Roihu
//Kirjoittaja: Saaga
//Hahmon sijainti:
//
Katselin ulos pienestä rakosesta kahden laudan välissä. Laudat oli aseteltu pesän seinässä olleen rei’än eteen. Siellä täällä oli tosin rakosia, joista näki ulos. Riemu-niminen kissa loikkasi viereeni seinästä tököttävälle tasolle.
“Mitäs täällä tähystellään?” kolli kysyi. Hänen tummanruskea turkkinsa väreili, kun kylmä viima puski lautojen raoista tuota kohti.
“Eipä kai mitään ihmeellistä”, totesin vastaukseksi ja kiersin häntäni tiukemmin käpälilleni.
“Mitenniin? Ulkona on aina menossa jotain ihmeellistä!” Riemu vastasi. Tuon ääni oli hyvin kantava, mutta hän ei käyttänyt sitä yhtä kovaa kuin esimerkiksi Ruuta.
“Jaaha.”
“Sinä vaikutat hyvin tylsistyneeltä. Haluatko mennä vähän seikkailemaan? Voimme kenties löytää vaikka jotain uutta, eihän sitä koskaan tiedä!” Riemu naukui iloisesti. Hänen nimensä oli hyvin osuva kollin riemukkaaseen luonteeseen nähden. Hetken mietin kieltäytymistä, mutta eihän minulla mitään parempaakaan tekemistä ollut.
“Vaikkapa”, vastasin ja nousin seisomaan.
“Hienoa! Suorastaan mahtavaa!” Riemu hihkaisi ja loikkasi alas lattialle, “Seuraa minua! Tiedän oikein hyvän reitin.”
Selvä sitten, ajattelin. Mitä pahaa kuljeskelusta toisen kissan kanssa mahtaisi seurata? Ei hän aikoisi minua tappaa, ja jos aikoisikin niin saisi varmasti mojovan rangaistuksen moisesta. Ei minua pelottanut. Seurasin kollia alas pesästä kadulle ja pujottelimme kujia kaksijalkalan reunalle saakka. Yhden rakennuksen seinästä kasvoi jotain kasveja ja Riemu loikkasi kiinni köynnöksiin. Mielenkiintoni heräsi. Kiipeäisikö kolli ylös asti? mietin.
“Tule vain perästä! Ei tämä ole vaikeaa”, Riemu huusi taaksensa.
Otin haasteen vastaan ja loikkasin itsekin kiinni köynöksiin. Ne olivat kiinni puisessa kehikossa, joten pystyin ottamaan myös siitä tukea. Katsoin ylös kiivetessäni. Riemu onnistui pääsemään katolle saakka. Seurasin perässä vikkelästi ja silmänräpäyksessä olin itsekin ylhäällä. Hieno näkymä aukeni edessäni. Näin puiden latvat niiden yläpuolelta. Ne olivat kuin ruohokumpuja maassa, mutta korkealla ilmassa! Miten ihmeellistä!
“Taidat olla aika vaikuttunut”, Riemu sanoi virnistäen leikkisästi. Hymyilin hieman.
“Taidan olla”, vastasin. Oli melkein mahdotonta olla äreä kollille, joka oli näyttänyt minulle miltä metsä näytti ylhäältä päin. Katto vietti alaspäin, joten jouduimme istumaan hassusti vinossa. Katselin punaisia pyöreitä muotoja, joiden päällä istuimme ja nostin sitten katseeni taas metsään.
