Järkäleloikka
//Kirjoittaja: Aura
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisö
Järkäleloikasta tuntui, että hän oli jo taistelunsa taistellut. Hän oli juuri häätänyt yhden eloklaanilaiskollin aukion kautta metsään ja nyt hän oli saanut edes muutaman sekunnin aikaa hengittää. Vai oliko? Kolli kuuli takaataan raskaita askelia ja käännähti välittömästi. Hänen katseensa muuttui varoittavaksi, mutta vaihtuikin heti lempeähkön juroon, kun toinen tunnisti kollin.
“Huh, sinä se vain”, Järkäleloikka murahti ja varautui puolustamaan kumppaniaan kaikilta vaaroilta. Yllättäen Tyrskytiikeri halusikin lähteä kauemmaksi ja kolli seurasi toista kuulijaisesti. Taistelemisessa ei ollut Järkäleloikan mielestä enää mitään järkeä, ajanhukkaa vain. Jos hän saisi valita, he lähtisivät kotiin. Mutta ei kolli saanut. Tyrskytiikeri johdatti hänet suojaisaan paikkaan ja avasi sanallisen arkkunsa. Seuraavat sanat saivat hänet hämmentyneiksi, mutta toisaalta myös helpottuneiksi.
“Luulin, että tämä on sitä mitä sinä haluat, siis Mesitähden tappaminen. Minä, mrh. Minä olen täällä tasan vain sinun takiasi. Ilman sinua, minulla ei ole mitään. Ja jos sinä haluat lähteä, niin lähden ilomielin sinun mukaasi. Totta puhuen, ei yhteisö ole täysin minun paikkani. Mutta kotini, sydämeni on siellä missä sinä olet ja seuraan sinua vaikka maailman tappiin asti”, Järkäleloikka naukaisi matalalla ja möreällä äänellä, mutta hänen sanojensa sisältö oli yhtä lempeä ja lämmin, kuin viherlehden aikaan paistava aurinko.
“Mutta meidän pitää lähteä sitten nyt. Pian joku huomaa meidän katoamisemme emmekä kumpikaan taida olla Keijukaisen suosiossa. Jos hän kuulee tästä, se on meidän loppumme. En tahdo menettää sinua. Ei, en nyt kun meidän seikkailumme on vasta alkutekijöissään. Oletko valmis avaamaan aivan uuden sivun elämässäsi, Tyrskytiikeri?” tummaturkkinen kollikissa naukaisi ja pukkasi kumppaniaan leikkisän lempeästi päällään. Rakkaus kuului ja näkyi tavallisesti niin kivikasvoisessa Järkäleloikassa. Mutta kolli halusi osoittaa ja näyttää sen Tyrskytiikerille.Kaiken tämän jälkeen, heillä oli toisensa ja heillä tulisi aina olemaan toisensa.
”Parempaa aikaa lähteä kuin tämä ei tulekaan. Tiedän, että Keijukainen saattaa tämän jälkeen jahdata meitä hautaan asti, mutta olen valmis mihin vain sinä rinnallani”, Tyrskytiikeri vastasi kumppanilleen ja Järkäleloikka sukaisi toisen lapaa rohkaisevasti. Taistelun äänet kohisivat hänen korvissaan ja kolli tiesi, että nyt oli aika. Hän virnisti yllättävän leikkisästi Tyrskytiikerille ja näpäytti toista hännällään poskeen:
”Ota minut kiinni, jos saat, köntys!”
Sen murahdettuaan pitkäturkkinen kolli lähti hölkkäämään kumppaninsa edellä. Nyt heidän elämässään paistoi aurinko ja tätä valoa ei tulisi sammuttamaan enää mikään.
//Tyrkky kissa???
