Päivänsäde
//Kirjoittaja: EmppuOmppu
//Hahmon sijainti:
//Tuntematon alue
Lähestyin vatsa varvikkoa viistäen pahaa-aavistamatonta lintua. Oli hämärää, eikä eläimestä näkynyt kuin tumma hahmo, joka pomppi aukealla. Työnsin kynteni ulos ja keikutin takapäätäni valmistautuen loikkaamaan. Ponnistin salamannopeasti lintua kohti, mutta siivekäs ehti huomata iskuni juuri ennen kohtalokasta yhteenottoa ja pyrähtää kauemmaksi. Yritin vielä sännätä sen perään, mutta saaliini otti ja lähti, enkä voinut muuta kuin katsella pettyneenä sen lentoa.
Puuskahdin turhautuneena ja nyppäisin tassujeni alla olevaa sammalta kynsilläni. Olin itse ilmoittautunut vapaaehtoiseksi saalistamaan ruokaa muille, mutta se ei ollut vielä tähän mennessä tuottanut tulosta. Vaikka tiesin, ettei Keijukainen rangaitsisi minua saaliitta palaamisesta, minua ei silti huvittanut mennä takaisin täysin tyhjin käpälin. Aikaa oli vielä, joten ehtisin kyllä vielä yrittää saada kiinni jotakin.
Oli matkamme kolmas päivä. Metsässä marssiminen kulutti huomattavasti enemmän voimia kuin kujilla partioiminen, ja kissojen väsymys oli silminnähtävää. Olin salaa kiitollinen siitä, että kuita sitten minä ja Kharon olimme tulleet kaksijalan kaappaamaksi ja joutuneet sen jälkeen taivaltamaan takaisin kotiin metsän halki monen päivän ajan, jolloin oma kestävyyteni ja taitoni olivat karttuneet. Tämä retki olisi varmasti tuntunut paljon kamalammalta ilman sitä koettelemusta pohjalla.
Kuljin eteenpäin niin ajatuksiini uppoutuneena, etten ensin melkein huomannut parin hännänmitan päässä rapistelevaa hiirtä. Pysähdyin kuin seinään sen hajun leijaillessa nenääni ja käänsin hitaasti pääni otuksen suuntaan. Silmäni havaitsivat liikettä varpujen seassa ja antoivat koko kropalleni kehotuksen valmistautua saalistukseen. Laskeuduin vaanimisasentoon nopeasti ja äänettömästi, katse lukittuna heiluviin varpuihin. Sen jälkeen en oikeastaan edes ajatellut, mitä tein, vaan annoin vaistojeni ohjata itseäni: Ponnistin kuin automaatiolla hiirtä kohti, ja pian tunsin, miten sen niska murtui leukojeni lujassa puristuksessa. Pudotin saaliin maahan ja lipaisin suupieliäni tyytyväisenä. Eihän tässä paljon ollut, mutta oli se parempi kuin ei mitään.
”Ei hullumpi suoritus.” Käännyin säpsähtäen katsomaan Kharonia, joka tarkkaili minua parin ketunmitan päästä. Kollin silmät kiiluivat hämärässä, ja tämän valkoinen turkki suorastaan hohti tummaa metsämaisemaa vasten.
”No, kaipa voi sanoa, että opin parhaalta”, vastasin virnistäen ja nostin hiiren ylös. Tassutin Kharonin luo ja silmäilin tätä arvioivasti. ”Etkö sinä ole saanut saalista?” Meistä kahdesta Kharon oli ehdottomasti parempi saalistaja, joten tuntui oudolta, että hän olisi jäänyt ilman saalista.
”Sain minä. Hautasin sen tuonne vähän matkan päähän odottamaan siksi aikaa, että yritän saada napata lisää”, hän vastasi ja viittasi hännällään tarkoittamaansa suuntaan. Nyökäytin pienesti päätäni.
”Kannattaa hakea se nyt, sillä meiltä loppuu kohta aika. Keijukainen ei muutenkaan tunnu pitävän sinusta, ja hän varmasti pitää sinusta vielä vähemmän, jos tulet myöhässä”, nau’uin hiukan ilkikuriseen sävyyn ja hipaisin entisen klaanikissan poskea hännänpäälläni. ”Voin tulla mukaasi, niin sinun ei tarvitse pelätä enempää pimeässä. Tiedänhän minä, millainen pelkuripentu sinä osaat olla.”
Kharon tuhahti huvittuneena. ”Minäkö muka pelkuripentu? Kuka eilen astui oksan päälle ja säikähti siitä lähtenyttä ääntä?” kolli härnäsi.
”Se olisi voinut sattua kenelle tahansa!” puolustauduin jämäkästi, mutta hymy oli hiipinyt huulilleni.
”Niin, ja kaikista mukana olevista kissoista se sattui juuri sinulle.” Kharon virnisti minulle, ja minä tuuppasin häntä leikkisästi lapaan.
Kävelimme Kharonin osoittamaan suuntaan hakemaan hänen sinne hautaamaansa saalista. Sisälläni oli mukava, lämpöinen tunne, kun olin kollin seurassa. Aivan kuin ympärillämme olisi ollut kupla, jonka läpi eivät päässeet muiden puheet tai katseet – oli vain me kaksi.
”No niin, mihin sinä olet piilottanut sen niin sanotun saaliisi, jos sellaista edes on?” puuskahdin hyväntuulisesti, kun pysähdyimme. Kharon katseli ympärilleen hetken, ennen kuin suuntasi erään mättään luo ja ryhtyi kaivamaan.
Kohta hän kääntyi ympäri orava hampaissaan. Irvistin hieman nolona siitä, että itse olin saanut kiinni vain vaivaisen hiiren. ”Vau, tuohan oikeasti on aika hieno saalis. Tehdäänkö vaihtokaupat?” ehdotin naurahtaen.
//Kharon?
//KP-boosti
