Päivänsäde
//Kirjoittaja: EmppuOmppu
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisön kaksijalkala
“Ovat ne niin herttaisia! Ja kovasti vanhempiensa näköisiä! Lyralla tulee olemaan käpälät täynnä töitä niiden neljän kanssa, kunhan ne vähän kasvavat ja alkavat tutustua pesään.” Leopardin innostunut sirkutus ei ollut kaukana siitä pisteestä, jolloin se ylittäisi kärsivällisyyteni rajat ja saattaisin sanoa vanhemmalle naaraalle jotakin hyvin ikävää. Mutta koska kyseessä oli Leopardi, kissa joka oli ruokkinut minut pentuna ja pitänyt huolta perustarpeideni täyttymisestä, pinnani oli harjaantunut kestämään hänen yhtäjaksoista puheensorinaansa vähän pidempään myös huonompina päivinäni. Tänään jos koskaan oli sellainen päivä.
“Mahtavaa, olemme täällä! Leopardi, sinä ja Luna voitte kiertää nuo isot kaksijalkojen pesät vasemmalta puolelta, niin minä ja Kuiske suuntaamme oikealle. Tutkitaan kaikki mahdolliset kujat rottien varalta, ja tavataan pesien toisella puolella puistossa kun on valmista. Onnistuuko se?” Naamallani oli hymy, jolla tavoittelin ystävällisyyttä, mutta silmieni terävä katse varmastikin antoi ilmi todellisen mielentilani.
“Selvähän se”, Leopardi vastasi, eikä ollut moksiskaan tuimasta tuijotuksestani. Naaras kutsui valkoisen Lunan mukaansa hännänheilautuksella. “Nähdään myöhemmin! Ja muistakaa olla varovaisia, jos törmäätte niihin rottiin!”
Viittasin vain hännälläni naaraan viimeiselle kommentille ja puhalsin keuhkoni tyhjäksi kaksikon kadottua näköpiiristä. Leopardi oli minulle tärkeämpi kuin moni uskoikaan, mutta toisinaan hän oli melko raskasta seuraa. Erityisesti viime aikoina, kun tyttäreni Lyran pentue oli syntynyt ja laikukas naaras oli saanut uusia hössötettäviä. Juuri nuo kullannuppuset olivat syy sille, miksi olin hakenut Kuiskeen pesältä matkaani ja keksinyt lennosta, että voisimme tutkia kujia rottien varalta. Rotat olivat toki todellinen uhka, mutta oikeasti minun oli vain täytynyt päästä pois pesästä, jonka tilaa täyttivät nykyään keskenkasvuisten kissojen loputon vikinä ja tukahduttava maidon haju. Ne olivat kaksi asiaa, joista en ollut koskaan sen kummemmin pitänyt, en etenkään silloin, kun itse olin joutunut toimimaan emona Lyralle, Cosmokselle sekä kolmannelle, nimeltämainitsemattomalle petturille, joka oli sittemin lähtenyt isänsä matkaan.
“No, Kuiske, eiköhän käydä katsomassa, mitä naapuruston rottaväestölle kuuluu”, murjaisin sen mukamas vitsinä, vaikka äänensävystäni oli leikkisyys kaukana. Leopardin ääni oli jäänyt soimaan korviini tinnituksen lailla, ja lähdin johdattamaan meitä suuria pesiä kohti hampaitani kiristellen päänsärkyni kasvaessa.
Kävelimme jonkin aikaa hiljaisuudessa, etsien merkkejä rotista tai muista tunkeutujista, kenties mahdollisista uusista Yhteisön jäsenistä. Kuiske oli itsekin yksi tuoreimpia Yhteisön jäseniä. Olin antanut hänelle sekä muutamalle muulle uudelle tulokkaalle täydet vapaudet heti heidän saavuttuaan, tavoitteenani testata, olisiko lojaaliutta mahdollista saada muutenkin kuin uhkailemalla ja kiristämällä. Toistaiseksi testi oli ollut menestyksekäs, sillä nuo kissat, Kuiske mukaan lukien, olivat yhä täällä huolimatta siitä, että saivat kulkea missä mielivät ilman valvontaa. Kenties Yhteisö voisi viimein saada arvosteluihinsa viisi tähteä!
“Miten olet viihtynyt Yhteisössä? Onko huolia, murheita – turhia toiveita?” kysäisin Kuiskeelta ikään kuin ohimennen, vaikka suorastaan paloin kuulla hänen ajatuksiaan. Olivathan väkivalta ja pelottelu ihan varteenotettavia vallan välineitä, mutta niillä ei voinut ostaa kissojen sydämiä. Mikäli Kuiske aidosti vakuuttaisi viihtyvänsä täällä, minun olisi tosissani alettava harkitsemaan uudenlaista lähestymistapaa Yhteisön jäsenten rekrytoimisessa.
//Kuiske?
KP-boosti käytössä
