Roska
//Kirjoittaja: Elandra
//Hahmon sijainti:
//Eloklaanin reviiri
//TAISTELUTARINA
En pitänyt tästä lainkaan. Kujakissayhteisö ja osa Kuolonklaanin jäsenistä olivat hyökänneet Eloklaanin kimppuun. Minä en juurikaan välittänyt taistelemisesta, joten olin iloinen Keijukaisen käskiessä minut leirin ulkopuolelle huolehtimaan siitä, ettei kukaan eloklaanilaisista pääsisi pakenemaan ja kertomaan taistelusta Mesitähdelle. Koin, ettei tämä taistelu ollut minua varten. Kaikki oli lähtöisin Keijukaisen halusta kostaa Mesitähdelle jokin vuodenaikoja vanha tapaus, joka oli vähällä tuhota Kujakissayhteisön. Minä tiesin, ettei yhteisöstä voinut lähteä noin vain, joten ainoa vaihtoehto oli jääminen.
Olin löytänyt taistelusta myös hyviä puolia; pääsisin ainakin kohtaamaan aivan erilaisia, eri maailmasta tulevia kissoja. Metsäkissat olivat aivan erilaisia kuin kaksijalkalan kujilla elävät kujakissat ja olikin mielenkiintoista tutustua heidän tapaansa elää.
Olin seissyt kylmässä taistelun alusta saakka ja odottanut, että eloklaanilaiset pyrkisivät pakoon. Kaksi heistä olivat sitä yrittäneet, mutta kuolonklaanilaiskolli oli estänyt heidät. Kuolonklaanilainen oli menettänyt henkensä, mutta leiristä oli pian tullut avuksi joku, joka oli saanut pakoa yrittävät eloklaanilaiset takaisin leiriin. Kiertelin lumisessa metsässä leirin ympärillä ja silmäilin tarkasti ympäristöäni. Minun oli pysyttävä liikkeellä, etten jäätynyt kuoliaaksi. Pakkanen oli kiristynyt niin, ettei pitkähkö mutta ohut turkkini lämmittänyt minua juuri yhtään.
Valpastuin nähdessäni liikettä leirin ulkopuolella. Kermanvärinen kissa oli poistunut leiristä ja pinkoi nyt vauhdilla kauemmas. Tehtäväni oli selvä, joten hyökkäsin kissan kimppuun. Kamppailu tuntematonta kissaa kohtaan oli tasainen. Oli minun onneni, ettei pakenija ollut taitava taistelija – muuten minulle olisi käynyt kuten kuolonklaanilaiselle kollille, joka makasi nyt yksin kuolleena jossain täällä pimeässä metsässä.
En tiennyt mitä olin odottanut, mutta yllätyin siitä miten kovasti eloklaanilainen taisteli vastaan. Olin kuullut muiden kuvailevan näitä kissoja lempeiksi, ystävällisiksi ja hyväntahtoisiksi. Tämä kissa, jota vastaan taistelin ei vaikuttanut lainkaan sellaiselta. Lyyhistyin kivusta maahan ja päästin ilmoille parkaisun, niin kovasti minuun sattui kun kissan hampaat upposivat lapojeni lähelle. Minun oli keksittävä jotain, ettei viholliskissa tappaisi minua tähän paikkaan. En ollut valmis kuolemaan. Kissa piti tiukasti otteensa niskastani ja se antoi minulle aikaa miettiä seuraavaa liikettäni. Kipu voimistui entisestään, ja ajatteleminen kävi vaikeaksi. Minun oli saatava kermanvärinen kissa irrottamaan.
”Ole kiltti, päästä irti”, vinkaisin tuskaisesti, yrittäen muistella millä tavalla Leopardi aina puhui. En uskonut, että Roska voisi voittaa tätä taistelua, jos vastassani oli kissa, joka oli valmis tappamaan kaltaiseni. Mutta minä uskoin, että Leopardi voisi voittaa – tai ainakin saada vihollisen lopettamaan. Olin seurannut kasvattiemoani läheltä koko ikäni, joten tiesin tismalleen miten hän reagoi erilaisiin asioihin. Naaras oli säälittävän hyväuskoinen ja erittäin uskollinen yhteisölle, mutta hän kykeni näkemään hyvää jopa viholliskissoissa – se kai oli syy, miksei häntä oltu otettu mukaan taisteluun. Kissana hän ei ollut tosiaankaan suosikkini, mutta tällaisessa tilanteessa sain kiittää onneani, että tunsin hänet.
Leopardin esittäminen kävi siis vaivatta, pystyin oikeasti kuvittelemaan, että olin joku toinen. Se sai minussa aikaan sellaisen tunteen, jota en ollut turhan usein tuntenut. Minä olin joku muukin kuin huomaamaton varjo, ja nyt toisen kissan huomio tuntui hyvältä. Tämä kissa ei tuntenut minua, joten kerrankaan ei tuntunut pahalta vetää kaikkea huomiota itseeni ja alkaa itkeä lohduttomasti. Se sai vihollisen silminnähden hämmentymään. Hänen otteensa heltyi niin, että pääsin rimpuilemaan irti. Käänsin itkuiset silmäni kermanväriseen kissaan toivoen, että hän oli sisimmiltään sellainen, miksi eloklaanilaisia oli minulle kuvailtu. Nuoren kollin kasvoilla oli epäluuloinen, hämmentynyt ilme.
”Sinä itsehän tämän aloitit ja hyökkäsit kimppuuni”, kolli sanoi kärkkäästi. Pudistelin onnettomana päätäni:
”Minä olen pahoillani, tämä on Keijukaisen käsky ja hän on minun ystäväni… En minä tahdo taistella sinun kanssasi, en tahdo tappaa ketään. Minä en vain saa päästää sinua pakoon tai Keijukainen suuttuu minulle. Voisitko palata takaisin leiriin, ettei minun tarvitse tappaa sinua?”
//ex-Kurre aka Varjotassu?
