Kharon
//Kirjoittaja: Elandra
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisö
Kharon oli siirtynyt alakertaan omalle vuoteelleen ja valmistautui juuri yöpuulle. Hänen aikeensa keskeytyivät, kun kolli huomasi Päivänsäteen astelevan portaita pitkin alakertaan. Paksuturkkinen kolli katsahti tummaa naarasta, joka kertoi uutiset. Kharon ei ollut varma, olivatko uutiset hyviä vai huonoja. Keijukainen oli luvannut, että valkoturkkinen erakko saisi muuttaa yläkertaan asumaan, kunhan pysyisi kaukana itse johtajasta. Se jos mikä sopi Kharonille vallan mainiosti.
Kharon yllättyi, kun Päivänsäde kertoi hänen puhuneen Keijukaisen kanssa matkaanlähdöstä. Pieni virnistys hiipi kollin kasvoille; hänen unelmansa toteutuminen alkoi olla lähempänä kuin koskaan. Pian Mesitähti olisi tapettu ja kollin mieli saisi viimein ansaitsemansa rauhan. Päivänsäde kertoi vielä saaneensa tehtäväksi selvittää, miten hyvin muutama yhteisön jäsen pärjäsi metsässä. Naaras pyysi apua Kharonilta, ja naaraan viimeiset sanat saivat valkoturkkisen kollin iloiseksi:
”Lisäkäpälät eivät olisi pahitteeksi siinä hommassa, enkä totta puhuen keksi ketään sinua parempaa, joka osaisi arvioida kujakissojen metsässä selviytymistaitoja.” Entinen eloklaanilainen koki olevansa tärkeä ja merkityksellinen, kun itse yhteisön perijätär pyysi häneltä apua.
”No, jos on aivan pakko”, Kharon virnisti leikkisästi. Todellisuudessa hän auttoi Päivänsädettä mielellään, etenkin kun tämä oli niin nätisti pyytänyt.
”Se on sitten sovittu. Alahan siirtää vuodettasi yläkertaan, niin pääsemme joskus nukkumaankin. Aloitamme parin ensimmäisen kissan arvioinnin heti aamusta”, Päivänsäde tokaisi pirteällä äänellä. Kharonin katse kääntyi hämärässä veljensä Deimoksen suuntaan. Kolli oli jo unessa, joten Kharon ei viitsinyt herättää tätä kertoakseen siirrostaan yläkertaan. Hän päätti, että asian voisi tehdä huomennakin. Erakko seurasi Päivänsädettä yläkertaan. Hän otti mukaansa vuoteestaan vain pehmeän ja karvaisen kangaspalan, sillä se oli yksinäänkin jo oikein hyvä vuode.
Aamulla herätessään Kharon ei heti muistanut missä tämä oli. Hän oli Päivänsäteen ohjeistuksella siirtänyt petinsä mahdollisimman kauas Keijukaisesta yläkerran syrjäisimpään nurkkaan. Valkoturkkinen kissa oli huomannut, että hän oli nukkunut paremmin kuin aikoihin. Alakerrassa hän oli heräillyt jatkuvasti muiden liikehdintään tai kuorsaukseen. Siihen nähden yläkerta oli kuin hautausmaa, jossa ei ollut ristin sielua.
”Nouse ylös niin pääsemme heti matkaan. Kävin jo ilmoittamassa Härmälle ja Rubiinille, että lähdemme heti kohti metsää”, tummanharmaa naaras naukui inhottavan pirteällä äänellä, kun Kharon vasta aukoi erivärisiä silmiään. Kolli katsahti tympääntyneenä toveriinsa, mutta ei alkanut vänkäämään vastaan. Tämä kampesi itsensä venytellen ylös vuoteestaan ja sipaisi kielellään muutaman kerran paksua turkkiaan. Yläkerta oli tyhjillään.
Päivänsäde kipitti tämän edellä alakertaan, ja hetken kuluttua Kharon seurasi perässä. Päivänsäde, Rubiini ja Härmä odottivat kollia pesän uloskäynnin edessä.
”No niin, eiköhän sitten lähdetä”, Päivänsäde tokaisi ja viittoi porukan perässään harmaaseen aamuun ulos pesästä.
//Päivi, Härmä tai Rubiini?
