Keijukainen
//Kirjoittaja: Elandra
//Hahmon sijainti:
//Kuolonklaanin reviiri
Kuten olimme sopineet Henkäystähden kanssa, olin palannut Päivänsäteen kanssa auringonnousun jälkeen Kuolonklaanin leiriin. Päivänsäteen ehdotuksesta olimme ottaneet myös Kharonin mukaan suunnittelupalaveriin, vaikka en ollutkaan kovin innoissani asiasta. Valkoinen kolli ei kuulunut lempikissoihini sen enempää kuin muutkaan yhteisön jäsenet Päivänsädettä lukuun ottamatta. Tiesin sen kuitenkin olevan meidän etumme, että otimme Kharonin mukaan. Kolli oli syntynyt ja varttunut Eloklaanissa ja omien sanojensa mukaan hän muisti yhä melko tarkasti Eloklaanin reviirin yksityiskohdat. Olisi typerää lähteä suunnittelemaan vihollisreviirille hyökkäämistä tietämättä tarkalleen millainen reviiri oli, kun joukossamme oli kissa, joka tunsi reviirin.
Henkäystähti ja Pimentovarjo silmäilivät Kharonia hetken hiljaa, kunnes raidallinen kolli nyökkäsi.
”Toivottavasti häneen voi luottaa”, Henkäystähti lausahti silmiään siristellen irrottamatta katsettaan Kharonista. Sama ajatus pyöri jatkuvasti minun päässäni, joten minä en ollut paras kissa vakuuttelemaan Kharonin luotettavuutta.
”Voi häneen”, Päivänsäde vastasi ja paksuturkkinen kolli tuki kumppaninsa vastausta toteamalla saman itsekin.
”Siinä tapauksessa voimme kai aloittaa. Montako jäsentä yhteisössäsi on? Osaavatko alaisesi taistella?” harmaan päällikön sininen katse kääntyi minuun. Pitikö Henkäystähti minua ihan typeränä? Olisin ollut hiirenaivo, jos olisin raahannut taistelutaidottomat joukon tänne saakka!
”Tietysti osaavat. Tarkka määrä ei kuulu sinulle, mutta kyllä me yhdessä Eloklaanin kukistamme”, vastasin kylmällä äänellä. En luottanut kuolonklaanilaisiin ja olisi ollut suorastaan typerää paljastaa yhteisön jäsenten määrä. Toki Henkäystähdellä varmasti olisi keinonsa selvittää asia lähettämällä vakoojia väliaikaiseen leiriimme, mutta se jos jokin lisäisi epäluottamusta välillämme toistemme liittolaisina.
”Tiedätkö sinä, kuinka suureksi rakas naapuriklaanisi on päässyt kasvamaan? Käsittääkseni Eloklaanin väki vaihtuu aika tiuhaan, kun jokainen klaanin ulkopuolinen hyväksytään soturiksi ja kuka tahansa voi hylätä klaaninsa tuosta noin vain”, esitin vuorostani kysymyksen Henkäystähdelle. Kolli pudisti päätään.
”Se klaani ainakin kuhisee erakkoverisiä, sen minä tiedän. Lähes neljäsosakuun välein joku – takuulla erakkoverinen – eloklaanilainen on mennyt ja ylittänyt Kuolonklaanin rajan. He eivät selvästikään tunne klaanien välisiä sääntöjä tai sitten ovat lakanneet kunnioittamasta niitä”, kolli tuhahti turhautuneena. Nyökyttelin tyytyväisesti päätäni.
”Siinä tapauksessa meidän ei varmaankaan kannata hyökätä Eloklaanin leiriin suin päin, kun emme tiedä montako kissaa meitä on vastassa”, Päivänsäde avasi suunsa. Olin täysin samaa mieltä tyttäreni kanssa, ja nähtävästi myös kuolonklaanilaiset jakoivat hänen mielipiteensä.
”Täysikuun kokoontumisen aikaan Eloklaanin leiri ja reviiri ovat tyhjimmillään. Kun kuolonklaanilaiset lähtevät rauhanomaiseen kokoontumiseen, te ja osa leiriin jäävistä kuolonklaanilaisista saatte tilaisuuden hyökätä heidän leiriinsä”, raidallinen kolli selitti. Hänen kasvoillaan käväisi pieni virnistys, joka kertoi kollin punovan juonia mielellään. Se oli minun onneni, sillä muuten tuskin olisimme saaneet Kuolonklaania puolellemme.
”Kuulostaa hyvältä”, tokaisin rauhallisella äänellä. Ehdotus sopi minulle vallan mainiosti, sillä hyökkäys sujuisi varmasti paremmin ilman Henkäystähteä. En kaivannut ketään käskyttämään minua ja minun yhteisöäni, vaan halusin itse pysytellä hyökkäyksen johtajana ja pitää tiukasti kiinni asemastani.
”Eikö kohteena ollutkaan Mesitähti?” Kharon töksäytti yllättäen. Loin tuiman katseeni valkoturkkiseen kolliin, joka kohtasi sen empimättä. Erakon kasvoilla oli päättäväinen ilme ja hän selvästi vaati vastausta kysymykseensä.
”Kuolonklaanin kohteena on koko Eloklaani”, Henkäystähti ilmoitti ennen kuin ehdin vastata entiselle eloklaanilaiselle mitään.
”Onko se sinulle jokin ongelma?” Kuolonklaanin päällikkö kysyi ja silmäili inhoten Kharonia, joka pudisteli päätään.
”Kunhan vain ihmettelin. Koska me sitten hoitelemme Mesitähden?” kolli kysyi ja silmäili vuorotellen jokaista pesässä olevaa kissaa.
”Me ajamme Eloklaanin pois leiristään ja pienennämme heidän reviiriään. Taistelun jälkeen keräämme voimiamme ja suunnittelemme, kuinka saamme Mesitähden hengiltä ja Eloklaanin lopullisesti kukistettua”, Henkäystähti selitti. Oliko hän jo suunnitellut koko homman yksinään? Se ei käynyt minulle, hän ei saanut ottaa kaikkea kunniaa tämän suunnitelman kehittelystä!
”Minulla on keino, jolla saamme Mesitähden pelattua pois pelistä”, lausahdin rauhallisella äänellä ja käänsin katseeni Päivänsäteeseen. Henkäystähti eikä sen enempää Pimentovarjokaan näyttänyt ymmärtävän, joten jouduin selittämään heille:
”Onko muistinne tosiaankin noin lyhyt? Kai teidän pitäisi kokeneina sotureina osata käyttää päätänne. Päivänsäde on Mesitähden kaapattu pentu ja hän on valmis surmaamaan isänsä. Eikö niin, Päivänsäde?”
//Päivi? Myös Pimento voi halutessaan jatkaa
