Lyra
//Kirjoittaja: Aura
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisö
Lyra tunsi hänen poskiaan kuumottavan nolostumisen takia. Ei hänen tarkoituksensa ollut nolata Päivänsädettä, mutta sen sijaan toinen oli nolannut hänet puhumalla pentukarvoista. Eihän Lyralla ollut enää pentukarvoja ja naaras tietäisi sen, jos edes joskus vaihtaisi kieliä!
“Ei minulla enää ole pentukarvoja ja sinä tietäisit sen vallan mainiosti, jos joskus haluaisit vaihtaa kanssani, OMAN TYTTÄRESI KANSSA, kieliä!” Lyra tiuskaisi emolleen partion mentyä heistä kauemmaksi ja käänsi hieman itkuisen katseensa emoonsa. Lyra vihasi sitä, että häntä oli tälläisenä hetkenä alkanut itkettämään. Voisipa hän vain olla normaalisti..
“Etkö ymmärrä miltä se tuntuu, kun sinä et huomaa minua? Kun oma emoni vain työntää minut kerta toisensa jälkeen kauemmaksi ja kauemmaksi? Kuin olisin roskaa! Teen kaikkeni ollaksesi sinun arvoisesi tytär, mutta sinä et vain huomaa minua!” Lyra naukaisi toiselle itkuisen suuttuneena ja vetäisi syvään henkeä. Naaras ajatteli, että hänen pitäisi koota itsensä. Tälläinen käytös ei ollut soveliasta, ei sitten laisinkaan.
“Anteeksi, se oli epäsopivaa käytöstä”, Lyra tyytyi sanahtamaan nopeasti emolleen, jolle hän oli juuri hetki sitten avautunut ensimmäistä kertaa elämässään. Hetken ajan naaraat vain katsoivat toisiaan, mutta lopulta Päivänsäde jatkoi kulkuaan mitään sanomatta. Se satutti Lyraa, mutta naaraskissa ei tuonut sitä ilmi, vaan jatkoi myös matkaansa, katse muussa partiossa. Hän pyyhkäisi vielä nopeasti kyyneleet poskillaan ja tassutteli, kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut. Niin, eihän mitään koskaan tapahtunut. Päivänsäde aina vain vältteli ja vältteli. Pikkuhiljaa valkoturkkisesta naaraasta alkoi tuntua, että se olisi oikea tie asioiden ratkaisuun. Päivänsädekin teki niin, miksipä siis hän ei tekisi? Partio jatkoi kulkuaan hiljaisuuden vallitessa. Kaksijalkojen ukkospolkua muistuttavien kivikatujen päällä astelu tuntui naaraan herkissä anturoissa ikävältä, mutta hän ei halunnut valittaa. Valittaminen oli heikkouden merkki ja turhanpäiväinen mussutus tuskin parantaisi hänen asemaansa Kujakissayhteisön johtajan silmissä. Kului hetki, jos toinenkin toinen toinen toistaan hiljaisempia hetkiä. Lyra ei ollut kiinnittänyt huomiota sen koommin ympäristöön, joten vasta muiden kissojen pörhistäessä turkkiaan ja hidastaessa askeliaan, huomasi naaras, että jotain oli meneillään. Naaraskissa piti suunsa supussa ja tarkkaili ympäristöään. Ilmassa leijuva löyhkä ei ollut naaraalle järin tuttu, mutta hän arvioi, ettei se voinut kuulua kissalle. Lopulta lähestyvät askeleet saavuttivat partion ja heidän eteensä piirtyi suuren koiraeläimen silhuetti. Lyra nielaisi, mutta lopulta tajusi, että tässä se oli. Hänen tilaisuutensa näyttää Päivänsäteelle mihin hänestä olisi! Lyra ei halunnut tehdä ensimmäistä siirtoa koiran suhteen, sillä hän arvioi Päivänsäteen pitävän sitä löyhämielisenä vaarojen jahtaamisena. Ja sellainen Lyra ei ollut! Vaalea naaras kohotti kulmiaan kysyvänä ja piti katseensa Päivänsäteenä. Naaraan tassuja suorastaan syyhytti päästä näyttämään osaamisensa!
//Pälvi??
