Järkäleloikka
//Kirjoittaja: Aura
//Hahmon sijainti:
//Klaanien lähialueet
Järkäleloikan ajatukset eivät olleet koskaan olleet näin kirkkaita ja selkeitä. Nyt kolli tiesi mitä hän halusi ja millä oli väliä. Tyrskytiikerillä ja heidän kumppanuudellaan oli väliä. Samassa kujakissayhteisön suunnitelma tuntui paljon vähäpätöisemmältä asialta eikä se ollutkaan koskaan ollut hänelle niin tärkeä asia. Ainoa syy miksi Järkäleloikka välitti siitä, oli Tyrskytiikeri. Järkäleloikka halusi kostaa Mesitähdelle kollin tekemät vääryydet hänen kumppaniaan kohtaan. Tummaturkkinen kissa hymähti. Kuinka hyvältä tuntuikin ajatella raidallista kissaa vain ja ainoastaan hänen oma kumppaninaan.
”Näiden kuiden kuluessa olet vihdoin oppinut hymyilemään”, Tyrskytiikeri vitsaili Järkäleloikalle, jonka hymy oli edelleen hieman omintakeinen. Kolli tuuppasi raidallista kissaa tuhahtaen ja syventyi kuuntelemaan kollin kertomusta Tähtiklaanista. Hänestä Tähtiklaani kuulosti hieman suopeammalta ja anteeksiantavaisemmalta paikalta, mitä Pimeyden Metsä oli. Järkäleloikka oli koko ikänsä uskonut Pimeyden Metsään ja oppilaana hän vannoi keskittyvänsä sen palvelemiseen. Nyt hänen uskonsa tuntui olevan hieman koetuksella eikä Järkäleloikka ollut täysin varma mitä mieltä hän oli siitä.
”Tyrskytiikeri, minä uskon, että pääset Tähtiklaanin. Et ole lopullisesti turmeltunut, minä… minä en pidä sinua pahana kissana, Tyrskytiikeri. Minä näen sinussa paljon hyvää”, Järkäleloikka naukui ja uskaltautui katsomaan toista hieman lämpimästi. Hän halusi taata kollille turvallisen paikan hänen luonaan.
”Mitä sinä luulet, ottaisiko Tähtiklaani minut kuollessani joukkoihinsa?” Järkäleloikka kysyi hiljaisella ja pohtivaisella äänellä. Olisiko Pimeyden Metsään uskova tai uskonut kissa sinne tervetullut? Kuolonklaanin arvot eivät enää tuntuneet palvelevan kollia ja hänestä tuntui, että saattaisi olla aika kehitellä omat arvot. Tyrskytiikerin kysymys Pimeyden Metsästä hätkähdytti kollin perinpohjaisesti. Millainen paikka se oikeastaan oli? Kolli otti oman aikansa miettimiseen, kunnes räpäytti sinertäviä silmiään ja kääntyi kumppaninsa puoleen.
”Se on kurja ja synkkä paikka. Minä en usko, että Pimeyden Metsä on täysin erilainen mitä Tähtiklaani ja on sielläkin hyviä kissoja. Pimeyden Metsä ei ehkä vain ole yhtä sellainen… kirkas. Enemmänkin pimeä, heh. Nimensä mukaisesti”, Järkäleloikka selitti hieman epävarmasti. Oikeastaan, hän ei edes tiennyt kunnolla millainen paikka se oli.
”Pimeyden Metsä vain ohjaa tekojamme ja takaa paikan kuolemamme jälkeen”, tummaturkkinen sanahti vielä ja laski katsettaan. Oliko hän koko ajan uskonut johonkin mistä ei edes tiennyt paljoa? Järkäleloikka halusi sanoa vielä jotain, mutta sanat eivät vain tulleet hänen suustaan. Siispä hän tyytyi vain nojailemaan kumppaniinsa ja katselemaan taivasta, lumisateen peittäessä heitä hentoon lumihuntuun. Tämä oli Järkäleloikan mielestä suorastaan täydellinen hetki. Aika ja maailmankaikkeuskin tuntui pysähtyvän. Kuin tämä hetki ja maailma olisi vain heidän. Järkäleloikka kehräsi hieman ja sulki silmänsä autuaana. Olisipa jokainen hetki tässä maailmassa yhtä kaunista katseltavaa.
//Tyrskyli? <3
