Päivänsäde
//Kirjoittaja: EmppuOmppu
//Hahmon sijainti:
//Tuntematon alue
Härmä puhui minun makuuni liian samankaltaisesti kuin Mesitähti, vaikka hento ääni syvällä sisimmässäni piipitti myötämielisesti sille. Voisiko kosto todella tuoda minulle rauhaa? Kenties ei, mutta ainakin voisin jatkaa elämääni tietäen, että vihaamani kissat makaisivat mullan alla eivätkä enää astuisi varpailleni.
Sulavasti raidallinen kolli vaihtoi puheenaiheen pimenevään iltaan. Täällä metsässä, kaukana kaksijalkalan tähtien turvallisesta loisteesta, joutuisimme totuttelemaan säkkipimeyteen. Lyhyt valoisa aika määräsi päivän aikana kuljettavan matkan, en voinut sanoa olevani millään tapaa mielissäni siitä. Mitä nopeammin löytäisimme ne puut, sitä pikemmin olisimme taas kotona.
“Hyvä on, ryhdytään etsimään sopivaa paikkaa asettua levolle.” Nykäisin häntääni hieman turhautuneena.
Niin me rupesimme katselemaan Härmän kanssa sopivaa suojaa ensi yöksi.
Pari päivää myöhemmin heräsin metsästä kuuluvaan rasahdukseen. Nostin päätäni nukkumapaikallani erään kuusen alla ja höristin korviani kuullakseni paremmin, mikäli ulkona liikkui joku.
Härmä nukkui yhä kerällä vähän matkan päässä. Vilkaisin tuhisevaan kolliin, ennen kuin punnersin itseni ylös ja hiippailin kurkistamaan ulos.
Eilen illalla olimme törmänneet tähän kuuseen, jonka alaoksat olivat painuneet lumen painosta maata vasten ja muodostivat luolan sen juurakon ympärille. Olimme kaivaneet lumeen tunnelin, jota kautta pääsi sisään ja ulos kätevästi.
Työnsin pääni ulos tunnelin suusta viikset väristen. Pakkanen puraisi nenänpäätäni, ja tunsin kylmän saman tien tavoittelevan luitani, kun kurkotin kaulaani pidemmälle.
Pääni kääntyili ympäriinsä kuin pöllöllä tähyillessäni hämärään metsään. Ensin en nähnyt mitään tavallisesta poikkeavaa. Pelkkiä puita vain. Mutta sitten havaitsin kauempana niiden välissä liikettä.
Siristin silmiäni ja yritin terävöittää näköäni. Se oli jokin eläin. Iso sellainen. Sillä oli pitkät, hoikat jalat ja vankka keskiruumis. Lisäksi sen suuresta päästä näytti kasvavan sarvipari. En tiennyt, mikä eläin kyseessä oli, mutta koosta päätellen sellainen, ettei sen kanssa kannattanut ruveta rymyämään.
Peruutin takaisin pesään ja huomasin Härmän olevan nyt hereillä.
“Ulkona on jokin valtava eläin”, selitin hänelle hiljaisella äänellä, ihan vain siltä varalta, jos sillä sattui olemaan hyvä kuulo. “Se on aika kaukana, mutta se pääsee liikkumaan lumessa meitä nopeammin pitkistä jaloista päätellen.”
//Härmä?
KP-boosti käytössä
