Cosmos
//Kirjoittaja: EmppuOmppu
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisö
Tip, tap. Tip, tap. Vesipisaroita tipahteli silmukalla olevista lehdistä. Pieni pentu seurasi keskittyneesti kunkin pisaran matkaa lehden kärjestä aina maahan saakka, jossa se pirstaloitui vielä pienemmiksi pisaroiksi. Cosmos työnsi kaulaansa pidemmälle ja hätkähti, kun hänen otsalleen läiskähti iso pisara, joka valui pitkin hänen naamaansa kastellen sen.
Cosmos perääntyi kömpelösti takaisin onkaloon, ja hän luisui vähän matkaa taaksepäin alaspäin viettävässä tunnelissa, ennen kuin onnistui saamaan kynsillään tukevamman otteen multaisesta maasta. Hän vilkaisi hengitystään pidättäen taakseen tarkastaakseen, olivatko muut yhä unessa. Isä tuhisi Lyran ja Fornaxin vieressä sikeästi, eikä kumpikaan hänen kahdesta pentuetoveristaan vaikuttanut heränneen, joten hän kiipesi uudestaan onkalon suulle kuikistelemaan ulos.
Emo oli lähtenyt jokin aika sitten ulos, joten Cosmos sisaruksineen oli saanut – jälleen kerran – viettää laatuaikaa isänsä kanssa. He olivat leikkineet pesässä oman aikansa, kunnes pentuja oli alkanut väsyttää ja he olivat menneet päiväunille. Ilmeisesti myös isä oli nukahtanut, sillä kun Cosmos oli herännyt vähän ajan päästä, suuri kolli oli maannut heidän vieressään silmät ummessa ja tyytyväisesti unissaan puhisten.
Cosmos katsoi tarkasti, miten vesipisarat putoilivat maahan. Päässään hän yritti järkeillä niiden putoamiselle jonkinlaista rytmiä, jota seuraamalla hänen onnistuisi livahtaa niiden ohitse kastumatta. Kun hän luuli keksineensä sen, hän spurttasi eteenpäin niin nopeasti kuin vain pennun töppöjaloiltaan pääsi. Jotakin märkää osui kuitenkin hänen häntäänsä, ja hän kiljaisi yllättyneenä.
Karvat pörhöllään pieni kolli ravisteli itseään ja vilkaisi häntäänsä, jossa oli tumma läikkä siinä kohtaa, josta vesi oli sen kastellut. Hän puuskahti hieman närkästyneenä, mutta ei jäänyt murehtimaan sitä pitkäksi aikaa – ei kastuminen sitä paitsi tuntunut edes niin pahalta.
Aukio oli valtava! Cosmos pyöritteli päätään jokaiseen mahdolliseen ilmansuuntaan, eikä sille näyttänyt olevan loppua. Oliko tässä maailmankaikkeus? Pentu päätti ottaa asiasta selvää ja lähti tutkimaan paikkoja hieman horjuvin askelin. Leirinpohja oli mukavan tasainen, eikä hänen tarvinnut ponnistella kauheasti kävellessään eteenpäin. Lumikasojen väliin oli muodostunut sulia polkuja, joita pitkin hänen oli helppo talssia. Pesäkolossa hän joutui jatkuvasti kapuamaan ylös ja alas sekä kiertämään ympäri erilaisia esteitä. Pienelle kissalle sellainen oli aivan kamalaa rääkkiä…
Cosmos oli juuri sipsuttamassa aukion keskellä sijaitsevan suuren kiven vierestä, kun hänen katseensa osui johonkin valkoiseen ja kiiltävään esineeseen vähän matkan päässä karhunvatukkapensaan edessä. Uteliaisuus johdatti kollipennun askeleet sen luo, ja hän pysähtyi oudon jutun eteen karvojaan pörhistellen. Mikä ihme se oli? Se näytti vähän emon ja isän ruoan rippeiltä.
“Ai hei, tapasitkin jo Pähkinän.” Cosmos kääntyi katsomaan selkänsä yli valkoista, arpiturkkista kissaa, jonka silmät kiiluivat epänormaalin punaisina. Ei kellään muulla hänen tuntemallaan kissalla ollut punaisia silmiä. Isällä oli eriväriset silmät, joista toinen oli sininen ja toinen meripihkanvärinen, ja emolla syvät, tummansiniset silmät. Punaiset silmät olivat kyllä siistin näköiset. Minkähän väriset silmät minä saan, Cosmos pohti silmäillessään edelleen naarasta, joka seisoi hänen edessään pää kallellaan.
“Minä olen Rubiini”, kissa esittäytyi reippaalla äänellä ja räpytteli silmiään.. “Olet joku Päivänsäteen ja Kharonin pennuista. Mikä on nimesi?”
Ennen kuin Cosmos ehti edes suutaan avata, vastaus kuului jonkun toisen sanomana:
“Cosmos! Mitä sinä täällä yksin teet, kultapieni?”
Leopardi hölkkäsi heidän luokseen karvojaan huolestuneena pörhistellen. Cosmos huokaisi hiljaa – se siitä tutkimusretkestä. “Tietääkö isäsi, että olet täällä?” vaaleanruskea naaras maukui ryhtyessään jo paimentamaan häntä takaisin onkalon suuntaan. Rubiini jäi seisomaan paikoilleen valkoisen esineen viereen ja heilautti häntäänsä hyvästeiksi Cosmokselle, joka lopulta lakkasi jarruttelemasta vastaan ja käveli suosiolla Leopardin edellä takaisin pesälle.
Pesän suulla Kharon tuli heitä vastaan sellaisella vauhdilla, että tämä melkein tyrmäsi Cosmoksen. Cosmos pyllähti istumaan yllätettynä ja tuijotti isäänsä silmät suurina. Poikansa nähdessään suurempi kolli rauhottui ja antoi karvojensa silottua. Tämä oli varmaankin juuri herännyt ja huomannut yhden pennuistaan puuttuvan.
“Hänellä ei ole hätää.” Leopardi silitti hännällään Cosmoksen selkäturkkia, ja Cosmos tunsi karvojensa pörhistyvän jälleen, mutta tällä kertaa ärtymyksestä. Hän inhosi sitä, kun häntä kohdeltiin kuin jotakin haurasta lehteä. Hän katsoi Leopardia tuimasti saadakseen tämän lopettamaan, mutta naaras ei tuntunut tajuavan vihjettä. Lopulta hänen oli itse lähdettävä pois tilanteesta päästäkseen eroon hyysäävästä tädistä.
Alhaalla onkalossa Lyra ja Fornax vasta heräilivät päiväuniltaan. Pentuetoverit katsahtivat unisesti hänen suuntaansa, kun hän kömpi vaivalloisesti takaisin vuoteeseen. Cosmos sukelsi suoraan siskonsa ja veljensä väliin ja talloi heitä vahingossa märillä tassuillaan. Märkä yllätys ei kuitenkaan ollut kummankaan pennun mieleen, vaan nämä siirtyivät saman tien kauemmaksi veljestään, joka vilkuili heitä kumpaakin vuorollaan hieman hölmistyneenä. Hiekastako heidät oli muka tehty?
Isä tuli kohta Cosmoksen perässä ja kävi makaamaan vuoteen viereen siten, että peitti pentujen näkymän onkalon sisäänkäynnille. Kaikesta päätellen kolli ei aikonut antaa enää yhdenkään pennun livahtaa ohitseen ulos. Cosmos makasi vatsallaan sammalilla ja silmäilii isäänsä harmistuneena. Hän olisi mielellään ollut ulkona pidempään, jos se typerä Leopardi ei olisi mennyt ilmiantamaan häntä.
“Miksi me ei saada mennä ulos ilman sinua?” hän puuskahti lopulta ääneen. Isä kohdisti katseensa häneen, ja hän kurtisti kulmiaan tehostaakseen ilmeellään tympääntyneisyyttään. ”Emokin saa mennä ulos ilman sinua. Miksi me ei?”
//Kharon, Lyra?
SuperKP-boosti käytössä
