Kharon
//Kirjoittaja: Elandra
//Hahmon sijainti:
//Tuntematon alue
Kujakissayhteisön jäsenet olivat lähteneet Keijukaisen johdolla kohti kaksijalkalaa, jonka joukko kuulemma ylittäisi yön aikana. Se oli ihan viisas ratkaisu, sillä kaksijalkaloissa oli aina valoisaa – tai ainakin niissä, missä Kharon oli käynyt. Metsään kajasti kirkasta valoa edessäpäin häämöttävästä kaksijalkalasta. Se näytti pienemmältä kuin kaksijalkala, jossa yhteisö asui. Kharon huomasi, että hänen vierellään kävelevä Päivänsäde oli kääntänyt tumman katseensa häneen. Valkea kolli vilkaisi nopeasti naarasta, mutta käänsi taas katseensa kaksijalkalaan, jota he parhaillaan lähestyivät.
”Oletko käynyt muissa kaksijalkaloissa ennen?” tummanharmaa naaras esitti kysymyksen. Kharon palasi mielessään takaisin niihin aikoihin, kun he olivat perheensä kanssa lähteneet Eloklaanista ja taivaltaneet pitkän matkan etsien uutta kotiaan. Koti oli löytynyt, mutta onni oli loppunut lyhyeen vanhempien ja Coronan kuollessa.. Ikävä vihlaisi taas inhottavast rinnasta, kun Kharon ajatteli kuolleita perheenjäseniään. Se sai hänet muistamaan, miten tärkeää tehtävää he parhaillaan suorittivat, vaikka kolli olikin huolissaan Päivänsäteen turvallisuudesta ja siitä, jos naaras joutuisi taistelemaan Mesitähteä vastaan. Laikukas kolli nyökäytti päätään:
”Joissain pienissä, mutta ne olivat aika säälittäviä yhteisön kaksijalkalan rinnalla.” Päivänsäde naurahti tyytyväisesti.
”Epäilemättä. Meidän kaksijalkalaamme on vaikea päihittää”, naaras virnisti myhäillen. Kharon ei vastannut mitään, sillä juuri silloin kissajoukko asteli pienelle ukkospolulle. Kharon ei ollut kaivannut kovapintaisia ukkospolkuja lainkaan, päinvastoin hän oli jopa toivonut, ettei joutuisi enää koskaan kävelemään ukkospolulla ja rikkomaan anturoitaan. Metsässä liikkuminen oli niin paljon mukavampaa.
Kaksijalkala oli tosiaankin paljon rauhallisempi kuin yhteisön kaksijalkala, mutta se saattoi johtua siitä, että oli yö. Kujien tähdet valaisivat kirkkaina kaksijalkalan kujia ja joidenkin kivipesien seiniä koristavat tähdet olivat myös päällä. Siellä täällä kivipesien lomassa oli puisia, pienempiä pesiä. Kharon tiesi, että usein niissä pienemmissä pesissä asui vähemmän kaksijalkoja, vain yksi tai kaksi perhettä. Jostain kaukaa kuului koiran haukuntaa ja lähistöltä kantautui hirviön matala murahdus. Kaksijalkoja ei näkynyt, joten kissat saivast liikkua vapaasti kujalla eteenpäin. Kharon huomasi, että Keijukaisen olemus oli muuttunut heti, kun he olivat astuneet harmaaseen kaksijalkalaan. Naaras näytti paljon rennommalta ja liikkui sulavaliikkeisemmin varjoja pitkin eteenpäin kuin metsässä.
Kharon vilkaisi Päivänsädettä, jonka olemus sen sijaan ei juurikaan ollut muuttunut. Naaraasta oli tullut vuodenaikojen saatossa erinomainen metsässäeläjä. Sen sijaan tumma naaras silmäili kiinnostuneena kaksijalkalan kujia ympäröiviä hirviöitä ja kaksijalan pesiä.
”Olin jo toivonut, että saisin elää monta seuraavaa kuuta kokonaan metsässä. Ei kaksijalkalat ole hullumpia, mutta kyllä metsä vie siltikin voiton aina”, Kharon virnisti saaden Päivänsäteen huomion. Tumman naaraan huomio tuntui hyvältä, vaikka samalla se ahdisti hirveästi edelleen. Kharon olisi halunnut vain unohtaa tunteensa naarasta kohtaan, mutta se tuntui mahdottomalta tehtävältä.
//Päivi?
