Härmä
//Kirjoittaja: Auroora
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisön pesä
Lehtikato oli viimein saapunut ja Härmä oli tyytyväinen yrttivarastojen tilanteeseen. Kaikkea tarvittavaa oli toistaiseksi riittävästi ja hieman enemmänkin. Lehtikadon mukanaan tuoma viheryskän uhka ei Härmää hätkähdyttänyt, eikä pelkästään siksi, ettei häntä oikeastaan kiinnostanut Kujakissayhteisön jäsenten kohtalo. Pelkoon ei nimittäin vaikuttanut olevan syytä, sillä kissanminttuakin löytyi vino pino. Vaikka Härmän suhtautuminen tovereihinsa yhteisössä olikin parhaimmillaan välinpitämätön, piti hän asemaansa parantajana ja itse parantamista tärkeänä asiana. Parantaminen oli ainoa asia, jonka Kanerva oli jättänyt Härmälle taakseen, ja hän halusi tehdä entisen mentorinsa ylpeäksi. Missä tämä sitten näinä päivinä liikkuikaan.
Härmä oli parhaillaan silmäilemässä ylpeänä tarkasti järjesteltyjä yrttikasoja, kun joku asteli hänen luokseen. Kääntyessään kolli huomasi tulijan olevan Silver. Hän viritti reippaan hymyn kasvoilleen ja valmistautui auttamaan vanhempaa kissaa. Kenties hän ei tarvinnut Härmän parantajan palveluksia ollenkaan. Se kuitenkin tuntui epätodennäköiseltä, sillä Härmä ei useinkaan viettänyt Silverin kanssa aikaa, eikä ollut kaksikolle tyypillistä jutella niitä näitä.
”Tervehdys, Silver”, Härmä sanoi, kun laiha kolli seisahtui hänen eteensä. ”Kuinka voin olla avuksi?”
Silver ei päällepäin näyttänyt kovinkaan kärsivältä, mutta Härmä tiesi, että kollin ulkokuori saattoi hämätä. Toisaalta kollissa ei näkynyt minkäänlaisia vammoja, ei naarmun naarmua tai haavan haavaa. Kyse oli siis todennäköisesti jostain särystä.
”Hampaani on ollut kipeä muutaman päivän”, Silver selitti. ”Aluksi kipu oli pientä, joten en halunnut häiritä sinua. Nyt se on kuitenkin pahentunut.”
Härmä nyökkäsi.
”Aivan. Saanko vilkaista?”
Härmä tiesi, etteivät kissat oikein pitäneet siitä, että heidän suutaan tutkittiin. Joillekin se oli herkkä paikka, kenties tilanteen haavoittuvaisuuden vuoksi. Silver kuitenkin avasi suunsa ja Härmä pääsi tarkastelemaan kollin purukalustoa lähemmin. Mikään ilmeinen kivun lähde – verestävät ikenet, tumma peite hampaan pinnassa – ei parantajan silmään osunut, joten hetken tutkailtuaan hän antoi Silverille luvan sulkea suunsa.
”En ole oikein varma, mikä hammastasi vaivaa. Mitään selkeitä merkkejä siitä, mistä kipu voisi johtua, en nähnyt”, Härmä selitti ja kääntyi yrttikasojensa puoleen. ”Voin kuitenkin antaa sinulle jotain, jonka pitäisi helpottaa kipujasi.”
Härmä oli kerännyt puiden oksia ja lehtiä varastoonsa, sillä oksia saattoi hyödyntää murtumien korjaamisessa ja lehtiä yrttien pakkaamisessa ja säilyttämisessä. Näiden lisäksi hän oli kerännyt myös joidenkin puiden kaarnaa, joista tiesi olevan hyötyä. Lepän kuori oli hammassärkyihin melko varma konsti. Kanerva oli opettanut hänelle, että kuori sopi hoidoksi monenlaisiin hampaiden vaivoihin. Vanha naaras oli myös kertonut, että jos kuori ei tepsisi, jäisi ainoaksi vaihtoehdoksi hampaan poistaminen. Siihen Härmä ei halunnut ryhtyä.
Pian alkoi kuitenkin näyttää siltä, että Härmän olisi pakko kajota Silverin hampaisiin. Leppäpuun kuorta ei nimittäin löytynyt sitten mistään.
”Vannon, että olen kerännyt sitä…” Härmä mutisi, mutta ei toisaalta saanut päähänsä muistoa kuoren keräämisestä tai leppäpuista ollenkaan. Ainakaan viimeajoilta: hän muisti heidän kulkeneen erään leppämetsän läpi matkalla klaanien luo. Ei ollut yllättävää, ettei hän ollut sen koommin ajatellutkaan noita puita, sillä hammasvaivat olivat melko harvinaisia. Tietysti niitä oli, mutta useimmiten kivut ja vaivat olivat sen verran lieviä, etteivät kissat viitsineet niistä valittaa tai ne katosivat itsestään ajan saatossa. Silveriä uudelleen vilkaistuaan Härmä kuitenkin päätteli kollin olevan sen verran tuskissaan, ettei ongelman huomiotta jättäminen ollut vaihtoehto. Laiha kolli roikotti päätään alhaalla, mikä oli selvä merkki kovasta kivusta. Kuorta olisi pakko löytää jostain, myös, tai kenties etenkin siitä syystä, että Härmän ylpeys oli kokenut hienoisen kolahduksen. Hän ei voinut uskoa, ettei hänen täydelliseltä vaikuttanut, huolella kerätty ja varastoitui kokoelmansa ollutkaan virheetön. Se oli kertakaikkisen puutteellinen, ja häntä hävetti.
”Olen pahoillani, Silver. Näyttää siltä, ettei minulta löydykään tarvitsemaasi yrttiä. Se minun on korjattava pikimmiten, mutta joudut kenties odottamaan paranemista jonkin aikaa”, Härmä selitti ja kiirehti tiehensä, ennen kuin vanhempi kolli ehti alkaa valittamaan. Hänen olisi löydettävä Päivänsäde käpäliinsä. Edessä olisi hiukan pidempi matka kuin tavallisesti, ja hän aavisteli tarvitsevansa siihen luvan. Vaikka Härmä olikin pettynyt itseensä, hän oli samalla hiukan innoissaan matkasta: se tarjoaisi hänelle uuden mahdollisuuden päästä etsimään Kanervaa.
Päivänsäde asteli juuri alakertaan ja Härmä kiriehti tämän luo.
”Päivänsäde, näyttää siltä, että minun on lähdettävä hieman pidemmälle yrtinhakureissulle”, hän ilmoitti Kujakissayhteisön johtajalle. ”Tarvitsen lepän kuorta. Sitä ei valitettavasti löydy kovinkaan läheltä, mutta Silver kaipaa sitä kovasti hammaskipuunsa.”
//Päivi?
