Amor
“No. Hyvä. Me olemme molemmat kohteliaita ja pidän huolen, että jätämme lähtemättömän vaikutuksen, lupaan sen siskoseni”, Amor sädehti ja hymyili sisarkullalleen innostuneena. Hän oli aivan täpinöissään, kuin tähtisädetikku.
“Miten ihmeessä me löydämme perille? Emmehän me edes tiedä mitä etsiä”, Rhiannon alkoi järkeillä. Naaras oli oikeassa. Heillä ei periaatteessa ollut mitään johtolankoja. He vain tiesivät, että oli juhlat ja ne piti löytää. Olisi järkevää, että he palaisivat sen hohtavan tähden luo, sillä siellähän he olivat kuulleet juhlista ensi kerran. Saattoi siis ehkä olettaa, että tapahtuma oli jossain lähistöllä, sillä eihän sanat nyt niin kovin pitkälle kantautuneet? Tai jos kantautuivat, niin usein tieto vääristyi, mutta sitä vaihtoehtoa Amor ei tahtonut ajatella.
“No kävi sen verran ikävästi, että keskustelumme siitä, mitä meidän edes kannattaisi etsiä jäi kesken sattuneesta syystä.”
“Ei sinun tarvitse ottaa sitä jatkuvasti esille”, Rhiannon puhahti.
“No muiden on aika vaikea päästä yli tuollaisesta verisestä tanssiesityksestä, aikamoinen kabaree sanon minä.”
Amorin oli paljon helpompi vain hautautua huumorin taakse kaikessa sisällä kyhjöttävässä vakavuudessaan. Tehdä asiasta vain kevyt sisäpiirin tarina, johon he olivat keskenään tottuneet. Riisua se kaikesta kauheudestaan – tai ainakin esittää, että niin oli tehty, ettei se enää nostanut niskavilloja pystyyn yön pimeinä tunteina.
“Mutta olet oikeassa. Meidän pitää hieman pohtia mitä me edes etsimme”, Amor sanoi ja liikutteli silmiään kuin olisi selannut aivojensa salaisia kansioita, “mitä sinä luulet edes, että juhlat varsinaisesti tarkoittavat?”
Jos nyt ihan totta puhuttiin, Amor ei tiennyt aivan tarkalleen mihin kaikkeen termillä viitattiin, vaikka olikin koko ajan näytellyt mukana kuin olisi talsinut juhlista toiseen moniakin kertoja.
//Rhiannon? 😀
