Keijukainen
//Kirjoittaja: Elandra
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisö
Päivänsäde oli lähtenyt heti sen jälkeen, kun olin kertonut hänelle Mäihän kuolemasta. Olisin halunnut lähteä tyttäreni perään, mutta mieleni muuttui nopeasti ajateltuani asiaa hieman. Päivänsäde vaikutti olevan poissa tolaltaan, ja hän varmasti kaipasi lohduttajaa. Vaikka rakastinkin Päivänsädettä melkeinpä jopa enemmän kuin Kujakissayhteisöä, minusta ei olisi ollut hänelle lohduttajaksi. Mäihän kuolema oli minulle lähinnä helpotus, joten taatustikaan Päivänsäde ei olisi arvostanut yritystäni lohduttaa häntä.
Ajoin Kharonin takaisin alakertaan, ja kolli lähti mukisematta. Arpikin lähti pian omille teilleen, ja jäin yksin yläkertaan odottamaan Päivänsäteen paluuta.
Olin torkahtanut, kun havahduin portaikosta lähestyviin askeleihin. Pesässä oli pimeää, mutta pesän ikkunoiden suojien olevien lankkujen välistä kajasti sisään kujien tähtien valoa. Ennen kuin lähestyvä kissa tuli näkyviin, nousin nopeasti istumaan. Tunnistin tulijan Päivänsäteeksi ja ilmeeni muuttui huolestuneeksi. Hännänpääni alkoi nytkähdellä hermostuneisuudesta. Olisimme kaikki hukassa, jos naaras luopuisi suunnitelmastamme. Taistelussa Mesitähteä vastaan kuolisi varmasti yksi jos toinenkin Kujakissayhteisön jäsen, ja Päivänsäteen oli täytynyt viimeistään nyt Mäihän kuoleman jälkeen tajuta se. Kun tummanharmaa naaras käveli luokseni ja painautui vasten turkkiani, häkellyin täysin. En osannut sanoa mitään, sillä tilanne oli kovin epämiellyttävä. Mutta koska kyseessä oli juuri Päivänsäde, en työntänyt häntä pois luotani, vaan tyydyin kohtalooni ja pysyin hiljaa.
Kun kasvattini viimein irtaantui minusta, hän otti askeleen taaksepäin ja kohdisti hämärässä kiiluvien silmiensä katseen minuun.
”Minusta meidän pitäisi laittaa pian suunnitelmamme käytäntöön”, Päivänsäde vaukui vakavalla äänellä. Se sai pienen, tyytyväisen hymyn hiipimään kasvoilleni samaan aikaan kun mieleni täytti huoli. Päivänsäde oli vielä nuori, ja pelko hänen menettämisestään kaihersi rintaani. Olin odottanut Mesitähden kuolemaa koko ikäni, ja nyt olimme lähempänä päämääräämme kuin koskaan. Mutta oliko Päivänsäde kuitenkaan vielä valmis? Hän oli kovin nuori ja kokematon Mesitähteen verrattuna ja kuitenkin minun ainoa tyttäreni ja perijättäreni.
”Olen varma, että olen valmis siihen. Odottelu vain tylsistää parhainta teräämme.” Tummanharmaan naaraan kasvoilla oli itsevarma ilme, hän oli selvästi tosissaan ja tiesin hänen olevan oikeassa. Matka klaanien luokse veisi pitkän tovin etenkin sellaiselta porukalta, joka kaksijalkalasta oli lähdössä matkaan, ja ehtisimme hyvin punoa juonia myös paikan päällä ennen varsinaista suunnitelman toteuttamista. Nyökäytin hitaasti päätäni:
”Jos olet aivan varma, niin minä luotan sinuun. On paras alkaa suunnitella lähtöä hetimmiten. Toivon, että pääsemme matkaan ennen ensilumia.”
Päässäni alkoi vilistä ajatuksia ja erilaisia suunnitelmia. Olin jo päättänyt, että kaksijalkala jäisi Arven vastuulle ja osa yhteisön jäsenistä jäisi hänen kanssaan pitämään yhteisöä pystyssä, kun me muut vaeltaisimme klaanien asuttamaan metsään. Tarvitsisimme tarkan suunnitelman, joka olisi huomattavasti parempi ja varmempi mitä se, jonka kanssa olimme aikoinamme lähteneet metsään. Minulle ei riittäisi, että vain Mesitähti kuolisi ja että tappaisimme hänet muilta salassa. Halusin kaikkien tietävän, kuka on Keijukainen ja mikä on Kujakissayhteisö, ja mitä siitä seuraa, kun meidät yrittää tuhota.
”Meidän on mietittävä tarkasti, keitä uskallamme ottaa mukaamme. Liian epäluotettavat kissat, jotka mahdollisesti voivat karata ja tuhota suunnitelmamme, on jätettävä suosiolla kaksijalkalaan. Mitä sinä luulet, onko yhteisössä sellaisia, joihin me emme voi luottaa?” esitin kysymyksen Päivänsäteelle.
//Päivi?
