonsa kadottanut kotikissa.
“Amor”, Rhiannon huusi sateen läpi. Kolli ei kuitenkaan edes kääntänyt päätään. Rhiannon silmät kapenivat viiruiksi. Kuinka kiittämätöntä.
“Olet sinä kyllä yksi typerys!” Rhiannon tuhahti veljelleen päästyään lähietäisyydelle. Amor vilkaisi siskoaan, mutta ei järin ilahtuneena.
“Päättyikö teidän molempien ilta lyhyeen vai vain sinun?” Amor kysyi kuivasti ja harppoi pitkin askelin kaduilla päästäkseen eteenpäin.
“Luulisi, että noin sievään päähän mahtuisi jotain älliä. Minä yritin järjestää sinut Matteon kainaloon, ääliö!” Rhiannon tönäisi kollia ja vilkaisi toista pahantuulisena. ”Ja sitten sinä vain otat ja lähdet.” Rhiannonin ääni oli sekoitus sihinää ja huokausta.
//Amor? 😉
