Cosmos
//Kirjoittaja: EmppuOmppu
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisön pesä
Riemun loikka oli aikamoinen, se Cosmoksen täytyi myöntää. Nuorempi kolli katseli häntä portaan askelmalta silmät säihkyen. Riemu muistutti häntä hänestä itsestään jollain tavalla. Ehkä se oli tämän innokas, peräänantamaton luonto, jota maailma ei ollut vielä riepotellut niin pahasti kuin hänen. Jos hän ennen oli uskonut kaiken olevan mahdollista, se oli nykyisin pelkkä harhainen haave. Kun oli lukittuna pesään päivästä toiseen, värit alkoivat pikkuhiljaa haalistua ja muuttua epätoivon väripaletiksi.
“Menikö pupu pöksyyn?” Riemun naukaisu keskeytti Cosmoksen synkistelyn. Valkoharmaa kolli siristi silmiään ja virnisti. Ei ollut mitään niin ikävää, etteikö pieni kisailu olisi voinut piristää mieltä.
“Annapa kun konkari näyttää”, hän vinkkasi silmää ja peruutti vähän. Ruusunen katseli vähän matkan päästä heidän touhujaan, eikä näyttänyt vakuuttuneelta. Cosmos päätti jättää hopeanharmaan naaraan omaan arvoonsa ja keskittyä sen sijaan edessä olevaan haasteeseen. Hänhän ei häviäisi millekkään pikkusintille!
Lihakset värähtelivät kollin turkin alla, kun hän valmistautui loikkaamaan. Hän keinutteli takapäätään kuin saalista vaaniessa ja kiinnitti katseensa portaaseen, joka oli paria askelmaa ylempänä Riemusta. Ihan helppo nakki. Riemun leuka taatusti loksahtaisi ällistyksestä auki, jahka hän kiitäisi tämän ylitse uljaan haukan lailla.
Niiden mielikuvien innoittamana hän ponnisti portaita kohti mieli korkealla. Hetken aikaa hän kuvitteli olevansa oikeasti vapaa kuin taivaan lintu ja että hän pystyisi ihan mihin vain. Sitten todellisuus iski häntä päin naamaa – lujaa. Portaiden yläpäästä kuului hivenen ärtynyt naukaisu, joka pisti Cosmoksen pasmat sekaisin:
“Mitä hiivattia täällä mesotaan?” Päivänsäde oli ilmestynyt portaiden toiseen päähän ja katseli sieltä alas nuoriin kolleihin. Cosmos tömähti Riemun kanssa samalle portaalle vatsalleen, ja hän tunsi ilman pakenevan keuhkoistaan.
Päivänsäteen ilmeestä näki, että tämä yritti hillitä yltyvää närkästymistään Ruususen ja Riemun nähden. Naaras ei olisi ollut puoliksikaan niin tuohtunut tästä tilanteesta, jos Cosmos ei olisi ollut mukana. Heidän välinsä olivat kerta kaikkisen karikoituneet. Siitä Cosmoksella oli yhä muistutuksena lukuisia pieniä arpia hänen turkkinsa alla. Voi miten hän haaveili saavansa joku päivä palauttaa sen lahjan takaisin emolleen. “Malttia”, olisi sanonut hänen ystävänsä Malvaruusu tällaisessa tilanteessa, ja sitä Cosmos aikoi nyt käyttää. Jos hän ärsyttäisi Päivänsädettä syyttä suotta, heidän suunnitelmiinsa saattaisi tulla lisää mutkia.
“Me vaan kisailtiin!” Riemu vastasi Päivänsäteelle reippaasti. Pienempää kollia johtajatar ei tuntunut hätkäyttävän, eikä Cosmos tiennyt, oliko se urheutta vai typeryyttä.
“Vai kisailitte?” Päivänsäde hymyili, mutta hänen silmänsä pysyivät kylminä. “Onpa oikein mukavaa. Se varmasti auttaa Yhteisöä pysymään ruoassa ja saamaan uusia jäseniä. Kisailu! Olettepa hauskan puuhan keksineet.” Päivänsäteen katse käväisi portaiden juurelle tulleessa Ruususesssa, jonka hännänpää vääntyili levottomasti.
Cosmos vältteli Päivänsäteen katsetta puhuessaan Riemulle. “Etsitään jostain muualta parempi kisapaikka. Tämä ei ole niin hyvä kuin luulisi.” Hän toivoi suunnattomasti, että nuorempi kissa ei rupeaisi väittämään vastaan – etenkään nyt, kun he olivat Päivänsäteen hiillostavan katseen alla.
//Ruusunen?
