Malvaruusu
//Kirjoittaja: Elandra
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisö
Malvaruusu oli hiukan näreissään siitä, ettei Yhteisön johtajaksi esittäytynyt Keijukainen ollut ainakaan vielä ymmärtänyt nuoren naaraan upeutta ja erinomaisuutta. Kilpikonnalaikukas naaras olisi vähintään odottanut iloista vastaanottoa, mutta sen sijaan harmaa naaraskissa oli vaikuttanut epäluuloiselta ja inhottavalta. Kaiken kukkuraksi Malvaruusu oli otettu ”vangiksi” Kujakissayhteisöön, eikä hän saisi poistua leiristä lainkaan. Ei Malvaruusu ymmärtänyt miksi hänen pitäisi nähdä vaivaa, jotta muut näkisivät hänen upeutensa, mutta nyt ei auttanut muu kuin tyytyä tähän karmeaan kohtaloon. Mutta jos nämä kujakissat eivät pian huomaisi soturin upeutta, hän kyllä lähtisi vetämään ja suuntaisi seuraavaksi Kuolonklaaniin. Jonkun olisi pakko nähdä, miten hieno kissa Malvaruusu olikaan!
Kun Keijukainen oli poistunut naaraan luota, Malvaruusu jäi yksikseen aukiolle silmäilemään sitä. Hän oli varttunut tässä leirissä, eikä Kujakissayhteisön muutto leiriin ollut juurikaan muuttanut sitä. Tavallisesti leirissä tuoksui eloklaanilaisten voimakkaat hajujäljet, mutta nyt ne olivat vaihtuneet Kujakissayhteisön jäsenten hajuihin. Ne eivät tuoksuneet niin selkeästi metsältä, vaan seassa oli ripaus tunkkaiselta tuoksuvia hajuja, jotka kylläkin olivat melko laimeita. Leiriin saapui toinen harmaa kissa, joka siirtyi heti juttelemaan Keijukaisen kanssa. Kaksikko kävi melko kiivaan näköisen keskustelun, jonka jälkeen tämä nuorempi naaras kääntyi Malvaruusun puoleen. Laikukas naaras suoristi ryhtinsä ja siristi silmiään. Nyt olisi aika näyttää kujakissoille, millainen kultakimpale heillä oli käpälissään!
”Enpä olisi uskonut Eloklaanista löytyvän omat aivot omistavia kissoja, jotka eivät vain sokeasti tottele päällikkönsä käskyjä. Kaipa meillä Mesitähden sukulaisilla on enemmän tahdonvoimaa kuin monella muulla”, Malvaruusun luokse saapunut naaraskissa naukui. Malvaruusu silmäili epäillen naarasta ja tämän tummansinisiä silmiään. Naaras ei ollut kamalasti nähnyt sen värisiä silmiä, joten ne toivat välittömästi hänen mieleensä Minttuliekin. Mutta toisin kuin Minttuliekillä, tämän naaraan sinisissä silmissä oli kylmä ja salamyhkäinen katse.
”Kaltaiseni ovat harvassa”, Malvaruusu myhäili leukaansa kohottaen, mutta säpsähti nopeasti tajutessaan, mitä tämä vieras naaras oli juuri sanonut. ”Meillä Mesitähden sukulaisilla”, niin Malvaruusu oli ihan varmasti kuullut. Naaras siristi epäluuloisena vihreitä silmiään ja porasi katseensa tumman naaraskissan turkkiin. Hänkö muka Mesitähden sukulainen? Pyh ja pah, Malvaruusu ajatteli. Miten Mesitähden sukulainen olisi eksynyt tällaiseen roskasakkiin?
”Sinäkö muka Mesitähden sukulainen?” Malvaruusu kysyi. Hän ei voinut uskoa toisen puheita noin vain. Mutta niin vain tämä muukalainen nyökäytti päätään vastaukseksi entisen eloklaanilaisen kysymykseen.
”No sepä harmillista, otan osaa”, kilpikonnalaikukas naaras totesi välinpitämättömästi. Hän ei tiennyt, miten uutiseen olisi pitänyt suhtautua. Soturi oli aina inhonnut sukulaisiaan usein vain siksi, että he olivat hänelle sukua. Jos tämä kujakissa kuvitteli saavansa Malvaruususta otteen kertomalla olevansa hänelle sukua, hän oli ehdottoman väärässä.
”Tiedoksesi vain, että minulle sukulaisuus ei merkitse mitään. Jos yrität ketkuilla minun suosiooni sukulaisuuden varjolla, epäonnistuit heti alkuunsa. Mutta kieltämättä herätit mielenkiintoni. Kuka sinä oikeastaan olet?” Malvaruusu kysyi ja siristeli silmiään. Hän janosi tietää totuuden siitä, miten Mesitähden sukulainen viipyili kenenkään tietämättä näin lähellä Mesitähteä. Vai tiesivätkö muut Eloklaanissa siitä sittenkin? Jos tiesivät, miksei Mesitähti ollut tehnyt mitään?
//Päivänsäde?
