Roihu
“Hyvä idea”, nau’uin ja kiirehdin kirjavan kollin perään. Hänen liikkeensä olivat pehmeitä huolimatta kaikesta kaltoinkohtelusta jota oli kokenut, joten pysyin hyvin perässä kun hölkytimme portaat alas. Loikin edeltä Tyrnin osoittaman lasilevyn luokse. En ollut koskaan tajunnut mikä niiden tarkoitus oli, mutta nyt sain olla vain iloinen niiden olemassa olosta. Ehkä kaksijalat päästivät niillä valoa sisään, mutta miksi ne halusivat jättää nököalttiin raon pesänsä seinään?
“Tiedätkö millä tämä menisi rikki? Olen nähnyt, kun linnut lentävät niitä päin eivätkä ne liikahda minnekään”, sanoin loikattuani lasin edessä olevalle pienelle ulokkeelle. Tökin lasia nenälläni ja koitin raapaista sitä kynsilläni, mutta rikkomisen sijaan sain aikaan inhottavan äänen. Vinkaisin ja painauduin kauemmas.
“Roihu”, Tyrni maukui kauempaa kuin olin olettanut. Käännähdin katsomaan tuon suuntaan. Kotikisu seisoi toisen huoneen sisäänkäyntiaukolla. Kurtistin kulmiani, mutta loikkasin alas ja kallistin päätäni kysyvästi.
“Tule tänne.”
Seurasin kuuliaisesti kysymättä, koska Tyrni vaikutti edelleen ärtyisältä äskeisestä välikohtauksestamme. Oli parempi käyttäytyä niin neutraalisti kuin mahdollista, jotta en pilaisi mahdollisuuttani karata tästä kaameasta paikasta. Toisaalta en tiennyt oliko Kujakissayhteisö tätä parempi paikka, mutta mieluummin miettisin asiaa myöhemmin. Nyt pääprioriteetti oli päästä takaisin kaduille ja selvittää missä olin.
“Katso tuota”, Tyrni naukui ja viittasi korkealle laattaseinään hännällään. Olimme tulleet tilaan, jossa kaksijalka valeli vettä ympäri karvatonta kehoaan. Taas yksi niistä asioista, joita en lainkaan tajunnut.
Kollikissan osoittamassa suunnassa oli samanlainen lasilevy kuin muut pesän levyt, mutta tämä oli auki. Pääsisin karkuun, jos keksisimme järkevän tavan kiivetä ylös liukasta seinää.
“Mahtavaa, mutta miten ihmeessä pääsemme tuonne saakka?”
//Tyrni?
