Cosmos
//Kirjoittaja: EmppuOmppu
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisö
Roska loikkasi tottuneen oloisesti kohti pyöreän mallista verkkotornia, joka ylsi aina pesän katolle asti. Musta naaras kapusi rätisevää verkkoa pitkin yhä ylemmäs, kunnes puolessa välissä tämä pysähtyi ja katsahti alas Cosmokseen.
”Sinun vuorosi. Kun pääset aidan yli, pääsemme tutkimaan kattoja”, Roska naukui.
Cosmos silmäili tiheäsilmäistä verkkoa arvioivasti. Jos Roska oli pystynyt kiipeämään sitä pitkin, niin sitten pystyi hänkin. Kolli ponnisti kohti verkkoa ja sai siitä otteen etukäpäliensä kynsillä. Kun hän oli varmistanut, että ote oli varmasti pitävä, hän veti takatassunsa lähemmäs alleen ja asetteli ne verkolle siten, että hän pystyi käyttämään kaikkia neljää raajaansa kiipeämiseen.
Nuorukainen oivalsi nopeasti jutun jujun, eikä häneltä mennyt aikaakaan, kun hän oli jo päässyt siihen samaiseen kohtaan, missä Roska oli äsken pysähtynyt odottamaan häntä. Cosmoksen yhä kiivetessä musta naaras oli jo ehtinyt verkon loppuun ja taiteillut itsensä rakennuksen katolle, josta tämä kuikuili nyt reunan yli Cosmoksen suuntaan.
Cosmoksen kynsissä tuntui siltä, että ne saattaisivat irrota hetkenä minä hyvänsä, ja verkon raastava, metallinen pinta hiersi kivuliaasti hänen polkuanturoitaan, mutta hän ei suostunut hidastamaan tahtiaan. Hän halusi katolle nyt eikä huomenna.
Verkon lopun häämöttäessä Cosmos sai pinnistellä toden teolla, ettei hänen otteensa kirvonnut. Hän puri hammasta ja veti itseään ylöspäin silkalla tahdonvoimalla.
”Hyvä, olet melkein perillä!” Roskan kannustava ääni kuului jo läheltä.
Cosmos kohotti katseensa ja näki katon reunan vaivaisen hännänmitan päässä. Hän olisi voinut kiivetä loppumatkan verkkoa pitkin kuten tähän asti, mutta hän päätti, että nopein tapa olisi loikata. Hän liikkui sivuttain verkkoa pitkin lähemmäksi katon reunaa. Ponnistaminen tästä asennosta ei ollut mikään helpoin homma, mutta Cosmos ei epäillyt omia taitojaan hetkeäkään.
Hyvin vaikeasti Cosmos väänsi itseään ponnistaessaan kohti katon reunaa. Hyppy jäi kuitenkin sen verran lyhyeksi, että kolli onnistui saamaan otteen katon reunasta vain etutassuillaan. Hänen takajalkansa huitoivat tyhjän päällä, kun hän yritti pinnistellä itseään reunan yli.
Lopulta hän tunsi jonkun – epäilemättä Roskan – tarttuvan itseään niskasta ja auttavan hänet ylös. Cosmos loikkasi katolle, ravisteli itseään pontevasti ja katsahti sitten ympärilleen. Hänen silmänsä laajenivat hämmästyksestä, kun hän tajusi, kuinka korkealla he oikeasti olivatkaan. Kaksijalkojen pesien katot levittäytyivät heidän ympärillään lähes joka suuntaan, muodostaen aivan oman polkunsa yläilmoihin. Hän tunsi olevansa kaksijalkalan herra näissä korkeuksissa!
”Mihin suuntaan sitten?” Cosmos käännähti innostuneena kohti Roskaa, joka selvästi oli käynyt katoilla ennenkin.
//Roska?
