Malvaruusu
//Kirjoittaja: Elandra
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisön lähialueet
Malvaruusu haukotteli tylsistyneenä, voi miten tylsää elämä saattoikaan olla! Lehtisade oli jo pitkällä ja Malvaruusu inhosi sitä yli kaiken. Tosin lehtisade oli huomattavasti siedettävämpää Kujakissayhteisössä kuin klaanissa. Kaksijalkalassa oli paljon kuivia paikkoja, joihin sade ei yltänyt. Pesässä ollessa Malvaruusu sai pysyä aivan kuivana, kunhan vain osasi pysytellä riittävän kaukana rikkoutuneista ikkunoista, joista sadekuurojen aikaan vesi saattoi päästä sisään pesään.
Nyt Malvaruusu oli määrätty metsäpartioon. Tunnetusti naaras oli surkeimmistakin surkein saalistaja, mutta jostain kumman syystä Päivänsäde vain jatkoi hänen laittamistaan kyseiseen partioon. Malvaruusu ei edes vaivautunut yrittämään saalistamista. Hän kulutti lähes aina koko metsäpartion vain seikkaillen ja tutkien metsää.
Nytkin naaraskissa oli kiivennyt erääseen koivuun ja katseli sen oksistosta maisemia. Malvaruusu kuuli lähestyviä askeleita. Metsäpartiossa mukana oleva Hyökyaalto tallusteli keskittyneen oloisena sen puun ohi, jonne Malvaruusu oli kiivennyt. Naaras tarkkaili kollikissan liikkumista. Valkealla kollikissalla ei näyttänyt olevan hajuakaan siitä, että joku tarkkaili häntä. Malvaruusu päätti pitää vähän hauskaa viattoman oloisen kollikissan kustannuksella. Varoittamatta hän lähti kapuamaan alas puusta niin nopeasti kuin suinkin osasi. Päästyään alas puusta, hän teki nopean syöksyn Hyökyaaltoa päin samalla ärjyen kovaäänisesti. Saalistamiseen keskittynyt kolli säikähti ja päästi ilmoille parkaisun, kun Malvaruusu loikkasi kissan niskaan. Koska Malvaruusu tiesi olevansa surkea taistelija, hän irrottautui ketterästi heti Hyökyaallon päältä ja alkoi nauraa.
”Olisit nähnyt oman ilmeesi! Voi miten typerän näköinen olitkaan!” Malvaruusu ilkkui pilkaten. Sitten naaras vakavoitui ja siristi silmiään.
”Jos olisin ollut vihollinen, sinä olisit kuollut ja riskeerannut koko yhteisön turvallisuuden! Minä kyllä kerron tästä Päivänsäteelle”, entinen eloklaanilaisnaaras naukui terävällä äänellä toista kissaa syvästi halveksuen. Hyökyaalto kurtisti kulmiaan.
”Minähän olin vain saalistamassa, kyllähän silloin pitää keskittyä”, Hyökyaalto naukaisi huolestuneella äänellä, ”mistä minä olisin tiennyt, että sinä päätät yhtäkkiä hyökätä kimppuuni.” Malvaruusu pyöritteli silmiään.
”Luuletko todella, että vihollinen ilmoittaa pikku-Hyökyaallolle, että nyt minä hyökkään sinun kimppuusi? Voi miten hiirenaivoinen sinä olet! Päivänsäde takuulla suuttuu, kun kuulee tästä”, Malvaruusu tokaisi. Ei hänellä oikeasti ollut aikomustakaan laverrella Päivänsäteelle, kunhan vain puhui lämpimikseen ja ärsyttääkseen Hyökyaaltoa. Hyökyaallon korva painuivat luimuun ja kolli vaikutti vielä huolestuneemmalta.
”Mutta miksi sinä itse et ollut saalistamassa?” kolli otti pienen puolustuskannan, joskin edelleen puhui rauhallisesti ja selkeästi suurempaa konfliktia vältellen.
”Mikä minä olen sinulle selittelemään mitään? Jätä minut rauhaan, hiirenaivo”, Malvaruusu tuhahti, tarkoituksenaan kääntää tilanne niin, että Hyökyaalto tässä olisi ollut se häirikkö. Hän käänsi dramaattisesti selkänsä Hyökyaallolle ja lähti kipittämään poispäin, jättäen kollin yksin koko tilanteeseen. Malvaruusu nautti suunnattomasti siitä, että oli saanut Hyökyaallon näyttämään huonommalta ja itsensä paremmalta. Kujakissan tavoite oli saada itsensä jokaikisen silmissä maailman upeimmaksi ja parhaimmaksi kissaksi, aivan kuten hän uskoikin olevansa. Hän oli varma, että salaa jokainen kadehti häntä ja hänen upeuttaan. Malvaruusu oli erityinen kissa ja kaikki varmasti olisivat halunneet olla yhtä mahtavia mitä hän oli.
