Cosmos
//Kirjoittaja: EmppuOmppu
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisön pesä
”Kenties”, Cosmos vastasi Härmälle nenäänsä tuhauttaen. Tietenkin hän suunnitteli jo uutta pakoa! Hänellä ei ollut aikomustakaan jäädä tänne loukkoon yhtään pidemmäksi aikaa kuin oli pakko. Ja tällä kertaa hän onnistuisi, koska Roska ei ollut enää hidastamassa häntä.
”No, lykkyä tykö”, Härmä taputteli viimeiset seitit paikoilleen ja astui kauemmaksi. Hän vilkaisi nuorempaa kollia. ”Katsotaan, kuinka paljon sinusta jää jäljelle paikattavaksi ensi kerran jälkeen.”
Cosmoksen terävä katse käännähti parantajakollia kohti, mutta tämä oli jo kerännyt yrttinsä ja loikannut takaisin ylös tasanteelleen. Hän murahti harmistuneena ja käpertyi mukavampaan asentoon paikalleen, vaikka häntä yhä kolottikin joka paikkaan.
Hän oli tuskin ehtinyt ummistaa silmiään kovin pitkäksi aikaa, kun hänen alitajuntaansa puski ivallinen nauku. Hän raotti silmiään ja näki sumeasti vähän matkan päässä edessään kahden kissan hahmot.
”Tässä on meidän vaatimattoman johtajamme poika, joka on hyvä esimerkki siitä, että Yhteisöstä ei pääse karkuun.” Ääni kuului epäilemättä Malvaruusulle.
Cosmos räpytteli sumeisuuden silmistään ja kohdisti katseensa kunnolla naaraaseen ja tämän seuralaiseen. Silloin hänen mieleensä tulvivat muistikuvat yöstä, jolloin hän ja Roska olivat yrittäneet lähteä Yhteisön reviiriltä mutta olivatkin törmänneet tuohon kolliin.
Malvaruusun naljailu ja heidän suunnitelmansa vesittäneen kollin näkeminen saivat Cosmoksen veren kiehumaan. Hänen suustaan vapautui uhkaavaa murinaa, ja hän nytkähti kaksikkoa kohti, mutta äkillinen liike sai hänen moukaroidut lihaksensa valittamaan kivusta. Hän sävähti, eikä pystynyt liikkumaan enää enempää.
Malvaruusu katsoi häntä hetken hyvin omahyväisesti, ennen kuin viittoi uuden kollin peräänsä ja nämä jatkoivat matkaa hänen ohitseen. Cosmos laski päänsä lannistuneena lattialle ja kirosi mielessään kaikkea ja kaikkia.
Oli kulunut jo ainakin neljännesosakuu siitä, kun Cosmos oli ottanut kuonoonsa emoltaan rangaistuksena karkaamisyrityksestään. Hänen haavansa olivat jo alkaneet parantua, mutta hänen ruumiissaan tuntui edelleen jomotusta ja särkyä, jos hän yritti tehdä äkkinäisiä liikkeitä.
Cosmoksesta ei ollut koskaan tuntunut yhtä yksinäiseltä. Lyrakaan ei enää puhunut hänelle, ja hän sai sisareltaan osakseen vain paheksuvia katseita. Päivänsäteelle hän puolestaan oli nykyään ilmaa – aivan kuin hänen arvonsa olisi laskenut olemattomiin tämän silmissä, eikä naaras vaivautunut edes tiedostamaan hänen läsnäoloaan enää. Cosmoksesta tuntui, että naaras oli pyytänyt muita Yhteisön jäseniä ottamaan mallia tästä, sillä kukaan muukaan ei ollut yrittänyt lähestyä häntä tapahtuneen jälkeen. Tai ehkä kaikki omasta valinnastaan pysyttelivät loitommalla kissasta, joka oli yrittänyt pettää heidät.
Niin tai näin, Cosmosta ei olisi voinut kiinnostaa vähempääkään. Tai niin hän ainakin yritti uskotella itselleen. Hän oli käyttänyt ylimääräisen ajan hyväkseen ja hautonut mielessään jo uutta pakosuunnitelmaa, joka ei kuitenkaan useita päiviä kestäneestä ajatustyöstä huolimatta ollut edennyt mihinkään suuntaan. Hän ei ollut suunnittelijatyyppiä – se osuus oli ollut Roskan heiniä.
Kolli raaputti turhautuneena kynnellään pesän lattiaa huoneen perällä, kaukana muista. Hän yritti edelleen kuumeisesti keksiä pakokeinoa ulos tästä tuskastuttavasta tilanteesta, johon hän oli joutunut, mutta hänen päänsä löi tyhjää.
Hän olisi varmaankin seuraavaksi ruvennut raivoamaan ääneen purkaakseen ärtymystään, kun hänen aikeensa keskeyttivät lähestyvät käpälänaskeleet. Hän nosti katseensa maasta ja hämmentyi nähdessään Malvaruusun.
//Malva?
