Rhiannon
Rhiannon ei näyttänyt sitä, mutta hän ei kyllä todellakaan kyennyt uskomaan Amorin juttuja. Kissat olivat itsekkäitä ja ajattelivat aina vain omaa etuaan. Eivät he häntä miettineet. Muut olivat pahoja, niin se vain oli.
Juhlat. Niin, mitähän ne oikeastaan tarkoittivat? Rhiannon oli kuullut sen sanan ensimmäistä kertaa vasta hetki sitten. Se kuulosti hänestä oikeastaan ihan kivalta. Naaras kuitenkin vain tyytyi kohauttamaan olkiaan.
“Kuulostaa julkealta”, Rhiannon vastasi, vaikka epäili, että ne eivät olleet lähelläkään toisiaan. Juhlat kuulostivat joltain paikalta. Naaras silmäili kaksijalkojen asuinpaikkoja. Heillä oli tapana merkitä omat pesänsä kummallisilla kiekuroilla. Ehkä juhlat olivat sen paikan nimi?
“Ehkä juhlat on sen pesän nimi? Meidän pitäisi vain oppia tulkitsemaan noita omituisia arvoituksia”, Rhiannon ehdotti mietteliäänä. Jos hän oikein yrittäisi, niin ehkä hän maagisesti oppisi sen. Rhiannon loikkasi yhden pesän oksalle ja pysähtyi tiirailemaan sen läpinäkyvästä seinämästä sisälle. Siellä oli paljon kaksijalkoja, mutta tällä kertaa sisältä ei kantautunut sitä samaa herkullista tuoksua. Sieltä kuului meteliä ja mölinää. Pienet kaksijalat juoksentelivat ympäriinsä. Olivatkohan nuo isojen kaksijalkojen pentuja? Kai heidän kiertukulkunsa toimi jollain tapaa samalla lailla.
“Mitä suloiset silmäsi näkevätkään?” Amor kysyi palauttaen naaraan takaisin maanpinnalle – pois niistä kaksijalkojen lisääntymisajatuksista! Rhiannon osoitti käpälällään pesän tapahtumia.
“Heillä vaikuttaa olevan hauskaa, mennään mekin”, Rhiannon totesi ja loikkasi laudalta alas. Sen jälkeen hän kipitti pesään häntä komeasti pystyssä.
“Rhiannon, mutta ethän sinä- äh! Odota minua!” Amor huudahti hänen peräänsä. Rhiannon tiiraili uteliaana ympärilleen. Kukaan ei ollut vielä huomannut häntä. Heillä taisi olla liian kova kiire juoksennella ympäriinsä. Sitten Rhiannonin katse osui johonkin hassuun.
”Amor, katso!” Rhiannon naukaisi silmät iloisesti säihkien ja tuuppasi veljeään. Hän osoitti käpälällään jättimäistä ankkaa, sellaista lammessa uiskentelevaa. Ja sillä oli hauska hattu ja edessään samanlainen alunen, millä kaksijalat olivat ruokiaan säilyttäneet.
”Sehän on kokkiankka!”
Ei Rhiannon edes tiennyt mikä kokki tarkalleen oli. Hän oli vain kuullut Matteon puhuvan siitä ruokailun yhteydessä ja naaras oletti, että ne liittyivät jotenkin toisiinsa.
//Amor? 😉
