Keijukainen
//Kirjoittaja: Elandra
//Hahmon sijainti:
//Tuntematon alue
Matka oli kestänyt jo puoli kuuta, ja minä inhosin jokaista hetkeä. Vain silloin, kun olimme ylittäneet kaksijalkalan neljäsosakuu sitten, olin kokenut olevani turvassa. Metsässä piti olla koko ajan valppaana, vaikka emme olleetkaan tällä matkalla kohdanneet yhtäkään petoeläintä tai tuntemattomia kissoja. Matka oli uuvuttava, mutta en halunnut pysäyttää joukkoja turhaan. Mitä nopeammin pääsisimme klaanien luokse, sitä nopeammin pääsisimme takaksin rakkaaseen kaksijalkalaani. Koti-ikävä oli suunnattoman suuri, suurempi kuin viime kerralla kaksijalkalasta lähdettyämme. Kirosin joka päivä sitä, että klaanien piti sijaita niin kaukana ja että välissämme oli niin paljon metsää. Ei tämä matka olisi ollut mikään ongelma, jos olisimme voineet tehdä sen kaksijalkaloita pitkin..
Räntäsade oli yltynyt, ja näkymä eteenpäin oli heikko. En kuitenkaan halunnut pysähtyä, koska se tarkoittaisi sitä, että joko joutuisimme olemaan pidempään paikallamme tai joutuisimme taivaltamaan keskellä yötä pimeässä. Kumpikin vaihtoehto kuulosti huonolta. Huomaamattani Tyrskytiikeri oli saapunut vierelleni, joten soin kollille vihaisen mulkaisun.
”Meidän kannattaisi varmaan pysähtyä odottamaan pyryn laantumista. Siitä on jo aikaa, kun viimeksi olimme täällä, eikä kannata ottaa sitä riskiä, että harhaudumme väärälle reitille huonon näkymän takia”, kolli naukui vakaalla äänellä. Vaikka Tyrskytiikeri olikin puhuessaan rauhallinen, hänen pelkkä olemassaolonsa sai minut ärtyneeksi. Miksi hänen piti puuttua siihen, miten minä joukkojani johdin?
”Kun viimeksi tarkistin, sinä et ole yhteisön johtaja tai sellaisessa asemassa, että voisit sanoa mitä meidän pitäisi tehdä”, ärähdin tiukasti ja katsoin Tyrskytiikeriä tuimasti. Ruskea kolli siristi vaaleanvihreitä silmiään.
”No, ei se ole minun vikani, jos matka pitkittyy kun kuljemme harhaan”, kolli vastasi terävällä äänellä. Ellen olisi ollut niin järkyttävän väsynyt, olisin antanut kollin kuulla kunniansa ja häätänyt hänet joukon perälle. En tosiaankaan aikonut myöntää sitä, mutta Tyrskytiikerillä oli pointtinsa. Vaikka olimmekin kulkeneet tästä aiemmin ja muistin kutakuinkin reitin klaanien luokse, siitä tosiaan oli jo aikaa. Tällaisessa pyryssä kulkisimme helposti harhaan.
”Tiedoksesi vain, pysähtyminen on kyllä suunnitelmissani ennen kuin tulit häiritsemään minua”, valehtelin ärsyyntyneenä ja käänsin katseeni taas eteenpäin, vaikken hirveästi mitään nähnytkään, ”joten ole hyvä ja etsi meille suojapaikka, jonne voimme pysähtyä. Sinulla näyttää olevan niin paljon energiaa, että voisit käyttää sen muutenkin kuin suutasi soittamalla ja minua käskyttämällä.”
//Tyrsky?
