Amor
Voi, olisipa se todella jotakin julkeaa! Niin ryönäistä, että Amorin pitäisi peseytyä sen jälkeen. Jotain vaarallista ja pelättyä, salaperäistä ja kiellettyä. Kuinka hän alkoikin odottaa niitä juhlia entistä enemmän. Ja nyt oli selvää, ettei heidän todellakaan kannattanut jättää niitä välistä. Amor ei ikinä unohtaisi, jos jostain syystä hän ei pääsisikään paikalle. Nämä räävittömät kemut olivat juuri sitä, minkä takia Amor eli. Eikä hän edes uskaltanut kuvitella, mitä siellä tapahtuisi.
Amorin ajatukset eivät ehtineet käydä loppuun asti, ennen kuin Rhiannon oli jo harhautunut jonnekin. Rhiannonin vartalo suorastaan hihkui kun hän käski veljeään katsomaan jotain…. ja se jokin. Se vasta olikin jotain.
Hän näki mölyävät kaljukaiset. Amor ei ollut koskaan nähnyt mitään niin vastenmielistä. Kolli ei kuitenkaan ehtinyt tuoda ajatuksiaan julki, ennen kuin Rhiannon jo syöksähti eteenpäin ja Amor joutui kiljumaan perässä kuin olisi tassuistaam solmittuna sisarensa takajalkoihin. Heidän sisaruutensa perustui jatkuvaan toistensa perässä juoksuun, järjestyskin saattoi vaihtua lennosta.
Pysähdyttyään Rhiannon alkoi esitellä jotakin. Kokki-ankkaa?
“No jos heittäisimme sen veteen, se olisi purjehtija ankka”, Amor sanoi ja katseli möllykkää “mikäs sinä sitten olet? Killeri-kissa vai raaka-Rhiannon? Kohtelias kissunkainen. Minä ainakin olen alfa-Amor, varokaa vaan tulen ja laitan kaikki paikoilleen!” Amor virnisteli. Hänhän laski vain leikkiä.
“Mutta näitkö ne kaksijalan pennut? Hyi mitä rumiluksia! Höllyviä nahkakasoja, ihan kuin joku liikaihoinen kasvain ylikasvaneella ja varsin paikallisella karvatupolla. Hyhhyh!” Amorin kasvot vääntyivät ällötyksen ilmeeseen. Kyllähän hän oli ymmärtänyt, että maailma eli tasapainosta; jotta kaikki ne kauneudet saattoivat olla, niin olihan jotain hirvittävää oltava vastapainoksikin. Mutta ei Amor ollut tajunnut, että se olisi NOIN hirveää.
//Rhiannon?
