Cosmos
//Kirjoittaja: EmppuOmppu
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisön lähialueet
”Kuinka kaukana se teidän kotinne on? Mietin vain kuinka myöhään mahdamme saapua takaisin kotiin?” Cosmoksen muistaakseen Laku-niminen kotikisu kysyi.
Tämän toveri, Luna, tuhahti huvittuneen oloisena. ”Älä hätäile, ei meidän kotiväkemme voi paljoa suuttua tai huolestua.”
”Teillä ei ole mitään syytä huoleen”, heidän edellään kulkeva Lyra vakuutti ja huiskautti huolettomasti häntäänsä. Naaras vilkaisi selkänsä yli kotikisuihin ja hymyili. ”Pääsette kyllä kotiin.”
Cosmos näki Lakun viiksien värisevän mietteliäästi kuin tämä olisi yrittänyt pohtia, oliko Lyran sanoihin kätketty jokin piilomerkitys. Sitten tämä tuntui kuitenkin rentoutuvan eikä enää näyttänyt liian mietteliäältä.
Heidän saapuessaan kujan päähän loput partiosta norkoilivat yhä lähistöllä odottelemassa heitä. Nähdessään kaksi kotikisua heidän mukanaan Arpi siristi hieman silmiään ja nyökäytti päätään heille.
”Me menemme jo edeltä kotiin”, Lyra ilmoitti iloisesti hymyillen partion kissoille. ”Nähdään myöhemmin!” Sitten hän kutsui kotikisut ja Cosmoksen peräänsä hännän eleellä ja lähti tassuttamaan kadun vartta Yhteisön pesän suuntaan.
Cosmos tiesi tasan tarkkaan, että normaaleissa olosuhteissa hänen sisarensa ei olisi ollut yhtä hilpeä ja aurinkoinen. Tämä uusi persoonallisuus oli vain osa esitystä, jolla naaras yritti houkutella nämä tietämättömät kotikisut mukaansa. Metodi oli epäilemättä peräisin Päivänsäteeltä itseltään, joka puolestaan oli oppinut sen omalta esikuvaltaan, Keijukaiselta. Omena ei pudonnut kauas puusta.
Hämärään perhebisnekseen osallistuminen ei ollut oikeastaan koskaan erityisemmin kiinnostanut Cosmosta, mutta kieltämättä viime aikoina – etenkin sen jälkeen kun Lyra oli ruvennut viettämään enemmän aikaa heidän emonsa kanssa – hänestä oli tuntunut kipeän ulkopuoliselta ja perheestään eristäytyneeltä. Se sai hänet usein pohdiskelemaan, millaista hänen elämänsä voisi olla, jos hän olisi yhtä hyvää pataa Päivänsäteen kanssa kuten hänen sisarensa oli.
”Tuolla armas kotimme jo kohoaakin!” Lyran ääni tunkeutui Cosmoksen ajatuksiin, ja hän nosti katseensa ja näki kadun toisella puolella Yhteisön ränsistyneen rakennuksen. Laku ja Luna katselivat sitä silmät ymmyrkäisinä.
”Tuollako te asutte?” Laku kysyi hitusen epäileväisen kuuloisena.
Cosmos tassutti kotikisujen vierelle ja katseli kotiaan vino virne naamallaan. Hän oli päättänyt yrittää tehdä Päivänsäteeseen tällä kertaa vaikutuksen tuomalla Yhteisölle uusia jäseniä. ”Tuollapa hyvinkin. Se on mahtava paikka!” hän hehkutti. ”Näette sen pian sisältä päin! Tulkaa!”
Hän hädin tuskin pysähtyi katsomaan, tuliko kummastakaan suunnasta hirviöitä ylittäessään kapean Ukkospolun. Hän luotti vakaasti siihen, että oli niitä nopeampi ja ehtisi vaivatta pois alta, eikä siksi vaivautunut käyttämään aikaansa moiseen joutavuuteen.
Lyra seurasi perässä kotikisujen kanssa. Sisko väläytti Cosmokselle varoittavan katseen, mutta hän ei ollut huomaavinaankaan.
”Ensimmäinen kotimme monista hupikohteista löytyy heti tästä”, hän esitteli tassutellessaan pienelle, hämärälle kujalle, joka oli täynnä roskaa, roska-astioita, puisia laatikoita ja kaikkea muuta sellaista rompetta, jota kaksijalat olivat sinne jättäneet.
”Sisäänkäynti on tuolla noin”, Lyra osoitti kuonollaan seinässä olevaa rikkoutunutta ikkunaa. ”Päästäksemme sisään meidän on oltava ketteriä liikkeissämme ja loikittava näitä tavaroita pitkin ikkunan luokse. Luuletteko pystyvänne siihen?” Naaras katseli Lakua ja Lunaa pää kallellaan.
//Laku?
