Roihu
//Kirjoittaja: Saaga
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisön pesä
Istuskelin pesän nurkilla lähellä yläkertaan vievää portaikkoa. Pesä oli lähes tyhjänä, sillä suurin osa kissoista oli partioissa ja ruokaa hankkimassa. Minut oli jostain kumman syystä jätetty vartioon, mutta istuskelin mieluummin kahden paremman taistelijan takana, koska nopeuteni ansiosta voisin äkkiä lähteä hakemaan lähintä partiota tai itse johtajaa ylhäältä, mikäli hän siellä olisi. Valkoturkkinen naaraskissa nimeltään Luna käveli minua kohti. Karvani nousivat pystyyn ja jännitin lihakseni. En estäisi naarasta kävelemästä luokseni, mutta en aikonut myöskään päästää tuota liian lähelle.
“Hei, Roihu”, Luna naukui. Hän ei näyttänyt turhan närkästyneeltä suojelevasta eleestäni. Luna vilkaisi minua ja selvästi puntaroi oliko kannattavaa lähestyä vai sylkisinkö hänen päälleen, jos hän koittaisi keskustella. Heilautin häntäni eteeni ja mulkoilin Lunaa. Hän kohautti lapojaan, kun en sanonut mitään ja oli jo kääntymässä ja lähtemässä, mutta juuri silloin avasin suuni.
“Luna”, naukaisin ja katsoin naaraskissaan, kun tuo kääntyi. Kissa oli ehkä hieman hämillään.
“Mitä?” hän naukui. Nousin ja astelin lähemmäs häntä keikahdellen ilmassa.
“Onko totta, että tunsitte Sipulin?” kysyin madaltaen ääntäni. En halunnut kaikkien kuulevan. En tiennyt kuinka hyvällä kotikisutaustaa otettiin täällä. Toisaalta ei Mirrin emon nimestä juurikaan saanut selville mistä tämä oli kotoisin. Asia voisi kuitenkin minun puolestani pysyä vain meidän neljän välisenä vielä ainakin toistaiseksi.
“Kyllä”, Luna sanoi, “Olettaen, että puhumme samasta Sipulista.”
“Mirri on kaipaillut emoaan tosi paljon. Tekisi ehkä hänelle hyvää, jos kertoisit Sipulista jotain hänelle”, totesin ja näpäytin häntääni ilmassa.
“Kyllä hän pärjää ilman kertomuksiasikin, mutta ajattelin vain olla mukava.”
Sitten kävelin pois. En halunnut luoda ystävästäni heikkoa kuvaa Lunalle, mutta koin Mirrin parhaaksi, että tuo saisi kaiken tiedon emostaan. Naaraan oli nimittäin pakko edelleen kaivata emoaan. Minäkin olisin kaivannut, mikäli olisin muistanut emoni. Olin vain ollut niin kovin nuori, kun olin joutunut ensimmäisen kaksijalkani käpäliin. Tassutin eteenpäin häntä huiskahdellen ärtyneesti edes takaisin.
“Väistä, nuljaska”, ärähdin, kun tielleni käveli leiriin juuri tulleen partion mukana Kobra-niminen kissa. En tiennyt oliko tämä sitä sorttia, joka loikkaisi kimppuuni yhdestä väärästä liikkeestä. Toisaalta ei minua jaksanut kiinnostaa. Repisi minut kappaleiksi, jos kerta huvittaisi.
//Kobra?
