Keijukainen
//Kirjoittaja: Elandra
//Hahmon sijainti:
//Eloklaanin reviiri
//TAISTELUTARINA
Taistelua oli kestänyt jo hyvän tovin, ja Eloklaanin leirin valkea lumi oli värjäytynyt paikoin punaiseksi verestä. Aiemmin niin rauhallinen aukio oli muuttunut silmänräpäyksessä taistelutantereeksi, jossa kissat taistelivat raivokkaasti toisiaan vastaan. Olin siirtynyt hetkeksi piikkihernemuurien luokse hengähtämään, sillä olin taistellut taukoamatta taistelun alusta saakka. Ei ollut mitään järkeä kuluttaa kaikkia voimia kerralla, sillä se johtaisi takuuvarmaan häviöön. Toivoin, että myös muut kujakissat ja kuolonklaanilaiset ymmärtäisivät sen. Kuljin leirin reunustaa pitkin ja etsin katseellani joko pulassa olevia kujakissoja ja kuolonklaanilaisia tai eloklaanilaisia, jotka olivat vailla vastustajaa.
Lyhyen tarkkailun päätteeksi löysin Rubiinin, joka kamppaili itseään kokeneempaa soturia vastaan. Tavallisesti valkoisen naaraskissan turkki oli värjäytynyt verestä niin, että ellen olisi tiennyt, en olisi osannut arvata kissan olevan vitivalkoinen. Rubiini taisteli kullanruskeaa eloklaanilaista vastaan melko harkitsemattoman näköisesti. Kujakissa yritti jaella viholliselleen iskuja, mutta vastustaja väisti kaikki. Välillä eloklaanilainen pääsi Rubiinin suojauksen läpi ja onnistui hyökkäämään hänen kimppuunsa. Katsoin hetken sivusta, kuinka kaksikko pyöri maassa toistensa kimpussa samalla hurjasti sähisten. Eloklaanilaisnaaras upotti hampaansa Rubiinin häntään, ja kujakissa päästi ilmoille kivuliaan kuuloisen parkaisun.
Se oli merkki minulle rynnätä taisteluun toverini avuksi. Rubiini tai hänen henkensä ei kiinnostanut minua muuten, mutta juuri nyt yhteisöllä ei ollut varaa menettää yhtäkään jäsentä. Loikkasin takaapäin eloklaanilaisen selkään ja onnistuin riuhtaisemaan hänet irti Rubiinista. Veren peittämä naaraskissa kierähti pois vastustajansa alta ja nousi jaloilleen vähän matkan päähän. Tämän silmistä paistoi raivo ja Rubiini kävi aikailematta heti uuteen hyökkäykseen. Ihailin nuoren naaraan taistelutahtoa, mutta kieltämättä hän taisteli liian varomattomasti. Taistelijalle tärkein ominaisuus oli ymmärtää omat heikkoutensa ja keskittää kaikki ajatuksensa taisteluun. Rubiini tuntui syöksyvän taisteluun suin päin ja aivan liian varomattomasti. Samalla kun minä roikuin kullanruskean naaraan selässä, Rubiini alkoi vimmatusti jaella iskuja kohti kissan kasvoja. Eloklaanilainen väisteli kujakissan kynsiä minkä kerkesi, mutta muutama isku osui suoraan vasten soturin kasvoja. Yllättäen allani oleva kissa kumartui aivan matalaksi maahan, eikä Rubiini ollut tosiaankaan valmistautunut siihen.
Verinen naaraskissa iski kyntensä kohti minun kasvojani, mutta kiitos keskittymiseni, ehdin loikata pois vihollisen selästä ja siten juuri ja juuri väistää alaiseni terävät kynnet.
”Keskity, hiirenaivo!” sähähdin Rubiinille, joka oli juuri huomannut virheensä ja lopettanut hyökkäyksensä. Se antoi viholliselle taas tilaisuuden hyökätä. Kullanruskea naaras ponkaisi itsensä vauhdilla maasta kohti edessään seisovaa Rubiinia ja kaksikko alkoi taas kieriä verisellä lumella toistensa kimpussa. Epäilin hyvin paljon Rubiinin kykyjä osallistua sotaan enää jatkossa. Oli kaiketi ollut virhe ottaa hänet mukaan taisteluun, sillä hän tuntui aiheuttavan liian paljon harmia Kujakissayhteisölle. Hän saisi kuulla tästä taistelun jälkeen, mikäli vain selviäisi sinne asti!
Syöksähdin pimeässä kohti toistensa kimpuissa kamppailevia kissoja. Hyökkäykseni johdosta Rubiini ja eloklaanilainen joutuivat irtaantumaan toisista ja molemmat loikkasivat kauemmas minun molemmille puolilleni. Vihreä katseeni kääntyi viholliseen. Kullanruskean kissan kasvoilla oli vihainen ilme. Tämä oli selvästi valmis puolustamaan kotiaan kuolemaan saakka, ja se jos jokin kelpasi minulle – kunhan Rubiini ei pilaisi sitä. Rubiini pinkaisi ohitseni ja syöksyi kynnet ojossa kohti eloklaanilaista. Kiiruhdin apuun. En olisi välittänyt olla Rubiinin seurassa juuri nyt, mutta hänen oli parempi taistella jonkun täysijärkisen kanssa kuin yksin. Onnistuin iskemään hampaani soturin takajalkaan, ja hän päästi ilmoille kivuliaan parahduksen. Soturi lyyhistyi maahan ja Rubiini kapusi nopeasti hänen päälleen, ettei kissa pääsisi nousemaan ylös. Kujakissa raastoi kissan selkää saaden aikaiseksi kipeän näköisiä haavoja. Minä pidin tiukasti otteeni vihollisen takajalasta väistellen samalla hänen toisen jalkansa potkuja. Purin hampaani kovemmin yhteen ja sitä kovemmin kissa alkoi riuhtoa.
Yhtäkkiä hänen onnistui ravistella Rubiini kimpustaan. Kissa kiepahti selälleen ja oli vähällä iskeä kyntensä kasvoihini. Jouduin irrottamaan otteeni hänen jalastaan ja vihollinen pääsi pakoon. Hän juoksi vauhdilla kohti kahden kiven edessä olevaa pensasta, jota vahti muutamat eloklaanilaissoturit. Soturit tekivät tietä takajalkaansa nilkuttavalle naaraalle ja kissa katosi pensaikon alle. Käännyin vihaisena Rubiinin puoleen.
”Keskitytkö sinä lainkaan tähäntaisteluun?!” sähähdin kissalle, joka oli juuri tehnyt mitä typerämpiä virheitä taistellessaan..
//Rubiini? >:(
