Seesami
//Kirjoittaja: EmppuOmppu
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisön pesä
Seesami oli elellyt viimeiset puoli kuuta kujakissojen elämää. Hänestä tuntui nyt jo paljon karummalta ja karskimmalta; hän sulautui tähän Yhteisöksi nimitettyyn porukkaan aivan yhtä hyvin kuin kuka tahansa paikallinen kulkukatti! Päivät sisälsivät paljon ulkona tarpomista ja jäteastioiden kaivelemista, mutta tavallaan se oli aika kutkuttavaa. Hän etsi oman ruokansa ulkoa niin kuin villikissa konsanaan! Tämän paikan ruoka ei tosin vetänyt vertoja niille herkkuaterioille, joita hänen siskonsa sekä Martta-koira varmastikin parasta aikaa nautiskelivat heidän kotipesässään.
Hah, Pistaasin ilme tulisi olemaan näkemisen arvoinen jahka tämä kuulisi, miten hän oli tässä yksi päivä tappanut rotan aivan omin avuin! No okei, ehkä hän oli saanut vähän apuja eräältä toiselta kujakissalta, mutta hän laski sen silti omaksi tapokseen.
Syvä huokaisu pääsi karkaamaan vaaleaturkkisen kollin huulilta hänen onnahdellessaan muun partion mukana Yhteisön kotipaikkana pitämää rakennusta. Vaikka hän niin suunnattomasti nauttikin seikkailemisesta ja uusiin kissoihin tutustumisesta, ei hän pystynyt täysin työntämään syrjään vihlaisevaa koti-ikävää, joka oli viime päivinä nostanut päätään tavanomaista useammin. Hän olisi jo halunnut päästä leveilemään siskolleen saavutuksillaan, näyttämään mitä kaikkea hän oli oppinut uusilta tovereiltaan. Toisaalta taas hän ei ollut vielä valmis sanomaan hyvästejä uusille tuttavilleen; nämä kissat olivat alkaneet tuntua kuin hänen toiselta perheeltään… Tavallaan…
Oli yksi toinenkin syy, miksi Seesami ei ollut vielä palannut takaisin kotiin. Hän oli nimittäin rakastunut. Se nyt ei ollut sinänsä mitenkään uutta tai ihmeellistä – kolli iski tuon tuosta silmänsä viehättävinä pitämiinsä kissoihin ja yritti hioa parempaa tuttavuutta näiden kanssa. Poikkeuksena tässä tapauksessa oli kuitenkin se, että Seesami oli aidon kiinnostunut tästä naaraasta, mutta vielä näinkin monen päivän jälkeen hän ei ollut edes päässyt flirttailemaan tämän kanssa. Aivan kuin Päivänsäde olisi yrittänyt tietoisesti vältellä häntä…
“Näkyikö rottia?” Päivänsäteen ääni lävisti kotikisukollin tajunnan kuin rakkauden nuoli. Tummanharmaa naaras oli seisahtunut vastatusten juuri pesään palanneen partion kanssa ja silmäili tulijoita sen näköisenä kuin olisi etsinyt taistelun jälkiä. Seesamin kohdalla naaraan katse käväisi kuitenkin vain häviävän lyhyen aikaa.
“Tänään oli hiljaista”, Hento murahti selvästi tympääntyneenä. Seesami näki kollin koukistelevan kynsiään kuin olisi valmistautunut viiltämään niillä jotakuta. “Mutta niiden jätöksiä on ihan joka paikassa. Meidän pitäisi etsiä niiden pesä ja tappaa ne kaikki.”
Päivänsäde nykäisi häntäänsä ilmeettömästi. “Sen aika tulee vielä, mutta juuri nyt meillä on isompiakin murheita. Ruoka ei kävele luoksemme itsestään”, naaras maukui viitaten kohtaan, jossa normaalisti olisi ollut vähintään ruoantähteitä. Nyt se oli kuitenkin putsattu täysin puhtaaksi.
Hento ärisi jotakin puoliääneen ja lampsi matkoihinsa. Myös muu partio hajaantui vähin äänin omille teilleen, mutta Seesami otti suunnakseen Päivänsäteen, joka oli jo aikeissa palata takaisin yläkertaan. Hän kiilasi naaraan tielle ja pysähtyi katsomaan tätä omahyväisesti hymyillen. Päivänsäde tuijotti takaisin ärsyyntyneenä.
“Ja mitähän sinä kuvittelet tekeväsi?” Naaras puhui pehmeällä äänellä, mutta hänen katseensa oli niin kylmä, että se olisi jäädyttänyt kenet tahansa niille sijoilleen. Seesamia se ei kuitenkaan hetkauttanut; kotikisu nautti haasteesta, jonka Päivänsäde hänelle tarjosi.
“Halusin vain jutella”, hän vastasi kasuaalisti ja istahti alas sukimaan itseään, juuri portaikon eteen. “Minusta tuntuu, että olet yrittänyt vältellä minua.”
Päivänsäde kiskaisi viiksiään, selvästi edelleen yrittäen säilyttää malttinsa. “Anteeksi jos olen antanut sinun luulla meidän olevan ystävät, mutta minulla tosiaankin on nyt parempaa tekemistä kuin höpistä kanssasi”, Päivänsäde puhahti ja yritti puskea Seesamin ohi.
“No, sitten minun ei kai auta kuin palata takaisin kotiini ja leikkiä kuin tätä ei olisi tapahtunutkaan”, Seesami huokaisi ylidramaattisesti ja otti jo suunnakseen ikkunalaudan. Ei hän oikeasti aikonut lähteä minnekään, mutta hän halusi tietää, välittikö Päivänsäde hänestä edes sen vertaa että olisi yrittänyt estää häntä.
Päivänsäteen reaktio oli jokseenkin yllättävä: “Palata? Eikö sinulla vieläkään ole aavistusta siitä, mihin olet itsesi ajanut?” Naaraan siniset silmät pilkehtivät tavalla, jonka olisi voinut tulkita pahantahtoiseksi. “Kukaan Yhteisön kaksijalkalaan tassullaan astunut kissa ei palaa täältä mihinkään.” Seesami jännittyi johtajattaren tassuttaessa uhkaavasti lähemmäksi, irrottamatta läpitunkevaa katsettaan hämmentyneen kollikissan silmistä. Heidän kuononsa olivat niin lähekkäin, että Seesami tunsi naaraan hengityksen kuumana ilmavirtana viiksillään. “Sinä et palaa mihinkään.”
He tuijottelivat toisiaan silmiin mitään sanomatta parin sydämenlyönnin ajan, mikä Seesamista tuntui pieneltä ikuisuudelta. Kerrankin hän oli aivan sanaton. Päivänsäteen naamalla käväisi tyytyväinen ilme, ennen kuin tämä käänsi hänelle häntänsä ja loikki portaat yläkertaan. Seesami jäi seisomaan paikalleen häkeltyneenä. Häntä ei kuitenkaan pelottanut, päinvastoin. Hänen sydämensä löi tuhatta ja sataa, ja hänen korvannipukoitaan alkoi kuumottaa punastuksesta.
“Hän haluaa minun jäävän”, Seesami henkäisi itsekseen, pilvilinnojen kasvaessa yhä korkeammiksi hänen mielesssään.
Peli oli siis yhä käynnissä.
