Rhiannon
Rhiannon katseli silmät suurina tuota hurjana tapahtuvaa verinäytelmää. Kaksijalat kiljuivat toisilleen ja niiden ipanat itkivät. Kummallista porukkaa, Rhiannon ajatteli. Hän elätteli jo toiveitaan siitä, että pääsisi vapaaksi, mutta mitä vielä! Suuttuneen oloinen kaksijalka tyrkkäsi hänet hirviön sisään (siis sellaiseksi muut kissat niitä kutsuivat, naaras ei kuitenkaan uskonut, että ne olivat oikeita hirviöitä!) ja paiskasi oven kiinni.
“No ei nyt olisi tarvinnut noin töykeä olla”, Rhiannon mutisi itsekseen. Hän yritti katsoa läpinäkyvästä pinnasta ulos, mutta hän ei nähnyt mitään. Häkki oli nimittäin niin matala, että hän ei edes pystynyt seisomaan kunnolla. Voi pystykulkijat minkä teitte. Rhiannon yritti reuhtoa vankilaansa auki, mutta korvia raastavaa kolinaa lukuunottamatta mitään ei tapahtunut. Hänen vankilansa oli ja pysyi paikoillaan, ei se edes nytkähtänyt. Rhiannonin kulmat painuivat hivenen kurttuun. Hän ei todellakaan häviäisi tätä taistoa jollekin häkkyrälle.
“Voi kuule, turhia sinä yrität. Tänne lappaa monenlaisia Köpejä eikä yksikään ole onnistunut pakenemaan.”
Rhiannon säpsähti. Mistä tuo ääni oikein tuli, eikö hän ollutkaan yksin?
“Missä olet?” Rhiannon kysyi hämmentyneenä. Ja mihin ihmeeseen hänet oli viety, naaras ajatteli. Monet kissat tuntuivat kaduilla pelkäävän näitä hirviöitä,mutta hänestä ne eivät vaikuttaneet niin vaarallisilta. Hieman ahtailta? No kyllä. Mutta tuskinpa ne mitenkään kuolettavia olivat. Ellei hän sitten tukehtuisi hapenpuutteeseen tai johonkin muuhun yhtä kliseiseen ongelmaan.
“Vankilassa, kuten sinäkin.”
“Kuka sinä olet?”
Ei vastausta, pelkkää tyhjyyden kuminaa. Ja kuka ihme tuo Köpi oli? Joku Matteon kaveriko? Saattoipa hyvinkin olla. Matteo nimittäin oli vaikuttanut sellaiselta kollilta, joka mielellään jutteli kaikkien kanssa. Siis aivan toista maata kuin Rhiannon!
//Amor!!! 😉
