Tyrskytiikeri

154 sanaa | 3 kokemuspistettä | KP-boosti ei käytössä

//Kirjoittaja: EmppuOmppu

//Hahmon sijainti:

//Kujakissayhteisö

Olin kieltämättä tyytyväinen kuullessani, että lyhyt visiittimme klaaneihin oli saanut aikaan sekasorron vaikkakin pienen sellaisen. Vaikka viime aikoina kostonjanoni oli ollut hiipumaan päin, olin silti mielissäni saadessani tietää, että myös Mesitähti oli joutunut kärsimään kuten minäkin.
”No, parempi se pieni kaaoskin on kuin ei mitään”, vastasin naaraalle lapojani kohauttaen. ”Pian pääsemme tapaamaan vanhoja tuttuja uudestaan – tällä kertaa yllätyslahjan kanssa.” Hymyilin Sulkavirralle ilotonta hymyä ja käänsin katseeni takaisin menosuuntaan.
Keijo oli pysähtynyt jättämään uusia hajumerkkejä erään kaksijalan pesän nurkalle samalla kun Leopardi opasti Mesiläistä vähän matkan päässä. Likaisen valkoinen naaras ei näyttänyt kiinnittävän mitään huomiota Leopardiin, joka puhui lakkaamatta. Nuori kissa oli muutenkin yleisilmeeltään kovin mitäänsanomaton ja käyttäytyi hyvin apaattisesti. Toisaalta, kun kyseessä oli Mäihän jälkeläinen, ei kai voinut olettaa muuta kuin kummajaispentuja.
”Kaipaatko mitään klaanistasi?” kysyin Sulkavirralta käveltyämme jonkin aikaa. Järkäleloikan lisäksi en ollut ollut tekemisissä muiden klaanikissojen kanssa sitten Päivänsäteen kaappaamisen, emmekä me yleensä kollin kanssa jutelleet entisistä elämistämme kotiklaaneissamme.

//Sulka?

Author: Elandra

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *