Päivänsäde
//Kirjoittaja: EmppuOmppu
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisön pesä
”Et hullummin”, vastasin Lyralle, joka oli kavunnut samalle oksalle kanssani.
Olin tähystänyt oksapeitteen takaa tyttäreni suoriutumista metsällä, ja hän oli pärjännyt paremmin kuin olin odottanut. Naaras oli selvästi hukannut aiemmin jäljittämänsä myyrän hajujäljen jossain kohtaa, sillä tämä oli siirtynyt vaanimaan lintua, jonka tämä oli lopulta saanut kiinni hienolla ilmaloikalla. Joku taitavampi saalistaja olisi varmaankin osannut arvioida naaraan suoritusta asiantuntevammin, mutta koska en itsekään ollut kovin kummoinen metsästäjä, ei minulla ollut pahemmin varaa arvostella. Sen verran osasin kuitenkin sanoa, ettei lintuja ollut helppo napata, etenkään jos ne nousivat maan pinnan yläpuolelle, mutta tyttäreni oli onnistunut siinä nopeiden refleksiensä ansiosta.
Linnun kiinni saamisen lisäksi olin positiivisesti yllättynyt siitä, että hän oli osannut seurata hajujälkeäni lymypaikkaani aivan oma-aloitteisesti. Olin tarkoituksella taiteillut itseni puuhun – kylläkin täysin vastoin säälittävän surkeita kiipeilytaitojani – pystyäkseni seuraamaan häntä näkymättömistä ja häiritsemättä, mutta osittain myös testatakseni hänen muita aistejaan, kuten sitä, kykenisikö tyttäreni esimerkiksi havaitsemaan lähistöllä piilottelevan kissan. Hänen taitonsa kaipasivat vielä hiomista, mutta hänessä oli ehdottomasti potentiaalia, jonka olin vastikään oppinut näkemään.
“Katsotaan, jos saisimme kiinni vielä muutakin”, virnistin Lyralle, ennen kuin laskeuduin alas puusta.
Myöhemmin samana iltana kujapartion mukana Yhteisöön oli saapunut uusi kissa, Safiiri nimeltään. Naaras oli Rubiinin kertoman mukaan tämän sisar, mikä minun oli ollut hieman vaikea uskoa, sillä naaraat näyttivät niin erilaisilta. En kuitenkaan koskaan olisi ottanut kyseistä kissaa niin avosylin vastaan, jos olisin tiennyt sen johtavan lopulta kahden jäsenen menetykseen.
Päästin irti Rubiinin hentoisesta kaulasta. Naaraan silmät olivat kiinni, ja hänen olisi miltei voinut luulla nukkuvan. Olin yrittänyt tehdä hänen kuolemastaan mahdollisimman nopean ja kivuttoman. Niskojen katkaisulla säästyttiin myös ylimääräiseltä siivoustyöltä, jota Safiirin kurkussa olevasta haavasta lattialle valunut veri todellakin oli tuonut. Huoh, sen putsaamiseen menisi pieni ikuisuus.
Pesään oli laskeutunut kuoleman hiljaisuus. Aistin muiden tuijotuksen, järkytyksen. He olivat todistaneet verilöylyä eturivin paikoilta. Jos olisin ehtinyt paikalle aikaisemmin, olisin ehkä voinut estää sen. Tuntui ihan kohtalon ivalta, ettei minulla ollut valtaa vaikuttaa omassa Yhteisössäni tapahtuviin asioihin. Yritinpä kuinka kovasti tahansa, se johti aina huonoimpaan mahdolliseen lopputulokseen. Alamäki oli alkanut jo kuita sitten metsässä, kun vähitellen olin alkanut menettää kontrollin omasta elämästäni tultuani tiineeksi vastoin kaikkia tulevaisuuden suunnitelmiani.
Juuri nytkin yksi näistä äkkikuoleman kokeneen rakkauden hedelmistä tuijotti minua varjoista kasvoillaan paheksuva ilme. Cosmos muistutti isäänsä niin paljon, että se sai toisinaan vereni kiehumaan nahkani alla. Vielä minut hylättyäänkin kolli pystyi poikansa muodossa arvostelemaan tekojani. Se ketunläjä…
Cosmoksen viereen ilmestyivät miellyttävämmät kasvot; Lyra katseli epävarman näköisenä veljensä viereltä minun suuntaani. Kutsuin naaraan hännänheilautuksella luokseni. Hänen korvansa ponnahtivat pystyyn, ja hän tassutti kiireen vilkkaa eteeni.
“Valitse pari kissaa auttamaan ruumiiden siirtämisessä pesän ulkopuolelle”, naukaisin käskyni tyttärelleni, joka näytti samaan aikaan hämmentyneeltä ja innostuneelta saadessaan minulta sellaisen luottotehtävän.
“Voit luottaa minuun!” Lyra lupasi ja hävisi sitten etsimään apukäpäliä.
Käännyin itse Silverin puoleen, joka oli seisonut tähän asti hiljaa sivussa. Kollin katse oli kiinnittynyt Rubiiniin, ja huomasin hämmästyksekseni hänen jalkojensa tärisevän, aivan kuin ne eivät yhtäkkiä olisikaan jaksaneet kannatella hänen painoaan. En ollut oikein ikinä saanut kunnolla selvää Silverin todellisesta luonnosta. Hän oli aina hoitanut annetut tehtävät mukisematta, eikä hänestä ollut koitunut Yhteisölle ongelmia mainittavaksi asti. Häntä olisi kai voinut kuvailla melko mitättömäksi pelinappulaksi osana suurempaa kuviota. Mutta jos jotakin hänestä tiesin, hän oli välittänyt Rubiinista kuin tämä olisi ollut hänen oma tyttärensä. Kenties siitä syystä minun kävi jopa kollia vähän sääliksi. Keijukaisen menettäminen oli ollut minulle raskain asia ikinä.
“Hautaamme ensin kuolleet”, sanoin Silverille ääntäni madaltaen, “ja sitten sinä saat kertoa minulle, miksi näin kävi.”
Silverin sumeat silmät käväisivät minussa, mutta ne kääntyivät pian takaisin Rubiiniin.
//Lyra?
KP-boosti käytössä
