Kharon
//Kirjoittaja: Elandra
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisö
Taistelun jälkeiset päivät olivat menneet Kharonilla täydessä sumussa. Hänen ajatuksensa olivat sekavat ja ne harhailivat jatkuvasti aivan missä sattuu. Kolli mietti jatkuvasti Hopeaputouksen kohtaloa. Kujakissa oli tappanut isoisänsä menetettyään malttinsa täysin. Koska tappo oli tapahtunut tyhjässä klaaninvanhimpien pesässä, ei kukaan tiennyt Kharonin olevan syyllinen klaaninvanhimman kuolemaan. Valkoturkkinen kolli oli vältellyt kujakissojen seuraa siitä saakka, kun he olivat muuttaneet Eloklaanin leiriin. Valtoimenaan kujakissakollin mieleen puski muistoja siitä, kun hän oli elänyt Eloklaanissa perheensä kanssa. Kollin ajatukset harhautuivat usein Lieskakajoon ja hänen kohtaloonsa. Koska eloklaanilaiset olivat saaneet ottaa oranssiturkkisen kollin mukaansa, Kharon tiesi hänen olleen elossa ainakin vielä taistelun jälkeen. Soturin tämänhetkisestä tilanteesta Kharonilla ei ollut mitään aavistusta ja hänestä tuntui, että niin oli parempi. Kolli ei ollut osannut kuvitella, että taistelun jälkeen hänestä tuntuisi tältä. Kolli oli edelleen vakuuttunut siitä, että Mesitähti oli paha ja hänet oli tapettava. Mutta se, että hän oli joutunut taistelussa kohtaamaan kaikki entiset klaanitoverinsa, jotka eivät kaiken lisäksi suostuneet näkemään päällikössään mitään pahaa, sai Kharonin olon karmeaksi. Kharonin mielestä enemmistö eloklaanilaisista olisi voinut olla syyttömiä, jos he olisivat uskoneet Kharonia ja ymmärtäneet Mesitähden olevan paha. Valkea kollipäällikkö oli taitava manipuloija ja hän kykeni vaikka mihin pahaan..
Kharon silmäili leirin pääaukiota ja näki Päivänsäteen pesevän itseään leirin laidalla. Kolli tiesi, että hän oli ollut epäreilu kumppaniaan kohtaan paetessaan hänen seuraansa minkä kerkesi. Hän rakasti Päivänsädettä ja kaiken lisäksi naaras oli ainoa, joka sai Kharonin tuntemaan edes ajoittain olonsa paremmaksi. Kujakissa lähti kulkemaan entiseltä sotureiden pesältä kumppaninsa luokse, mutta valkea kolli joutui väistämään ohitseen kulkevia kissoja, jotka olivat matkalla partioon. Partion johdossa oli Järkäleloikka, ja hänen perässään kulkivat Nefiri, Rubiini ja Roska. Roska ja hänen veljensä Hyökyaalto olivat tulleet soturin ikään, ja klaanissa heidät olisi nimitetty sotureiksi. Kujakissayhteisössä vastaavia seremonioita ei ollut. Kun kissa oli kyllin vanha ja kokenut, hän vain sai alkaa liikkumaan yksin kaksijalkalassa – tai no tässä tapauksessa metsässä. Kun neljä kissaa oli mennyt Kharonin ohi, kolli jatkoi matkaansa kohti kumppaniaan.
Hänen yllätyksekseen Päivänsäde ei ollut lainkaan iloinen nähdessään kumppaninsa. Harmaa naaraskissa tiuskaisi kollille tylysti ja hänen häntänsä alkoi nytkähdellä. Se sai Kharoninkin ärsyyntymään, mutta kolli rauhoittui nopeasti Päivänsäteen pahoitellessa käytöstään. Kujakissa nyökkäsi ja katsoi vakavana kumppaniaan.
”Ajattelin vain, että tahtoisitko lähteä kävelylle? Voisimme liikkua reviirin pohjoisosassa, niin kukaan eloklaanilaisista ei vahingossakaan näkisi sinua”, Kharon ehdotti varovaisesti. Hänen oli avauduttava taistelun tapahtumista Päivänsäteelle, mutta kolli ei halunnut ylimääräisten korvaparien kuulevan. Päivänsäde näytti väsyneeltä ja epäinnostuneelta, mutta huokauksen kera yhteisön perijätär nyökkäsi. Kharon oli pistänyt merkille, että tummaturkkinen naaras oli hieman pulskistunut. Kolli ajatteli sen johtuvan vain siitä, että metsässä riista oli ravinteikkaampaa kuin kaksijalkalan kujilla, ja pitkän matkan jälkeen Päivänsäde oli lähinnä pysytellyt vain leirissä. Kharon lähti kumppaninsa edellä ulos leiristä. Hän suuntasi tottuneesti leirin sisäänkäynniltä pohjoiseen ja jatkoi matkaa niin kauan, että leiri oli jäänyt kauas heidän taakseen ja lumen peittämät piikkihernemuurit olivat hävinneet näkyvistä. Kolli pysähtyi ja kääntyi kumppaninsa puoleen vakavailmeisenä.
”Minä olen ollut aika poissaoleva viime aikoina”, Kharon aloitti empien ja käänsi häpeilevän katseensa pois rakastetustaan. Päivänsäde tuhahti:
”Ihanko totta?” Kharon käänsi terävän katseensa kumppaniinsa, joka väläytti kollille nopean, pahoittelevan katseen.
”Jos sinua ei kiinnosta, niin voin minä olla hiljaakin!” Kharon tiuskaisi ärsyyntyneenä ja vispasi hännällään jäätynyttä lunta. Päivänsäde pudisteli päätään.
”Anteeksi, kerro vain. Kyllä minua kiinnostaa”, Päivänsäde huokaisi. Eriparisilmäinen kolli siristi mietteliäänä silmiään, mutta päätti kuitenkin avautua kumppanilleen:
”Minä tapoin minun isoisäni ja kohtasin taistelussa kaikki entiset toverini. Kun näin Hopeaputouksen, jokin vain napsahti päässäni. Hän ei yrittänyt taistella minua vastaan, mutta siltikin minä tapoin hänet. Minä en tiedä mitä minun pitäisi ajatella. En tiedä, olisiko hän uskonut minua, jos olisin antanut hänelle suunvuoron.. Pelkään, että tapoin viimeisen eloklaanilaisen, joka olisi oikeasti saattanut uskoa minua antamatta hänelle mahdollisuutta kertoa sitä..”
//Päivi? 🙁
